Tilsberk Dvision HUD. Kuva Tilsberg.

Tilsberk Dvision HUD sijoittuu kypärän sisälle, sen yläosaan. Läpinäkyvä heijastusnäyttö tulee oikean silmän eteen. Kuva Tilsberg.

HUDit, eli Head-Up-Displayllä varustetut heijastusnäyttölisälaitteet ja -kypärät ovat kiinnostaneet meitä kovasti, ja olemme kirjoittaneet niistä paljon. Asiassa on ollut paljon porua ja erittäin vähän villoja. Ainoa laite, jota olemme päässeet kokeilemaan, ja joka on oikeasti ollut tuotannossa oli Nuviz, puoliksi suomalainen kypärän HUD-lisälaite. Senkin valmistus päättyi lyhyeen, syynä ilmeisesti kallis hinta ja laitteen lievä kömpelyys, se kun asennettiin kypärän ulkopuolelle.

Nuvizista enemmän juttua tässä: Kestotestissä: Nuviz, kypärään tarkoitettu heijastusnäyttölaite - onko hinnalle katetta?

Nuvizin taru jäi lopulta valitettavan lyhyeksi, eikä korvaavia tuotteita ole oikein tullut markkinoille. Syynä todennäköisesti asennus-, sijoitus- ja tekniset ongelmat. Lisäksi laitteesta tulee helposti kallis ja se vaatii joko oman virtaliitännän tai akun, jälkimmäinen merkitsee lisäpainoa kypärään.

Viime vuoden loppusyksystä saimme sattumalta tietoomme, että saksalaisella Tilsbergillä on ollut jo jonkin aikaa valmistuksessaan kypärään asennettava HUD, Dvision nimeltään. Saimme sellaisen käsiimme, ja laitetta on vähin äänin testattu pitkin kesää.

Tilsberg Dvision HUD mukana tulevine asennustarvikkeineen. Kuva: Erkki Mäki.

Tilsberg Dvision HUD mukana tulevine asennustarvikkeineen. Kuva: Erkki Mäki.

Tilsbergin tekee mielenkiintoiseksi jo se, että se asennetaan ylös kypärän visiirin sisäpuolelle. Asennus tapahtuu siten, että itse kypärään asennetaan telakka, johon Dvision kiinnittyy magneetein.

Käytännön asennustyö alkaa luonnollisesti ohjeiden lukemisella. "Mitä asennukseen tarvitaan" -kohdassa käy selväksi, että tulee ladata (Android- tai iOS-appikaupasta) Tilsberk Headup Display app.

Asennuskohteena Shoei Hornet. Kuva Erkki Mäki.

Asennuskohteena Shoei Hornet-adventurekypärä. Kuva Erkki Mäki.

Telakka liimattuna paikalleen. Kuva Erkki Maki.

Telakka liimattuna paikalleen. Kypärän huokoinen kangas ja hyvät tuuletusaukot johtivat siihen, että käytimme kiinnitykseen mukana tullutta liimamassaa. Kuva Erkki Mäki.

Dvisionin pakkauksessa tuleekin mukana erilaisia kiinnikkeitä, joiden avulla HUDin telakka saadaan kiinnitettyä käytännössä miltei kaikenlaisiin kypäriin. Asennussysteemejä on erilaisia ja niiden vaativuus riippuu siitä, millainen on kypäräsi rakenne. Onneksi mukana tulee myös ohjekirja, josta löytyy linkit erilaisten asennustapojen Youtube-ohjevideoihin. Ne helpottavat asennuskynnystä ja ohjaavat loistavasti.

Asensin Dvisionin Shoein Hornet -adventurekypärään. Hornetiin asennus vaati kypärän yläosan visiirin takaisen kankaan huokoisuuden ja tuuletusaukkojen vuoksi mukana tulevan liimamassa käyttämistä. Sen avulla telakka liimattiin paikalleen. Asennuksessa kannattaa olla tarkkana, sillä Dvisionin esille käännettävä läpinäkyvä näyttö tulee oikean silmän eteen, ja olisi hyvä saada se kerralla oikealle paikalleen, että näkymä on mahdollisimman kirkas ja selkä sekä kokonainen. Näyttöä ei jälkikäteen voi siirtää sivusuunnassa, ainoastaan kallistuskulma on säädettävissä.

Dvision asennnettuna telakkaan. Kuva: Erkki Mäki.

Dvision napsutettu paikalleen telakkaan. Kuva: Erkki Mäki.

