Imatranajot keräsi viime viikonloppuna jälleen monikymmentuhantisen yleisön seuraamaan katuradalla ajettavia kisoja. Yksi jännittävimmistä kilpailuista nähtiin sunnuntaina, kun nuori Joni Manninen haastoi kunnolla Markku Artiolan sivuvaunuluokassa.
Suomen Moottoriliitto on pudottanut sivuvaunuluokan SM-kilpailuluokasta kansalliseksi luokaksi. Tämä on siinä mielessä käsittämätöntä, että kyseisessä luokassa on kolmanneksi eniten osallistujia, jokamiesluokan ja Superstoc 600 -luokan jälkeen. Varsinkin sunnuntaina ajetussa sivuvaunuluokan kilpailussa nähtiin Imatralla tiukkaa taistoa podiumpaikoista.
Perjantain aika-ajon vei nimiinsä Joni ja Tero Manninen, perässään pari Markku Artiola/Matti Liekari. Kolmanneksi nopeimman ajan kellotti saksalainen Helmut Lingen. Hänen purkkarinsa Frimann sairastui ja tilalle saatiin Pia Koskela, joka toissavuonna oli Markku Artiolan purkkarina.
Lauantain kisan voitti aika selkeästi Markku Artiola ja Matti Liekari, jättäen Joni ja Tero Mannisen 2.855 sekunnin päähän. Lingen joutui keskeyttämään, joten kolmanneksi ajoivat Petri Makkula/Riina Loikala lähes puoli minuuttia kärjestä jääneenä.
Sunnuntaina ajetussa kilpailussa yleisölle annettiin jännitettävää koko rahan edestä. Artiola/Liekari ampaisivat johtoon, perässään Lingen/Koskela ja Manninen/Manninen. Viisi kierrosta ajettiin tässä järjestyksessä, kunnes Joni Manninen pääsi ohi Lingenin. Lingen yritti ohitusta ulkokautta, mutta ajautui asfaltin reunan yli, jolloin vaunu pomppasi radalle, kolauttaen Mannisten pyörän kylkeen. Vaikka sivuosuma oli varsin kova, niin onneksi molemmat vaunut pysyivät radalla ja pahemmalta onnettomuudelta säästyttiin.
Päästyään ohi Lingenin Manniset aloittivat hurjan takaa-ajon, kirittäen kiinni välimatkaa edellä ajaneeseen Artiolaan. Seitsemännen kierroksen lopulla Manninen pääsi ohi ja hetken näytti, että saisi kurottua etumatkaa Artiolaan, mutta Artiola meni maalisuoralla ohi. Viimeinen kierros oli todellista taistelua.
Kisaa ajettiin välillä rinta rinnan tai puskuri puskurissa kiinni. Suorilla Artiola meni menojaan, mutta kurveissa Manninen oli nopeampi, hakien kaiken aikaa sopivaa ohituspaikka. Manninen pääsi vielä kertaalleen ohi, mutta Artiola kuittasi sen nopeasti ottaen jälleen kärkipaikan. Ruutulipulle saavuttiin Artiolan johdolla, 1.136 sekuntia ennen Mannisia.
Soitimme viikonlopun jälkeen Markku Artiolalle. Miten kuvailisit viikonlopun kisoja?
– Mannisen Joni on kova jätkä, kommentoi Artiola heti alkuun.
Entä itse kisat?
– Hauskaa oli. Lauantain kilpailu oli sellainen tylsä, kun voitettiin "ylivoimaisesti", ei ollut mitään jännitystä. Sunnuntaina joutui oikein ajamaan. Viimeisellä kierroksella vaihdettiin Mannisen kanssa paikkaa 3-4 kertaa. Sellaisen kisan pitää ollakin, taistellaan ruutulipulle asti. Saa yleisökin jännittää koko rahan edestä.
Mikä mielestäsi ratkaisi voiton teidän eduksi?
– Meidän tonninen kone. Se pakenee suorilla paremmin kuin Mannisen. 600cc:llä pärjää vasureissa ja jarruissa, niissä sillä saa vähän enemmän meitä kiinni. Ja ehkä sekin, kun Artiola on 40 vuotta treenannu, niin ehkä siinä ajassa on jotakin oppinut. Toisaalta on hienoa todeta, että Joni Manninen on ajanut vasta vuoden ja ajaa jo nyt samaa vauhtia kuin minä. Jotkut oppivat nopeammin kuin toiset, kehui Artiola nuorta kuskia.
