Tapasimme MP-Messuilla Levi Wild Riden osastolla Mika Latvan esikuntineen. Joukko oli uskoa ja intoa täynnä, sillä tapahtuma on nyttemmin siirretty täysin Levin Matkailulta Hullun Poron ja MC Levi:n kontolle, ja nyt kuulemma pannaan tuulemaan.
Levi Wild Ride järjestetään 11. - 14.8., ja sitä ollaan menossa markkinoimaan mm. Lofooteille viikkoa ennen itse rallia. Siellä on iso mp-kokoontuminen, josta tietysti odotetaan joukkoja myös Leville.
Pyysimme Mika Latvaa hieman valottamaan sitä, mikä Levi Wild Ridessä on erilaista kuin muissa kokoontumisajoissa?
Yhteisöllinen tapahtuma
– Meillä on Hullun Poron Päivikki Palosaaren kanssa tavoitteena rakentaa ralliin sellainen ohjelma, jossa ihmiset yhdessä tekevät jotain, sen sijaan että jumittuisivat omiin telttoihinsa tai huoneisiinsa viettämään aikaa pelkästään omien porukoittensa kanssa. Ihmiset haluavat olla yhteisöllisiä ja viettää aikaa yhdessä, joten haluamme antaa heille sen mahdollisuuden.
Tänä vuonna mukana on Hullun Poron lisäksi vahvasti myös ST1, ja luvassa on enemmän ohjelmaa kuin aiemmissa Wild Rideissa.
– Ihmisten suursuosikki tunturisuunnistus on mukana, samoin lauantai-illan erittäin hyvä ja monipuolinen yhteisruokailu sekä tietenkin paraatiajo. Eikä pidä unohtaa Taiskaa jä hänen bändiään. Bändissä soittaa mukana myös Taiskan oma poika.
ST 1 Poron Portti on vahvasti mukana menossa.
– Se toimii sisäänajopisteenä ja kannattaa muistaa, että siellä on moottoripyöräilijöiden käytettävissä sauna. Lisäksi siellä voi kuivattaa varusteensa saunomisen aikana, ja siellä on myös ilmainen pyörien pesupiste, jos menopeli on likaantunut matkalla.
Niinikään Levi Pro shop pitää ovensa auki rallin ajan, ja huoltaa hädän sattuessa apua tarvitsevat pyörät. Motouutiset.fi on Levi Wild Riden yhteistyökumppani. Levi Wild Riden Facebook-sivuille pääset tästä.