Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Roni Alho - vielä alkumatkassa. Kuva Janne Lehtinen.

Roni Alho: Unohtumaton matka koulukiusaamista vastaan Turusta Gibraltarille Pappa-Tunturilla

Matkalla

Turkulainen Roni Alho on itse kokenut, millaista koulukiusattavana olo on. Mies on halunnut kiinnittää huomiota asiaan ja ajanut Pappatunturillaan kertaalleen jo Nordkappiin vuonna 2019. Tällä kertaa oli vuorossa vähän pidempi reissu: 4100 kilometrin kinnaaminen Turusta Gibraltarille. Jälleen kerran Pappatunturilla. Vaikka kyseinen ajolaite onkin melko legendaarinen, niin ihan pelkällä tankkaamisella ja öljyn lisäämisellä bensaan Roni ei reissusta selvinnyt. Lue lisää ›

Reitti Nizzasta Le Viganiin. Kuva: Google Maps.

Aikidoleirille Etelä-Ranskaan moottoripyörällä, osa I

Matkalla : BMW

Olen jo 30 vuoden ajan treenannut Aikidoa, japanilaista itsepuolustuslajia. Vuonna 2006 kävin Ranskassa treenireissulla moottoripyörällä Suomesta saakka, sen jälkeen olen käynyt samalla reilun viikon mittaisella aikidoleirillä Le Viganissa kahdeksan kertaa, mutta aina lentokone-auto-yhdistelmän avulla. Kun maailma on ollut murroksessa koronan vuoksi, eikä leiriä ole myöskään järjestetty kolmeen vuoteen, ajattelin uusia prätkäkokemuksen. Varsinkin kun tarjolla oli samalla kertaa maailman viidestä parhaasta aikido-opettajasta peräti kaksi. Lue lisää ›

Motoristin Suomi -karttakirja kuuluu suomalaisen motoristin peruskartastoon.

Uudistunut ”Motoristin Suomi Matkaopas ja kartasto” on laaja tietopaketti kotimaan matkoille

Matkalla

Kesällä ilmestynyt motoristitoimittaja Joel Rosenlöfin kirjoittama "Motoristin Suomi Matkaopas ja kartasto" johdattaa tiellä liikkujat kotimaan maisemiin aina eteläisestä Hangosta Rovaniemelle saakka. Kirja esittelee kartoin, tekstein ja kuvin motoristeille suunniteltuja matkailureittejä, joiden varrella on mutkateitä, kauniita maisemia, mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja mukavia taukopaikkoja. Lue lisää ›

Piispankivi ja sinne vievä polku juhannuksenjälkeisellä viikolla 2022.

Piispankivi Saariselän Laanilassa kertoo neuvostoliittolaisten partisaanien surmatöistä

Matkalla

Valtaosa suomalaisista vähänkään matka-ajoa harrastavista motoristeista lienee käynyt Inarin Saariselällä ihailemassa maisemia Kaunispäällä tai Kiilopäällä. Moni myös on varmasti ajanut Laanilassa sijaitsevan Piispankiven ohi. Se on helposti löydettävissä ja käytävissä oleva kohde, joka kertoo karua kieltä Suomen historian tapahtumista toisen maailmansodan ajalta, kunhan vain malttaa pysähtyä. Lue lisää ›

Vanhan Pihlajan taidekahvila ja kirpputori Kuhmon Kuusamonkylällä.

Vanhan Pihlajan taidekahvila ja kirpputori Kuhmon Kuusamonkylällä, herkkuja ja silmänruokaa sielulle ja ruumiille

Matkalla

Taidekahviloita on Suomessa useampiakin, mutta Vanhan Pihlajalinnan taidekahvila ja kirpputori on lajissaan ainutlaatuinen. Vanha hirsitalo, artesaanikakut ja pöytiintarjoilu taiteilija Urho Kähkösen taulujen ja Jarmo Tiihosen entisöimien antiikkihuonekalujen keskellä, luovat rauhoittavan tunnelman. Sisällä ja pihapiirissä riittää katseltavaa, joten pysähdykselle kannattaa varata hieman enemmän aikaa. Lue lisää ›

Sebfmx Festeillä on luvassa huikeaa Freestyle Motocross -hyppykisaa.

Sebfmx Fest: Suomen suurin – ja ainut – Freestyle Motocross -kisa Särkisalossa ensi lauantaina

Matkalla

Sebfmx Festissä kokoontuu Särkisalon Ulkoluotoon Suomen Freestyle Motocross eli FMX-eliitti kisaamaan keskenään kolmessa eri lajissa. Mukana on myös alan kansainvälisiä tähtiä. Päivän ohjelmassa on siis luvassa vauhtia, kun uskalikot ottavat mittaa toisistaan lentäen yli 10 metrin korkeudessa prätkineen ja esittäen kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia temppuja ilmassa. Ja mikä parasta: kyseessä on koko perheen juhla, joten muutakin ohjelmaa on luvassa. Lue lisää ›

Kontioralli kutsuu pitkästä aikaa Lappiin ja pitkästä aikaa tapahtuma on avoin kaikille motoristeille.

Kontioralli palaa koronatauon jälkeen – nyt kaikille avoimena tapahtumana 1. - 3.7.

Matkalla

Yksi Suomen vanhimmista – ja suurimmista – koontumisajoista eli Kontioralli palaa koronatauolta. Tänä vuonna rallin kontrollipaikka on Kieringissä Sodankylässä, ja mikä parasta: ralli on avoinna kaikille motoristeille, eli sinun ei tarvitse olla MP69:n jäsen tai avec osallistuaksesi. Itse rallipaikkahan on salaisuus, mutta sen sijainti selviää kontrollipaikalla 1.7.  Lue lisää ›

Sadhguru 100 päivän moottoripyörämatkallaan.

Sadhguru: maaperän pelastamiseksi joogin 30 000 kilometrin ajo moottoripyörällä

Matkalla

Intialainen joogi, mystikko ja visionääri Sadhguru on jo ajanut leijonanosan 30 000 kilometrin moottoripyöräodysseiastaan tavoitteenaan pysäyttää maaperän vaarallinen köyhtyminen. Perille Intiassa mies päätyy ensi viikolla. Sanoma on vakava: Jo yli puolet maapallon viljelysmaasta on köyhtynyttä, ja sekä tiedemiehet että YK:n asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että jäljelle jäänyt maaperä elättää meitä korkeintaan seuraavat 40 - 50 vuotta. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +