Varrassiikaa Kukkolaforsenilla

Kesäisellä matkallamme Lappiin, päätimmekin koukata Torniosta Ruotsin puolta pitkin Pellon korkeudelle asti. Ihan vain vaihtelun vuoksi, koska Suomen puoleinen reitti oli ajettu sen verran monta kertaa. Emme ehtineet pitkälle, sillä ensimmäinen pysähdys tuli jo Kukkolaforsenin kohdalla, jossa sattui juuri sillon olemaan Sikfestit.

Alun perin oli tarkoituksena vain pikaisesti pysähtyä katsomaan, miltä Kukkolankoski näyttää rajan toisella puolella, Suomen puolelta vastarannalle oli tuijoteltu useampia kertoja. Suomen puolella Kukkolankoskella on pieni Kahvila Myllypirtti, mutta Ruotsin puolella on täysiverinen ravintola- ja matkailupalveluita tarjoava Kukkolaforsen Turist & Konferens jossa on kuuleman mukaan, erittäin hyvä ruoka ja jonne joutuu varaamaan esimerkiksi äitienpäivän lounaalle paikan jopa vuoden etukäteen.

Kukkolankoski on Tornionjoessa Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitseva noin 3,5 kilometriä pitkä koski, jonka pudotuskorkeus on 14 metriä. Se on Suomen pisin vapaana virtaava koski, kertoo Wikipedia.

Kurvatessamme pihalle, paikka oli täynnä turisteja. Kävi ilmi, että juuri kyseisenä viikonloppuna vietettiin Sikfestejä, joita juhlitaan vuosittain heinäkuun lopulla, rajan molemmin puolin. Tarjolla oli varras- ja savusiikaa ja savulohta. Allekirjoittanut ei ollut varrassiikaa aiemmin syönyt, joten pyörät parkkiin ja tilaamaan herkkua.

Vastarannalla, Suomen puolella Kukkolankosken varrella on Kahvila Myllypirtti. Kuvassa oikealla krenkku eli silta, mistä kalaa pyydystetään lippoamalla.

Siika ja kalastus yleensäkin, on ollut perinteinen elinkeino Kukkolankoskella jo vuosisatoja. Kalastusta harjoitetaan ympäri vuoden, saaliina siian lisäksi lohi, syksyisin/talvisin nahkiainen ja made. Kukkolankosella kalastetaan perinteisin menetelmin, siikaa pyydetään alkukesästä loppukesään lippoamalla.

Lippoamista esittavä taideteos Kukkolaforsenin pihapiirissä.

Lippo on pitkän varren päässä oleva pussimainen verkko. Lippoaminen tapahtuu veden korkeudesta riippuen rantakivien päällä seisten tai tarkoitusta varten rakennetuilta krenkuilta – silloilta tai telineiltä. Krenkut mahdollistavat kalastamisen keskemmällä jokea. Myös veneestä voi lipota. Lippoaminen on pehmeä kalastusmuoto, koska pyyntiväline itsessään ei vahingoita kalaa, kerrotaan Kukkolankoski.fi -sivuilla.

Kukkolaforsen Turist & Konferens. Kuvan oikeassa laidassa ihmiset odottamassa tilaustensa valmistumista.

Varrassiika on Kukkolankosken tunnetuin herkku. Sitä kävi maistelemassa myös Gordon Ramsay, vierailessaan Suomessa. Varrassiika valmistetaan avotulella, pujotettuina pitkiin litteisiin männystä veistettyihin tikkuihin. Vartaat asetetaan tuleen nähden oikeaan kulmaan, jotta siika kypsyy tasaisesti liekkien loimotuksessa.

Alueella oli siis meidän lisäksemme muitakin ja moni muukin halusi paikallista herkkua, varrassiikaa. Olisi pitänyt ymmärtää, että tällä perinteisellä tavalla kypsytetty kala ei valmistu ihan hetkessä ja kun näki, että paikalla olleeseen tulisijaan mahtui vain 15-16 kalaa kerrallaan, tiei, että odottamiseen kuluisi hyvä tovi. Mutta koska kerran ruoka oli tilattu ja maksettu, niin jäimme odottamaan.

Odotellessa, toisella meistä oli aikaa levätä.

Odotuksen tuskaa lisäsi käsittämättömän epäloogiselta näyttävä toiminta kyseisellä myyntipisteellä. Annoksen tilaaminen ja maksaminen oli suhteellisen vaivatonta. Päätit mitä halusit, maksoit ja sait käteesi lapun, jossa oli tilaustasi vastaava numero – mutta sen jälkeen. Savusiikaa ja -lohta olisi saanut heti, sitä oli valmiina paljon, mutta kuten jo mainittiin, varrassiikaa joutui odottamaan.

Valittavissa oli varrassiika menu tai pelkkä varrassiika. Kun siikoja hiljalleen valmistui ja niitä tuotiin myyntipisteelle, niin usein henkilökunta (heitä pyöri tiskin takana kaikkiaan kolme) eivät noteeranneet tulleita siikoja ja kun huomasivat, että niitä oli, alkoi tuon taivaallinen lappujen läträäminen, mille numerolle minkäkinlainen tilaus on menossa. Ja voi varjele, kun eteen tuli menu-tilaus, niin sitten pyörittiin ja ihmeteltiin vielä enemmän. En ollut ainoa, joka tuskaisena katsoi sitä toimintaa. Taivastelimme muutamankin ruotsalaisen kanssa ja ihmettelimme, ettei tuo voi olla noin vaikeaa.

Annokset on vihdoin saatu kannettua pöytään.

Lopulta vuoromme tuli ja saimme annokset kannettavaksi pöytään. Se siika, se OLI HYVÄÄ! Menun muu osa kyllä jätti toivomisen varaa. Kolme haaleaa keitettyä perunaa, tippa salaattia, dippi (se oli ihan maukasta) ja ruotsalaista vaaleaa näkkileipää voin kera. Kyllähän ne söi, mutta varrassiika oli ehdoton annoksen tähti. Varrassiikamenu maksoi noin 25 euroa/annos, pelkän varrassiian olisi saanut liki puolta edullisemmin. Olivatko nuo lisukkeet hintansa arvoisia, sen voi jokainen päättää itse.

Päätoimittajamme, Erkki Mäki pääsi vertailemaan, kummalla puolella rajaa valmistetaan parempaa varrassiikaa.

Pääsimme myös vertailemaan rajan molemmin puolin valmistettua varrassiikaa, sillä toinen meistä oli käynyt maistelemassa Suomen puolella Kukkolankoskella tarjottua versiota. Valitettavasti on todettava, että tässä tapauksessa siika on maukkaampaa Ruotsin puolella. Asiaan tarkemmin perehdyttyä, syy löytyi valmistustavassa. Suomen puolella siika suomustetaan ja peratessa mahapuoli aukaistaan kokonaan, kun kaikki kalan sisälmykset otetaan pois. Ruotsin puolella, suomustamisen jälkeen, vatsapuolelle tehdään vain pieni viilto, jota kautta nyppästään vain sappirakko ja maksa pois, muut sisälmykset jätetään kalan sisälle, jolloin kalasta tulee mehukkaampaa.

Varrassiika oli niin hyvää, että teki melkein mieli syödä varrastikkukin.