Sunnuntaina teidät nähtiin samalla podiumilla avopuolisosi Pia Koskelan kanssa, mutta tällä kertaa eri tiimeissä.
– Olihan se hienoa olla samalla podiumilla ja olihan se hienoa olla samalla podiumilla samalla pallilla 2019 Ocherslebenissä, kun voitettiin.
Oliko haasteita katuradalla ajettaessa?
– Koko viikonlopun ajan kestänyt helle oli kaikille iso haaste. Katuradalla on aina omat haasteensa verrattuna moottorirataan. Ensinnäkin moottoriradoilla on paremmat turva-alueet ja toiseksi tiet rakennetaan aina niin, että ne kallistuvat reunoja kohti. Jos joutuu jarruttamaan keskellä, niin pyörä on aika levoton, purkkiorjan pitää olla hereillä, että liikkuu juuri oikeaan aikaan, ettei tipu kyydistä. Katuradalla oli h***llisiä kuoppia, joihin pohja osui useaan kertaan. Nyt tarkistetaan pohjapanssari, että siellä on kaikki kunnossa, että pyörä on varmasti kunnossa. Tiistaina 5.7 lähdetään Mostiin, Tsekkeihin ajamaan kilpaa, Artiola kertoi.
– Yleisölle kiitos kannustamisesta. Sillä on iso merkitys. Voisivat tulla katsomaan myös, kun ajetaan Finnish Circuit Racing kilpailuja. Ne ovat yhtä jännitävää katsottavaa kuin Imatrallakin, vaikka niitä ei ajetakaan keskellä kaupunkia. Seuraavat kisat ajetaan Alastarolla 29.- 31.7. Tervetuloa sinnekin jännittämään, kehoitti Artiola.
Markku Artiolan avovaimo Pia Koskela oli toissa vuonna Markku Artiolan purkkiorjana ja tänä vuonna hän on ollut Veteraanikisoissa tasapainottamassa Kari Karttialan menoa.Kun saksalaisen Helmut Lingen purkkari Kim Friman sairastui, eikä toipunut vielä Imatranajoihinkaan, niin pelastajaksi löydettiin Pia Koskela. Sunnuntaina Koskela nähtiin samalla podiumilla Artiolan kanssa, mutta ihan pelkkää juhlaa ei Koskelan viikonloppu ollut. Perjantain aika-ajoissa Koskela putosi sivuvaunun kyydistä ja lauantaina Lingen/Koskelan kisa päättyi keskeytykseen.
– Perjantain aika-ajoissa ensimmäinen shikaani meni ihan hienosti, mutta toisessa shikaanissa, missä vasurin jälkeen käännytään heti oikealle, Lingen ajoi väärään linjaan, jolloin vaunu pomppasi. Olin juuri vaihtamassa puolelta toiselle, enkä saanut mistään kiinni, joten putosin kyydistä. Käsi otti kipeää, mutta onneksi ei mennyt luita poikki, Koskela vähätteli.
– Olin Helmutin kyydissä jo Kemoran kisoissa, silloin oli renkaiden kanssa ongelmia. Nyt lauantain kisassa pyörästä meni ketjut, joten jouduttiin taas keskeyttämään. Jo lauantaina olisi Marko Hurmeen ja Petri Makkulan kanssa tullut kova kisa.
Sunnuntaina ampaistiin Maken perään, eikä Manninen päässyt meistä ohi, ennen kuin viidennellä kierroksella. Sitten tuli se "tatsi" Mannisen kanssa. Se tuntui ja tunsin kun pyörä lähti voblaamaan. En nähnyt mitään, kun suoralla pitää olla omalla paikalla matalana. Pidin hermoni, Lingen rauhoitti ajoa, ja rauhassa mentiin ruutulipulle asti, kun takana ei ollut ketään uhkaamassa meidän kolmatta sijaa. Toinen kylki otti siinä kolauksessa osumaa ja sekin on nyt mustana, kertasi Koskela viikonlopun tapahtumia.