Onneksi liimamassa on sellaista, että telakkaa voi liikuttaa puolen tunnin ajan, oikeaa paikkaa haettaessa, ennen kuin se jähmettyy liikaa. Kaikkiaan massan kuivumisaika on 24 tuntia, että liitos on pitävä. Muut kiinnitystavat ovat yksinkertaisempia, mutta kuten sanottua, ohjeita huolellisesti noudattamalla asennus onnistuu kyllä.

Dvisionin näyttökuva on väriltään keltainen, mikä vaikuttaa toimivalta ratkaisulta. Se näkyy myös kirkkaassa auringonvalossa.

Käytössä havaittua

Dvision HUDin näyttöön voidaan valita eri symboliyhdistelmiä. Kuva: Tilsberg.

Dvision HUDin näyttöön voidaan valita eri symboliyhdistelmiä. Kuva: Tilsberg.

Näyttökuva on selkeä, mutta koska se ei ainakaan meikäläisen likinäöllä projisoitunut pyörän eteen, vaan heijastusnäytölle, pitää katse tarkentaa navigointikuvaan joka kerran erikseen.

Alkuun tuntui tyypilliseltä, että katsoi tottumuksen voimasta ensin pyörän mittaristoon, kunnes vasta muisti, että HUD on käytössä ja katsoi sinne, minne pitikin. Vähitellen katse osui automaattisesti oikeaan suuntaan.

Näyttökuva toimii muuten erittäin hyvin, mutta kun aurinko paistaa etuoikealta, näytön heijastinlevyn reunat muuttuvat näkyviksi, ja haittasivat kolmiulotteista näkemistä. Samalla osa oikeasta pientareesta peittyy hieman.

Näytön karttanäkymä on itsessään riittävän kirkas kaikissa valaistusolosuhteissa ja mahdollisuus räätälöidä näytöllä näkyvät kohteet omien mieltymysten mukaan on positiivinen ominaisuus.

Yönäkymä. Kuvan kirkkaus mukautuu vallitsevan ympäristön valoisuuden mukaan. Kuva Tilsberg.

Yönäkymä. Kuvan kirkkaus mukautuu vallitsevan ympäristön valoisuuden mukaan. Kuva Tilsberg.

Itse pidin eniten mahdollisimman yksinkertaisesta näytöstä – se vei vähiten huomiota itse ajamisesta, kun nopealla vilkaisulla pystyi hahmottamaan kääntymissuunnan ja etäisyyden.

Hyvää näyttökuvassa on myös se, että se sopeutuu automaattisesti ympäristön kirkkauteen.

Matkapuhelinsovelluksia 

Dvisionia ohjataan Tilsberk HUD -matkapuhelinsovelluksella. Siihen lisättiin kevään päivityksen yhteydessä GPX-tiedostojen tuontimahdollisuus ja Tour memory, jonka avulla sekä määränpään että koko reitin voi tallentaa sovellukseen kiitos ilmaisen käyttäjätilin.

Dvisionin toimintoja ohjataan Tilsberg HUD -appin avulla. Kuva Tilsberg.

Dvisionin toimintoja ohjataan Tilsberg HUD -appin avulla. Kuva Tilsberg.

Päivittämällä mobiilisovelluksesta Premiumiin, käyttöön tulee yhteistyökumppani Kurvigerin karttasovellus, jossa on moottoripyöräspesifit suunnitteluominaisuudet

Premiumin käyttöoikeuden voi lunastaa joko kuukausi- tai vuosimaksulla. Kuukausimaksu on 6,99€, vuosimaksu 29,99 €. Premium tuo mukanaan mutkatiet, round trips -navigoinnin, nettisovelluksen, jolla voi tehdä reittisuunnittelun, tallentaa ja jakaa reitit ja samalla saa live-liikennedatan, mikä helpottaa liikennejumien kiertämistä. Myös Points of Interest, eli POIt ovat käytössä. Premiumia voi koekäyttää 14 päivän ajan.

Navigointisovellus Calimoton premium-version käyttäjät saavat puolestaan alennusta Tilsbergin HUDin hankintahinnasta peräti 50 € ja uudet tilaajat kuukauden ilmaisen käyttöoikeuden Calimoton Premium-sovellukseen.

Reittisuunnittelua. Kuva Tilsberg.

Reittisuunnittelua. Kuva Tilsberg.

Tilsberg ei tue muita karttasovelluksia kuten Googlen tai Applen karttoja, joten ne eivät myöskään näy heijastusnäytöllä.

Kurvigeria en kokeillut, Calimoto toimi erittäin hyvin. Tosin Suomen olosuhteissa se ei erota sorateitä päällystetyistä. Minun kokeiluuni soratiet sopivat hyvin, olivat juuri sopiva lisä reitille, mutta jos haluaa ajaa päällystettyjä kulkuväyliä pitkin, saattaa Suomessa kannattaa käyttää Tilsbergin omaa sovellusta.

