Suurin osa kisan katsojista oli joko entisiä tai nykyisiä eri moottoripyöräurheilulajien harrastajia. Yleisöä hemmoteltiin radan jännittävien tapahtumien lisäksi myös sään puolesta. Aurinko paistoi ja tuulikin oli inhimillinen, joten kylmä ei häirinnyt kisapäivänä missään vaiheessa.
Mäki-Jouppila menossa kohti JR Open B:n kolmossijaa.
– Kuljettajien kannalta ilma olisi voinut olla reilusti kylmempikin. Mikäli pakkasta olisi ollut kymmenkunta astetta, kuten viime vuonna, rata olisi ollut paremmassa kunnossa, totesi Seinäjoen Moottorikerhon Martti "Mara" Mäki-Jouppila. Hän ajoi itsekin kisaa kakkoslähdössä luokka JR Open B:ssä ja tuli hienosti 450 cm3 Hondallaan kolmanneksi lähdön voittaneiden Mikko Elomäen ja kakkosen Leevi Tammisen jälkeen. Mäki-Jouppila valitti monen muun kuskin tavoin heikkoa näkyvyyttä, kun vesi ja räntä lensivät edelläajajien renkaista.
Kuvassa vasemmalta: Vile Vuorinen, no 313, Juuso Jämsen no 9 ja Martti 'Mara' Mäki-Jouppila no 10.
Loistavaa viihdettä katsojille
Jäärata-ajojen seuraaminen on hienoa viihdettä, vaikka ei henkilökohtaisesti lajia harrastaisikaan. Katsoja näkee koko radan, ja pystyy seuraamaan koko ajan, mitä siellä tapahtuu. Lisäksi ratakuulutukset toimivat hyvin, joten asiaan vihkiytymätönkin pysyy hyvin selvillä radan tapahtumista.
Yleisö pääsi seuramaan aitiopaikalta kisaa.
Ja olosuhteet olivat yleisön kannalta hienot.
Nurmolainen Jani Autio ajoi speedwayta vuodesta -84 aina 2000-luvun alkupuolelle.
– Muutin aikanani Vaasasta Seinäjoelle saadakseni ajaa paremmissa harjoitusolosuhteissa. Kotkat-joukkueessa tuli pari SM- mitaliakin. Jääspeedwaytakin tuli ajettua yksi kausi, kun kaverit sanoivat, etten uskalla ja asiasta pistettiin veto pystyyn. Nykyään seuraan kaikki lähialueilla järjestettävät moottoripyöräkilpailut, kertoo Jani Autio kisoja seuratessaan.
Nurmolainen Jani Autio on vanha speedway- ja jääratakuski ja seuraa nykyään kaikki kisat, mitä lähialueella järjestetään.
Kotoisaa tunnelmaa
Poikkesimme varikolla myös Mara Mäki-Jouppilan varikkoteltalla syömässä makkaraa ja juomassa kupin kahvia. Teltalla hääri kokkina Sarita Niemelä, joka on myös loistava moottoriurheilukuvaaja, ja piti huolta siitä, että syötävää riitti.
Varikolla oli mukava tunnelma ja kävijöitä riitti. On hienoa, että yleisö voi vapaasti kulkea varikkoalueella seuraamassa tiimien toimintaa ja keskustelemassa heidän kanssaan.
Mara Mäki-Jouppilan varikolla ajon jälkeen. Mies oli tyytyväinen 3. sijaan. Pohti vain laittaako pari tonnia takaiskariin vauhdin kasvattamiseksi.
Mara Mäki-Jouppilan varikolta. Pyörä kiinnosti.
Mäki-Jouppilan varikolla Sarita Niemelä vastasi makkaroitten riittävyydestä.
Kisapäivä oli mitä mainioin ja aurinkokin paistoi ajoittain vahvasti. Luokka JR Lites B valmiina lähtöön.
'Tämä käy fysiikalle, on niin rankkaa katsoa kun oma poika ajaa', kertoi Jesse Eilersin isä silmät tiukasti radan tapahtumia seuraten.
Varikolta.
Ja pyöriä piti tietysti lämmittää, ettei niiden tule kylmä.
Ja paikoitellen oli jäällä myös kosteahkoa.
Välillä piti vähän katsoa mihin jalkansa asettaa.
Yleisöä varikkoalueella.
Leppoisaa kevätpäivää.
Yleisön ruoka- ja juomahuolto toimi myös.
Osa yleisöstä oli tullut paikalle asianmukaisella ajokilla.
Kiitos vielä Seinäjoen Moottorikerholle. SM-kausi sai hienon aloituksen.