Matkalla
"Maailma on pieni", totesi jalasjärvinen Seppo Viitala. Uutisoimme viime viikolla kiirastorstaina siitä, miten joukko lahtelaismotoristeja oli lähtenyt talviajokeikalle Nordkappiin moottoripyörällä. Viitala oli törmännyt paluumatkalla olleeseen motoristiporukkaan sunnuntaina Ylläksellä muutaman tunnin kuluttua siitä, kun oli jutun lukenut, ja reissu oli kuulemma sujunut hyvin. Ohessa kolme Viitalan ottamaa kuvaa hienon matkan kunniaksi.
Lue lisää ›
Matkalla
Viisi miestä ja viisi matkaenduroa on matkalla ensimmäisen Arctic Runin nimellä kutsutun ajon merkeissä Lahdesta. Matkaan lähdettiin viime sunnuntaina ja päämäränä on Nordkapp. YLE teki juttua miehistä, kun nämä olivat alkuviikosta Joensuussa -15 asteen raikkaassa aamupakkasessa.
Lue lisää ›
Matkalla
Kuten kaikki motoristit näillä suomalaisilla asuinvyöhykkeillä tietävät, olemme eri asemassa kuin lämpimämpien maiden asukit, jotka voivat ajaa moottoripyörillään ja skoottereillaan ympäri vuoden. He siis säilyvät jatkuvassa ajokunnossa, eikä heidän tarvitse pohtia erillisiä talvi- tai keväthuoltoja itselleen ja pyörälleen ajokauden päättämiseksi tai aloittamiseksi. Koska talvi- ja keväthuolloista on jo ollut juttuja, toimituksessa päädyttiin ratkaisuun opastaa ajokauden alkuun hieman epävirallisemmissakin asioissa, joista ei aina välttämättä muisteta puhua. Siksi jutun otsikko on mitä on.
Lue lisää ›
Matkalla
Kekkun kokoontumiskalenteri on se instanssi, johon Motouutisten toimituskin aina tarttuu, kun pitää katsoa, missä päin Suomea milloinkin on kokoontumisajoja. Kalenterin takana on alusta alkaen ollut sama mies, Kekku Lumme, jolta kysyimme, mistä ihmeestä inspiraatio moisen systeemin rakentamiseen? Kaikennäköisiä idean kopioijia on aikojen saatossa ilmennyt, mutta ne ovat tippuneet nopeasti matkasta ja Kekku sen kuin porskuttaa.
Lue lisää ›
Matkalla
Oheiset kuvat ovat peräisin Markku Korpelan tammikuiselta Kuubanmatkalta. Siinä, missä yleensä kuubalaisia autokuvia esiteltäessä kuvat pullistelevat vanhoja 50-luvun amerikkalaisia muskeli- ja muita krominkiiltoisia autoja, jotka on pidetty hengissä osaamisen ja erilaisten purukumiviritysten avulla, niin ainakin tämä kuvasato kertoo moottoripyörien osalta jotain muuta.
Lue lisää ›
Matkalla
Sveitsiläinen Urs Pedraita tunnetaan moottoripyöräilymaailmassa nimellä Grisu Grizzly. Hän on ehtinyt tehdä jo yhden matka-ajon maailmanennätyksen, mutta tämän vuoden maaliskuussa hän pyyhältää kohti rankinta mahdollista tavoitetta: ajaa maailman ympäri alle sadassa päivässä.
Lue lisää ›
Matkalla
Seinäjoen Moottoripyöräkerho teki valtavan urakan vapaaehtoisvoimin, että jääradan SM-avauskisa saatiin järjestettyä. Vielä torstaina olosuhteet näyttivät huonoilta. Kyrkösjärven jään päällä oli aivan liikaa vettä, että kisat olisi voitu pitää. Jäähän poratut reiät ja sään herrojen juuri sopivasti virittämä pikku pakkanen pelastivat tilanteen ja näin jääratakausi saatiin hienosti avattua. Lisäksi aurinko näyttäytyi kisapäivänä pitkästä aikaa, mikä teki olosuhteet katsojille lähes ihanteellisiksi. Tässä muutamia tuokiokuvia paikalta itse kisasta ja vähän yleisökommenttejakin.
Lue lisää ›
Matkalla
MP16-messuilla selkäni takaa kuului tuttavallinen hei. Pian huomasin olevani Vaalan Suvirannan ständillä. Kainuusta oli tultu kertomaan hienosta paikasta, joka sijaitsee Säräisniemellä Oulunjärven rannalla. Suviranta sekoitetaan useasti etelämpänä sijaitsevaan kaimaansa ja itseasiassa googlaamalla Suviranta-nimen alta löytyy kahdeksan eri vaihtoehtoa. Paikka on lukijoillemme entuudestaan tuttu, olemmehan kahtena juhannuksena käyneet pyörähtämässä Suvirannassa järjestettävässä Suvirallissa.
Lue lisää ›
Matkalla
Levi Wild Ride on monelle motoristille portti Lapin syyskesän tapahtumiin. Muutama päivä ensin Levillä ja sitten seuraavaksi viikoksi Jänkhälle Jytisemään Saariselän maisemiin on jo ajatuksenakin hieno yhtälö. Moni vielä liittää tähän vielä ajomatkoja Norjan ja Ruotsin puolella - Lapissahan sitä tietä ja katsottavaa sekä koettavaa riittää. Sekä tietysti Levin itsensä tapahtumat, ja miksi se on erilainen kuin muut rallit.
Lue lisää ›
Kalifornian Santa Claritassa asuva Carl Reese ajoi uuden ennätyksen yksin moottoripyörällä Los Angelesista New York Cityyn. Matka vei 38 tuntia ja 49 minuuttia. Pyöränä Reesellä oli kuusisylinterinen vuosimallin 2015 BMW K 1600 GT. Edellinen ennätys Cannonball-rallissa moottoripyörällä oli George Egloffin nimissä, hän ajoi matkan 42 tunnissa vuonna 1983.
Lue lisää ›
Matkalla
Imatranajon yhteydessä järjestettävän kokoontumisajon osallistujille on tarjolla tapahtuma-aluen ja Imatran keskustan välinen, maksuton bussikuljetus.
Lue lisää ›
Matkalla
Google on karttaohjelmansa avulla onnistunut pienentämään maapalloa ja tuomaan sen ihmeitä luoksesi missä ikinä oletkin - kunhan vain käytössäsi on jonkinlainen tietokone ja internetyhteys. Yksi hyvä esimerkki on kuuluisan Euroopan korkeimman huipun Mont Blancin massiivi.
Lue lisää ›
Matkalla
Oheinen video sopii hyvin sunnuntaipäivän ratoksi ja varsinkin kevään lämpimiä odotellessa. Ajovarustevalmistaja Iconin tuottamassa videossa ajetaan 10 päivässä halki Alaskan etelästä pohjoiseen. Matkaa tulee 5000 mailia eli 8000 kilometriä kymmenessä päivässä. Eikä reissu ole helpoimpia. Hiekkaa, kaatumisia, kuraa, kylmää, mitä ongelmia nyt vain keksitkään matkan varrelle karhuja unohtamatta.
Lue lisää ›
Alesha ja Jarryd on australialainen pariskunta, joka on matkustanut ympäri maailmaa jo kahdeksan vuoden ajan. Yksi kulkuvälineistä on ollut moottoripyörä, mutta he ovat käyttäneet monia muitakin kulkuneuvoja, kuten polkupyöriä, laivoja, liftaamista, junaa ja autoa. Yksi periaate heillä kuitenkin on: lentokoneeseen he eivät halua matkoillaan astua. He ylläpitävät myös kiehtovaa nomadi-blogia.
Lue lisää ›
Matkalla
Suomen ja Norjan Lapissa matkassa olleet SS1000 Arctic Buttia suorittamassa olleet kolme kuljettajaa saapuivat maaliin tänä aamuna ennen kello viittä aamulla. Takana oli siinä vaiheessa yli 1609 kilometriä ajoa Napapiirin pohjoispuolella, ja heidän kolmen osalta kaikki oli mennyt hyvin. Kaksi kuljettajaahan joutui jättämään leikin kesken jo aiemmassa vaiheessa. On syytä muistaa, että kun kyse on erittäin kokeneista rautahanurikuljettajista, ajoa ei keskeytetä kevein perustein, joten se kertoo omalta osaltaan talvisen IBA-ajon haastavuudesta.
Lue lisää ›
Matkalla
Tänään kello 5.40 Levin ABC:ltä matkaan lähteneistä viidestä Arctic Butt -kuljettajasta kaksi joutui jättämään leikin kesken jo varsin varhaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä matkaa taittaa edelleen kylmää pelkäämättömästi kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen kuljettaja. Soitimme ajon suunnitelleelle Harri Hjulgrenille, joka itsekin ajoi kutakuinkin saman matkan paria päivää aikaisemmin kavereineen CanAmeilla. Sekin on oma tarinansa, eikä kaikki mennyt ihan putkeen.
Lue lisää ›
Matkalla
Yhden kuljettajan teknisistä ongelmista huolimatta suomalais-ruotsalainen viiden kuljettajan joukko lähti tänä aamuna matkaa Kittilästä kohti Pohjois-Norjaa ja 1609 kilometrin ja 24 tunnin pituista taivalta. Voit seurata ajon etenemistä satelliittipalvelun avulla.
Lue lisää ›
Singaporelainen nuori neito ja blogisti Vaune Phan teki Suzukin DR250:lla matkan Singaporesta Tiibetiin Mount Everestin pohjoiselle perusleirille. Matkaa kertyi yli 7500 kilometriä ja nainen selvisi siitä alle kuukaudessa. Huikean reissun paluu sujui helpommin lentäen, mutta voi kuvitella, että matka on ollut mieleenpainuva, kuten hän tiiviisti pitämässään blogissa kirjoittaa.
Lue lisää ›
Matkalla
Ohessa sunnuntaipäivän ratoksi pikamatka maailman ympäri nojatuolissa. Matkan syvintä olemusta ei välttämättä kukaan sellainen ymmärrä, joka ei ole ollut moottoripyörällä kunnolla Tien päällä. Teo ja Lily matkasivat yli 100 000 kilometriä 946 päivässä.
Lue lisää ›
Matkalla
The Open Road on lyhytelokuva, joka vangitsee sisäänsä moottoripyörämatkojen vapauden ja seikkailujen tunteet. Elokuvassa seurataan CROIG-ryhmän ajomatkoja uskomattomissa ympäristöissä. CROIG on liike, joka kiteyttää hienosti avoimen tien kutsun ja tarinat.
Lue lisää ›