Uutiset
Motocrossin SM-sarjan päätös osakilpailu ajettiin sunnuntaina Orimattilassa. Kytönen Motorsportin Juuso Matikainen saapui Orimattilaan SM pisteiden toisena MX1-luokassa ja Roni Kytönen MX2 SM pisteiden kolmantena. Matikaisella oli vielä teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen MX1-luokassa, kun Kytönen taisteli vielä tiukasti MX2-luokan mestaruudesta.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrossin Suomen mestaruuskausi päättyi Orimattilassa sunnuntaina. Virolainen Erki Kahro varmisti tittelinsä jo avauserässä, mutta Jämsän Seudun Moottorikerhon Santeri Kinnusen ja Vantaan Moottorikerhon Sampo Rainion piti taistella päätöseriin saakka mestaruuksiensa eteen.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron SM-kauden viides osakilpailu ajettiin lauantaina Petäjäveden maisemissa. Sarjan toiseksi viimeisen osakilpailun voiton myötä enduron kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes on viittä vaille E2-luokan suomenmestari.
Lue lisää ›
Uutiset
Pohjanmaan poliisin tiedotteen mukaan Pietarsaaresta varastettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oheisen kuvan mukainen Suzuki 640 cc.
Lue lisää ›
Uutiset
Lohjalla Saukkolantiellä tapahtui vakava tieliikenneonnettomuus 7.9.2018 perjantaina noin klo 15 aikaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Speedwayn SM-liiga vuosimallia 2018 huipentui lauantaina Nokialla ajettuun kauden päätösosakilpailuun. Sarjakärki Porin Nopea Racing oli jo käytännössä varmistanut mestaruuden, sekä Wasamat hopean, mutta pronssista käytiin vielä tiukka kamppailu Sand Blowersin ja Kotkien välillä.
Lue lisää ›
Uutiset
Viikonloppuna kukitetaan uudet Suomen mestarit motocrossiin ja speedwayhin. Pistemittelöt käyvät kiivaina, kun kauden toiseksi viimeiset SM-osakilpailut ajetaan endurossa.
Lue lisää ›
Ducati julkistaa antamansa tiedon mukaan uuden Scrambler-mallin ensi viikon maanantaina eli 10. syyskuuta. Mielenkiintoista nähdä, millainen se on.
Lue lisää ›
Uutiset
Sastamalassa tapahtui torstaina iltapäivällä henkilöauton ja moottoripyörän välinen kolari, kertoo Iltalehti.
Lue lisää ›
Harley-Davidson ilmoitti eilen perustavansa uuden t&k-keskuksen Pohjois-Kaliforniaan tukeakseen tulevaa tuoteportfoliotaan. Keskus tukee myös yrityksen ensimmäisen täyden sähkömoottoristen ajoneuvojen valikoiman kehitystyötä.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrossin Suomen mestaruuskausi ajetaan päätökseen Orimattilassa sunnuntaina. Kaikkien kolmen luokan mestaruudet ovat vielä avoinna. Jo lauantaina päätetään puolestaan junioreiden ja veteraanien Suomen Cup -kausi sekä ATV:n SM-sarja.
Lue lisää ›
Uutiset
Poliisi tiedotti tänään, että sen tietoon on tullut yksittäisiä passeja, joiden paperisilla viisumisivuilla on vesileimoja väärin päin. Poliisi neuvoo tarkistamaan passin paperisivujen virheettömyyden. Oheisten kuvien avulla virheellisyyden selvittäminen käy helposti.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheinen video saa väistämättä hymyn huulille. Ei pelkästään sen takia, että siinä kuljetetaan moottoripyörillä ja skoottereilla mitä uskomattomimpia kuormia henkilöautoista alkaen, vaan siksi, että taustalla soiva kappale kuulostaa perin suomalaiselta, mutta sovitus onkin sitten kiinalaisempi. Varoitus: video saattaa aiheuttaa pakkomielteen katsella tai kuunnella se uudelleen useampaan kertaan ja sisältää myös korvamatoriskin. Laita joka tapauksessa videosta ja koneesta ääni päälle ja volat kaakkoon.
Lue lisää ›
Uutiset
Porin poliisi kaipaa tietoja varastetusta Hondasta.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomen Motoristit ry:n (SMOTO) esitelmä Väylät ja liikenne 2018 -tapahtumassa on otsikoitu ”Moottoripyörät ja älyliikenne”. Esitelmässä korostetaan syitä, miksi moottoroituja kaksipyöräisiä (M2P) ei voi jättää sivuun älyliikenteen ratkaisuja kehitettäessä.
Lue lisää ›
Glemseck 101 on iso saksalainen moottoripyöräalan tapahtuma, jossa juhlitaan klassikkomoottoripyöriä. Hondalla oli tänä vuonna elo-syyskuun taitteessa pidetyssä tapahtumassa mukana viimeisen päälle tuunattu uusi CB1000R, CX500 ja GL1000 eli alkuperäinen naku Gold Wing. CB:n puikoissa kiihdyttelemässä kävi vanha herra Mick Doohan.
Lue lisää ›
Uutiset
Tiimin kuljettajat Juho Kantola ja Niko Tanskanen suuntaavat vielä SM-kauden päätyttyä ulkomaille. Tosin tällä kertaa eri osoitteisiin, sillä Juho jatkaa tulevana viikonloppuna Espanjan PreMoto3-sarjaa Valencian huippunopealla radalla, kun taas Niko suuntaa Norjaan pitämään Suomen lippua korkealla pohjoismaisten kollegoiden kustannuksella.
Lue lisää ›
Uutiset
8.9. & 9.9.2018 ajettava 24MX:n & TMK Ry:n järjestämä sänkicrossi Ruskon Vahdolla on saanut todella positiivisen vastaanoton kurapyöräilijöiden keskuudessa. Lauantain koulutuspäivä onkin jo varattu täyteen, mutta sunnuntain pääpäivään eli kisapäivään mahtuu vielä kuskeja.
Lue lisää ›
Uutiset
MP 19 -messuilla järjestetään perjantaina 1.2.2019 ensimmäiset MP-häät, joita todistamassa on tuhansien motoristien häävierasjoukko. Etsimme hääpariksi motoristihenkistä rohkeaa ja ennakkoluulotonta pariskuntaa, joka on päättänyt elää loppuelämänsä yhdessä. Hääparihaku on käynnissä syyskuun 2018 ajan.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu kaasuteltiin sunnuntaina Italian Edolossa. Lauantain osakilpailussa Kytönen Motorsport-kuljettajista Enduro Youth-luokassa neljänneksi ajoi Hugo Svärd ja tänään saman suorituksen teki Roni Kytönen. Elämänsä ensimmäistä MM-viikonloppua ulkomailla ajava Antti Ahtila ajoi myös upeasti Junior-luokassa sijat 21. sekä 19.
Lue lisää ›