Suomi Cupin kolmas sija. Onneksi olkoon. Millä mielin näin kilpailukauden päätyttyä?
– Eihän kausi vielä ole ohi. Meillä on vielä 6 starttia edessä. Syyskuun ekana viikonloppuna on kaksi osakilpailua Eestissä, sieltä pyörähdetään kotona, kunnes lähdetään Saksan Oscherslebeniin ja Hockenheimiin, joissa molemmissa ajetaan kaksi lähtöä. Siinä mielessä kivaa, että on mahdollisuus jatkaa kautta vähän. Ei tarvitse ihan ykskaks lopettaa. Ja on ollut puhetta, että Virtasen Petri lähtis meidän matkaan. Euroopasta tullaankin melkein suoraan Motoparkkiin sivareiden päättäjäisiin, joka vietetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, Markku Artiola kertoi.
Miltä mieltä olet kotimaassa ajetusta kilpailukaudesta?
– Muuten hyvää mieltä, mutta ei pitäisi päästää sähkäreitä hitsaamaan, niin ettei eturattaat toimi, sadatteli Artiola ottaen syyt niskoilleen toisesta kauden aikana sattuneesta keskeytyksestä.
Alastaron osakilpailun keskeytyksen tuoma pettymys näkyi molempien kasvoilta. Kuva: Juha Harju
– Kyllä nyt silleen ehkä tyytyväinen. Keskeytykset harmittaa. Ei me Kallion Timolle ja Manniselle oltaisi pärjätty...onhan se karsee pudotus ykköspallilta, lohkaisi Artiola.
– Se jeesaa, että Pia on 16 vuotta "roikkunut" kyydissä, tosin ei tuollaisessa kisavauhdissa, mutta oppinut kuinka kyydissä liikutaan, niin kun kaikki nuoret miehet ei pysy kyydissä ja vanha akka pysyy niin onhan se loistavaa. Yleisökyydityksen jälkeen, kolme kierrosta Timon (Kallio) kyydissä ollut nainen ihmetteli ääneen, miten Pia siellä pysyy, Markku Artiola kehui purkkariaan Pia Koskelaa.
– Hyvin positiivinen yllätys tällä kaudella oli Mannisen isä/poika -tiimi ja muutamat uudet tulokkaat. Ja se, että saatiin ensimmäiseen Motoparkin osakilpailuun saksalaiskuskitkin ajamaan. Toivottavasti ensi kaudelle saadaan vielä lisää harrastajia lajin pariin. Erityisen iso kiitos meidän mekaanikoille Laurille ja Matille sekä kaikille meidän tukijoillemme, kiitti Artiola vielä lopuksi.
Kuvateksti: Nähdäänkö tämä naiskaksikko ensi vuonna sivari-luokassa kisaamassa?
Pia Koskela, kauden alussa jouduit yllättäen sivuvaunu-luokan purkkiojaksi ja nyt kun viimeinen osakilpailu on ajettu, niin olettekin Suomi Cupin mitalleilla kolmansia. Kuinka tässä näin kävi?
– Alkuun sovittiin, että olen kyydissä vain ne Kemoralla ajettavat osakilpailut ja olin siinä uskossa että se oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen kisaviikonloppu purkkiorjana. Mutta kun jatkossa ei löytynytkään ketään kyytiin, niin Make (Markku Artiola) vain ilmotti, että on hommannut minulle lisenssin. Eli ei minulta silloinkaan kysytty, että haluanko. Ilmotusluontoisia asioita, totesi Koskela naureskellen.
Millä mielin nyt kun Suomen Road Racing -kausi on ohi?
– Olen tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että pystyin auttamaan tiimiä. Pysyin kyydissä ja Make sai ajaa kaikki kisat. Ennakkoon en olisi uskonut, että oltaisiin podiumilla jo heti Kemoran ensimmäisissä kisoissa. Podiumsijoitusten jälkeen tuli vähän enemmän itsevarmuutta ja Alastarolla ajettiin parempi kierrosaika, mitä Make on ajanut poikien kanssa koskaan aikaisemmin.
Kuvateksti: Artiola Sidecar Racing nähtiin kauden aikana podiumilla useamman kerran. Jere Nuppola (vas.), Timo Kallio, Tero ja Joni Manninen sekä Pia Koskela ja Markku Artiola Pärnussa. Kuva: Juha Harju.
Monet pelottelivat, että Alastaro on vaikea rata, mutta mielestäni Virtasalmen Motopark on vaikein ja lisäksi röykkyinen rata. Virtasalmen rata on "vasenpainotteinen" ja kokoni takia (42,9 kiloa ja 151 cm) minun kanssa ei voi mennä täysiä vasempaan mutkaan. Minulle on asennettu pulkkaan erillinen "ponnistuspala", että ylettäisin vähän pidemmälle. Pidemmillä suorilla joutuu menemään palkin viereen ja ponnistuspala iskee röykkyyn tultaessa ikävästi.
Kuvateksti: Pia Koskelan (vas) ja Lauri Lipstokin tyylinäytteet. Purkkiorjilla hieman koko ja painoeroa. Kuva: Juha Harju
– Ei ne iskut kyydissä ollessa menoa haittaa, mutta kun pysähtyy ja on vähän aikaa, niin sitten tuntuu. Kun juttelin poikien (muiden purkkiorjien) kanssa, niin kyllä muutkin olivat saaneet osansa röykyistä. Mustelmilla hekin olivat. Virtasalmella on aika hurja shikaani, minkä meinasin missata. Make ei huomannut mitään, mutta kävi mielessä, että näinköhän tädille tulee ensimmäinen pyllähdys kyydistä, mutta viimehetkellä sain kiinni.