Tilsbergin HUDin ostaessaan saa Calimoton erikoishintaan vuodeksi. Calimoton sovelluksesta voit suoraan valita näyttölaitteeksi Tilsbergin, eli ne seurustelevat täydellisesti yhteen. Pikaisen tutustumisen perusteella Calimoto on laadukas ja monipuolinen navigointisovellus, joten tarjous kannattanee hyödyntää, varsinkin jos reissaa laajemmin Euroopassa.

Vaikka Dvision on pienikokoinen ja samoin sen akku, virtaa riittää parhaimmillaan 12 tunnin yhtämittaiseen käyttöön. Sitä pidempiä ajopäiviä ei juuri taida kannattaakaan ajaa. Laitteen kiinnittäminen telakkaan on helppoa ja yksinkertaista – tapahtuu vain laittamalla laite paikalleen - kun asennus on onnistunut oikein.

Dvision on myös erittäin kevyt, se painaa ainoastaan 44 grammaa, joten kypärässä sen olemassaoloa ei painon puolesta huomaa. Laitteen mukana tulee suojapussi, USB-C-latauskaapeli ja monipuolisesti kiinnitysosia sekä liimamassa. Valmistajalta voi tarvittaessa tilata lisätelakoita ja liimamassaa, jos haluaa käyttää HUDia useammissa kypäröissä.

Reittisuunnittelu sovelluksilla toimii matkapuhelimen tai tietokonesovelluksenkin avulla tosi sutjakasti, kuten nykyaikaan on tapana.

Kenelle?

Tilsbergin Dvision toimii erinomaisesti navigaattorina. Joissain olosuhteissa, kuten vilkkaassa liikenteessä oudon kaupungin ruuhkissa, HUDiin vilkuilu saattaa myös häiritä keskittymistä liikenteeseen. Tämä on oletettavasti varsin yksilökohtainen asia, joten jos epäröi, kannattaa kysellä kokemuksia muilta, tai pyrkiä kokeilemaan laitetta käytössä ennen hankintaa.

Toiminta Calimoton navigointisovelluksen jatkeena on positiivinen asia varsinkin, jos Calimoto on ennestään tuttu.

Hienointa Dvisionissa on, että se ylipäätään on olemassa ja tarjoaa valmiin ratkaisun, jos kaipaa HUD-näyttöä ja sen tarjoamaa navigointimahdollisuutta kypäräänsä. 

Laite on myös asiallisen hintainen, 399 euroa. Saman, tai enemmän, maksaa erillinen navigaattori, ja vie tilaa varusteissa paljon enemmän. Dvisionin voi joko pitää kypärässä, tai jos haluaa ottaa sen mukaansa, laittaa suojapussissaan kaapeleineen prätkärotsin taskuun.

Tässäkin erilainen symbolien yhdistelmä. Kuva: Tilsberg.

Tässäkin erilainen symbolien yhdistelmä. Kuva: Tilsberg.

Plussat ja miinukset:

+ Luotettavasti toimiva ja näkyvä HUD

+ Pieni virrankulutus

+ Helppo pikakiinnitys, kunhan asennettu

+ Pienikokoinen ja kevyt

 

- Joissain valaistusolosuhteissa näytön reunat häiritsevät näkökenttää oikealle

- Vaatii katseen tarkentamisen näyttöön pieneksi hetkeksi

- Hajottaako liikaa huomiota itse ajosta?

- Ei tue Google Mapsia tai Applen karttoja

Calimoto-karttasovellus Dvisionissa. Kuva Tilsberg.

Calimoto-karttasovellus Dvisionissa. Kuva Tilsberg.


Tilsberg Dvision HUD kiinnostavaa:

  • - 10 eri kuvaelementtiä mitä voi valita muokattavaan näyttökuvaan
  • - valittavat elementit: Dvisionin akun lataustaso, kännykän akuntaso, kunkinhetkinen ajonopeus (GPS), nopeusrajoitus, kääntymisohjeet, kaistainformaatio, kompassi, puhelimen viestit, navigointiaika: joko niin että arvoitu saapumisaika tai kohteeseen jäljellä oleva arvioitu aika, etäisyys määränpäähän, sijainti, kellonaika.
  • - 12 tunnin käyttö latauksella
  • - näyttökuva näyttää projisoituvan 10 metrin päähän
  • - itse laite helppo irrottaa ja kiinnittää kypärän telakkaan
  • - Calimoto-navigointisovellusta käyttävät voivat ohjata Tilsbergiään appin kautta
  • - paino 44 grammaa.
  • - hinta 399 €.

 

Tilsbergin sivuille pääset tästä.