Uutiset
Suomen motoristit ry:n ennakoiva edunvalvonta tuotti jälleen tulosta. Toteutuessaan lakiesitys olisi jättänyt motoristit ilman vapaaehtoisia, sähköisen näkyvyyden turvaavia liikenteen palveluja.
Lue lisää ›
IRRC-sarja on edennyt jo kolmanteen, Tsekin Terlickossa järjestettävään kilpailuviikonloppuunsa. Erno Kostamo on valmis taistelemaan sarjan vauhdikkaimman kilpailun voitosta.
Lue lisää ›
Viranomaisten, kuten poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen toiminta itse tapahtuman aikana herätti hämmennystä ja pelkoa, sekä aiheutti negatiivisen palautteen ryöpyn tapahtumajärjestäjää kohtaan, kerrotaan Harley-Davidson Club Finlandin tiedotteessa.
Lue lisää ›
Ensimmäistä kauttaan Superstock 600 -luokassa ajava Niko Tanskanen uskoo hyvien suoritusten jatkuvan myös Pärnun osakilpailussa.
Lue lisää ›
Uutiset
Lahdessa Niemen satamassa sijaitseva Suomen Moottoripyörämuseo järjestää yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa ”Bikers for Life” -verenluovutustapahtuman sunnuntaina 21.7. klo 12-17. Auttavan kätensä voi tulla ojentamaan kuka tahansa, eikä omaa veriryhmääkään tarvitse tietää etukäteen. Tavoitteena on kerätä vähintään 80 veripussia potilaille. Samalla voi kahvitella järvimaisemissa ja ihailla sekä uudempia että museoituja kaksipyöräisiä.
Lue lisää ›
Uutiset
Kerroimme tiistaina, että Korialla tapahtui mopon ja moottoripyörän välinen kolari, jossa molemmat kuljettajat loukkaantuivat. 16-vuotias moponkuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Lue lisää ›
BMW julkisti uuden R nineT /5:n juhlistamaan vuotta 1969, jolloin ensimmäinen 5-mallisarjan R-moottoripyörä rullasi ulos Berliinin Spandaun tehtaalta. Katso kuvat.
Lue lisää ›
Motocrosskuljettaja Matias Vesterisellä riittää kiirettä seuraavan reilun viikon aikana. Hän ajaa nuorten MM-kilpailussa Italiassa, Hollannin mestaruussarjassa sekä SM-osakilpailun kotiradallaan Imatralla.
Lue lisää ›
Gogoro on taiwanilainen sähköskootterivalmistaja, jonka ajopeleille leimaa-antavaa on se, että ne on alunperin suunniteltu kaupunkikäyttöön. Kyse on paremminkin järjestelmästä, jossa skootterilla ajava voi vaihtaa akkuja kaupungilla lennossa vaikkapa tavaratalojen yhteyteen rakennetuilta latausasemilta. Nyt järjestelmä laajenee vielä siten, että skoottereita voi GoShare-palvelun avulla olla kaupungeissa yhteiskäytössä. Kun iskee kulkuneuvon tarve, otat vain skootterin kaupungilta käyttöösi, ja maksat ajosi sen mukaan kuin sitä kertyy. Loppukäyttäjän näkökulmasta äärimmäisen helppoa ja yksinkertaista – ja päästötöntä. Eikä ajoneuvoon tarvitse sitoa omia pääomiaan.
Lue lisää ›
Uutiset
SM-Motocross-sarja sekä marraskuussa kotimaisen motocrosskauden päättävä suurtapahtuma Tampere Supercross ovat tehneet yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Tulevan alkutalven supercross-tapahtumaan tuodaan uutuutena Supercross Lites -luokka, joka kilpailee Tampereella molempina kilpailupäivinä 8.-9. marraskuuta.
Lue lisää ›
Imatran moottorikerhon ratamoottoripyöräilijä Lenni Klemetti, 14, lähtee ajamaan Espanjaan Motorland Aragonin osakilpailun European Talent CUP -luokassa.
Lue lisää ›
Uutiset
Kouvolan Korialla tapahtui tänään illansuussa vakava moottoripyörän ja mopon välinen yhteentörmäys, jossa molemmat kuljettajat loukkaantuivat.
Lue lisää ›
KTM-kuljettaja Sanna Kärkkäinen otti osaa lauantaina ajettuun kansalliseen endurokilpailuun Vekaranjärvellä, missä hän teki historiaa nousemalla ensimmäisenä naiskuljettajana A-luokkaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Varsinkin motoristina huomaa, miten paljon autoilijat käyttävät matkapuhelinta ajaessaan. Ja kun se edes rajoittuisi puhumiseen handfree-järjestelmien kautta. Valitettavan paljon näkee ihmisten käyttävän puhelintaan ratin takana ollessaan myös tekstailemiseen ja lukemiseen, jopa videoiden katselemiseen. ESRA2 on kansainvälinen tutkimus, joka paljastaa suomalaisten synkeät tilastolukemat muuhun Eurooppaan verrattuna.
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kauden 2019 kahdeksas kisaviikonloppu ajettiin säiden puolesta vaihtelevissa olosuhteissa Donington Parkin radalla Iso-Britanniassa. Sadekuuro yllätti heti aika-ajojen alkupuolella vain kolmen ajetun kierroksen jälkeen ja sen myötä lähtöpaikat itse kisaan jäivät hankaliksi. Espanjalainen Isaac Viñales starttasi kisaan lähtöruudusta 8, itävaltalainen Thomas Gradinger oli lähtöruudussa 15. ja belgialainen Loris Cresson starttasi 17. ruudusta.
Lue lisää ›
Pikes Peakin mäkikisan kisaorganisaatio ja Ducati North America perustivat GoFundMe-joukkorahoitustilin tukeakseen kisassa menehtyneen Carlin Dunnen äitiä.
Lue lisää ›
Uutiset
Ensimmäisessä Euroopan mestaruusosakilpailussa Kauhavan uudella kiihdytysradalla koettiin onnen hetkiä perjantaina 5.7, kun monikertainen Euroopan mestari Anita Mäkelä täräytti kovan ajan, 3.987s 489km/h loppunopeudella!
Lue lisää ›
Uutiset
Niki Tuuli on tehnyt moottoriurheiluhistoriaa Sachsenringillä Saksassa. Suomalainen ajoi voittoon historian ensimmäisessä sähkömoottoripyörillä ajettavan MotoE-sarjan osakilpailussa.
Lue lisää ›
Uutiset
Äärimmäisten V-bensamoottoristen moottoripyörien valmistajana tunnettu Curtiss on siirtynyt sähkömoottoripyörien valmistajaksi. Ohessa merkin uusi V8. Tosin V8 merkitsee tässä tapauksessa kahdeksaa erillistä akustoa sijoitettuna V-muotoon.
Lue lisää ›
Uutiset
Niki Tuuli teki eilen Sachsenringillä historiaa saavuttamalla ensimmäisen koskaan jaossa olleen MotoE-luokan kisan paalupaikan.
Lue lisää ›