Virtassalmen rata paukutti tällaiseksi. Toista puolta en kehtaa edes näyttää, kun sieltä on iho palanut rikki, selitti Pia Koskela.
Kuinka muut kisakuskit suhtautuivat siihen, että yhtäkkiä vaihdoit sihteerin "vakanssilta" purkkiorjan hommiin?
– Varikolla huumori kukkii. Aluksi pojat sano, että "kato täti lähti kyytiin". Mutta on tullut tunnustustakin esimerkiksi Kallion Timo kehui, että mieti vähän mitä oot ollu tekemässä. Ihanaa kun ihmiset ovat kannustaneet meitä. Artiola Sidecar Racing -sivuille on tullut jatkuvasti viestejä, joita on ollut kiva lukea. Vaikka välillä onkin vaikeaa ottaa positiivisia kommentteja vastaan, niin kyllä olen tyytyväinen itseeni, että tällä painolla ja tällaisena 57 vuotiaana "rookiena" pystyy hyppäämään kattilan äärestä purkkiorjaksi. Tyttäreni jälkeen tämä on elämäni toiseksi paras saavutus.
Aluksi pojat sano, että kato täti lähti kyytiin, mutta myöhemmin on tullut tunnustustakin.
Purkkiorjana olo on fyysisesti rankkaa, miten olet jaksanut?
– Onneksi tekee fyysistä työtä, niin kuntokin kesti jopa sen kun Virtasalmella oli kahden kisan putki samana päivänä. Ilman kauden aikana sattunutta paria keskeytystä meidän kolmas sija olisi varmistunut jo Alastarossa. Erot voittajaksi ajaneeseen Tero ja Joni Manniseen sekä toiseksi tulleisiin Timo Kallio/Jere Nuppolaan oli kuitenkin jo niin iso, että heidän voittamiseksi meillä ei ollut mitään saumaa. He ovat kovia ja taitavia poikia. Heille pitää nostaa hattua. Virtasalmella ei otettu mitään riskiä. Mentiin sen verran hissukseen, että vaikka "vasuriradalla" jouduinkin tekemään enemmän töitä, niin kunto kesti kuitenkin loppuun asti ja saatiin kolmanteen sijaan tarvittavat pisteet turvallisesti kotiin.
Purkkiorjana olo on fyysisesti erittäin rankkaa.
Kaiken lisäksi hoidit ilmeisesti entiseen tapaan teidän tiimin ruokahuollon?
– Joo, tämä kesä on ollu aika huima ja työntäyteinen, mutta ei se ole haitannut. Päinvastoin, kun on ollut tekemistä, niin ei mieti liikoja eikä ehdi jännittämään tulevia kisoja. Vasta kotona huomaa, että on vähän väsyneempi. Nyt auto on taas tyhjennetty, siivottu ja puvut viety suutarille, että ovat valmiina tulevaa Euroopan reissua varten. Katsotaan pysyykö kirppu Saksan radoilla kyydissä. Ne ovat aivan vieraita ratoja, jossa nopeudet nousevat huomattavasti kotimaisia ratoja suuremmaksi. Onneksi meillä ei ole siellä mitään menetettävää tai hävittävää.
Olet 16 vuotta seurannut sivuvaunumoottoriurheilua varikolta käsin. Nyt kun ensimmäistä kertaa katsoit lajia purkkiorjan silmin, niin muuttiko se mitenkään oma suhdettasi lajiin?
– Olen aina arvostanut sivareita ja tiedän miten kovaa hommaa se on vaikka näyttää helpolta. En oikeen tiedä... iso arvostus ja kunnioitus kaikkia sivarikuskeja kohtaan. Olen aina pitänyt näitä poikia kuin kukkaa kämmenellä. Sivariporukassa kaikki ilot ja surut on yhteisiä. Makeakin olen aina pitäny huippukuskina. Alaraajahalvaantuneena hän vetää yhtä kovaa "normaalien" kanssa.
Hän on ajoittanut ajamisen ja vauhdin minun kykyjeni mukaan. Hän tuntee milloin voi mennä mitenkin lujaa. Ne muutamat missit, mitä tuli olivat minun mokia. Aina olen arvostanut häntä ja tämän kesän jälkeen ... voiko arvostus enempää kasvaa. Kenenkään muun kanssa en olisi tähän pystynyt. Tunnen hänen ajotyylinsä. Make ajaa aina tasaisesti. Siinä suhteessa vielä enemmän arvostu noussu. Kuka tahanasa hänen kyytiin menee, niin aina hän osaa mitoittaa vauhdin kyytiläisen mukaan. On kyllä huippukuski. Olen aina arvostanut Kainulaisen Kirsiä. Hän on kova täti. Mutta nyt entistä enemmän, mieti mitä vauhtia Pekka (Päivärinta) menee? Ei ihmiset tajua, miten kova juttu se on.
Nähdäänkö sinut purkkarina ensivuonnakin?
– Ei enää. Ensi kesänä saan olla omissa jutuissa siirtyä omiin hommiin sihteeriksi ja kattiloiden ääreen. Pääsen seuraamaan kisoja katsomosta päin ja Make pystyy keskittyä ajamiseen. Jos joku tarvii harjoituksiin purkkaria ja jos saadaan klassikko-sivuvaunumoottoripyörä radalle, niin niihin olen tarvittaessa käytettävissä. Sen verran voin vielä lajia harrastaa, vakuutti Pia Koskela lopuksi.
Ensi kaudella Pia Koskela palaa omiin hommiinsa ja jännittämään kisoja radan varteen.