– Omalta kohdaltani tämä oli 110% ensimmäinen ja viimeinen kisa Imatran katuradalla. Annan nuoremmille tilaa mennä kyytiin. Tästä viikonlopusta jäi hyvä mieli hyvästä sijoituksesta. Oli makeeta olla Maken kanssa samalla podiumilla, eri puolilla. Ja paikkana Imatra on ainutlaatuinen, ainoa katurata Suomessa. Tunnelma on omaa luokkaansa, kun on niin paljon yleisöä. Karin (Karttiala) kanssa jatketaan klassikkoja, ne kisat ajetaan loppuun. Siinä on ihan tarpeeksi vauhtia tällaiselle 60-vuotiaalle, vakuutteli Pia Koskela.
Joni Manninen ajaa vasta toista kauttaa sivuvaunuluokassa purkkarinaan isänsä Tero Manninen. He olivat ainoat, jotka pystyivät haastamaan Artiola/Liekarin kaksoisvoittoa Imatranajoissa. Sivuvaunumoottoripyöräily on ollut iso osa Joni Mannisen nuoruutta, voittihan hänen isänsä sivuvaunuluokan tiimimaailmanmestaruuden vuonna 2006, purkkarinaan Pekka Kuismanen. Tästä huolimatta on kysyttävä, mistä innostus sivuvaunumoottoripyörällä kilpailemiseen on tullut?
– Isäni lopetti lajin täysin vuonna 2006, hän myi pyöränsäkin pois. Olin silloin 16-17 vuotias. Isä lopetti, mutta jatkoin lajin seuraamista YouTubesta. Vajaa kymmenen vuotta sitten aloin houkuttelemaan häntä takaisin, mutta vasta 2018, kun oltiin seuraamassa Motoparkin kisoja, hänellä heräsi uudestaan innostus palata lajin pariin. Lopullinen päätös syntyi Thaimaassa, olutlasin ääressä.
Uusi pyörä:
– Ensin meinattiin ostaa Timo Kallion vanha pyörä, mutta kun mentiin Asseniin katsomaan kisoja, niin 1000cc sivuvaunumoottoripyörä hommattiinkin sieltä. Ajamisen suhteen tehtiin faijan kanssa diili, että vuosi ja vuosi, faija ajaisi ensin vuoden ja sitten vaihdettaisiin kuskia. Mutta kun hän pärjäsikin niin hyvin, niin hän sai jatkaa vielä toisenkin kauden. Viime vuonna hän sitten siirtyi purkkarin paikalle.
Siirryttyäsi kuskin paikalle, olet heti pärjännyt todella hyvin. Mikä tekee sinusta niin hyvän kuskin?
– En tiedä, olen miettinyt sitä samaa. Olen nuorempana ajanut vähän kaikkea, minimotoa, crossia, kartingia. 18-19 vuotiaana ajoin iltaisin duunin jälkeen e-sportissa formuloita, joka päivä meni 2-3 tuntia penkissä istuen. Tuntuu, että otan minkä tahansa moottorilla kulkevan ajoneuvon tahansa vaikka moottorikelkan tai vesijetin, niin pärjään kaikissa. Nuorisoa moititaan, kun he viettävät niin paljon aikaa netissä, mutta luulen että formuloita ajaessani opin muun muassa oikeita ajolinjoja oikealla radalla. Ensimmäisellä kaudella, kyydissä ollessani annoin Alastarossa faijalle ajolinjavinkkejä. En tiedä, ottiko hän minua ihan tosissaa, Joni Manninen naureskeli.
– Varmasti osaltaan moottoriurheilu on tullut myös verenperintönä. Meillä on ollut lähipiirissä vitsi, että faijalta tuli taidot ja mutsilta uhkarohkeus, heille kiitos siitä. Vielä viime kaudella en ollut lähelläkään isäni ajamia aikoja, mutta tällä kaudella alitin Kemorassa ensimmäistä kertaa faijan kierrosajan. Pidän sitä kovimpana saavutuksenani tähän mennessä, totesi Joni Manninen.
Mikä mielestäsi on parasta sivuvaunumoottoripyöräilyssä?
– Kilvan ajaminen on parasta, hupiukot ovat erikseen, haluan ajaa oikeasti kilpaa. Ja tärkeintä tässä lajissa on yhteistyö ja -henki. Kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen ja tarvittaessa auttavat toinen toisiaa. Erityisesti Markku Artiola, joka on tehnyt ja tekee kaiken aikaa paljon koko lajin eteen.
Entä viikonloppun kisat Imatranajoissa?
– Vuonna 2019 olen ollut kyydissä 1-2 kierrosta, eli käytännössä lähdettiin opettelemaan uutta rataa. Faijan kanssa ajettiin kolme ensimmäistä vuotta 1000cc sivarilla, joka viime vuoden lopussa myytiin Uuteen Seelantiin. Tilalle ostettiin Englannista 600cc pyörä, jolla olen ehtinyt ajamaan vasta muutaman kisan, eli senkin suhteen on vielä opettelua. Imatran katuradalla lähti heti kulkemaan hyvin, rata tuli tutummaksi ja aika-ajoissa päästiin paalupaikalle.
– Viikonlopun kisoissa oli tiukkaa kilvanajoa ja tiukkoja paikkoja. Koko ajan opin paremmin hallitsemaan tuota 600:sta, vauhti kasvaa ja kierrosajat paranevat. Tonniset ovat suorilla nopeampia, mutta 600:lla pärjää mutkissa paremmin. Kaiken kaikkiaan huikea viikonloppu.
Tiukin paikka oli varmaan kun Helmut Lingen törmäsi teihin. Miten reagoit siihen?
– Se meni erittäin paljon tunteisiin. Ajoin selkeästi ajolinjaani ja hän yritti väkisin vasemmalta pieneen rakoon. Kun kolahti niin tuntui, että kohta lähdetään kaikki. Kisan jälkeisellä jäähdyttelykierrokella itsekin rauhotuin. Se oli kisatilanne, jossa Lingenille tuli pieni ajatusvirhe. Näitä valitettavasti sattuu joskus, kommentoi Manninen kiperää tilannetta.
Lähdette Artiolan kanssa Tsekkeihin ajamaan kisaa. Mitä tavoitteita teillä on siellä?
– Meidän pyörä menee Artiola Racing Teamin bussilla ja lennämme isän kanssa perässä. Siellä on ihan saman tavoitteet, mennään ajamaan kilpaa. Se on meille ihan uusi rata, eli mennään opettelemaan uutta rataa ja parantamaan kierrosaikojamme.
Tulevaisuuden suunnitelmat?
– Saatiin Pekalta (Päivärinta) vinkkejä kuinka säätää iskareita ja parantaa alustaa, että saadaan lisää vauhtia kierrosaikoihin. Pekka houkutteli meitä lähtemään 30.9 Ocherslebenissä ajettaviin MM-osakilpailuihin. Jos saadaan rahoitus järjestymään, niin tavoite on ajaa koko ensi kausi sivuvaunuluokan MM-kilpailuissa. Kun Pekan antamilla vinkeillä saadaan pyörään vauhtia lisää niin luulen, että pärjätään sielläkin, ei tänä, mutta ensvuonna, avasi 32 vuotias Joni Manninen tulevaisuudensuunnitelmiaan.
Tästä linkistä pääset katsomaan sunnuntain jännittävän sivuvaunuluokan kilpailun: https://fb.watch/e1IX6XBwzi/
Aiheesta aikaisemmin:
Sivuvaunuratapyöräilyn Grand Old Man, Markku Artiola starttasi 40. kisakautensa
MP-Messut 2015: Markku Artiola kaipaa nuoria harrastajia sivuvaunuratamoottoripyöräilyn pariin
Sivuvaunuratamoottoripyöräilyn Grand Old Man Markku Artiola täytti 60 vuotta
Make Artiola teki Imatranajon historiaa - Päivärinta / Kainulainen nappasivat kirkkaasti voiton
Ensi kertaa ratasivuvaunumoottoripyörän kyydissä ja vähän puikoissakin Botniaringillä
Road racing: Artiola Sidecar Racing Suomi Cupin sivuvaunuluokan pronssille sihteerin voimin