Tänään Hämeenlinnassa järjestetty Kärme Kustaan Kiemurat oli vuorossaan 42:s. Perinteisesti kilpailu on ajettu erittäin vaativissa keliolosuhteissa, mutta tänään reitillä oli vain muutaman sentin lumikerros.
Ykkösluokan voittoon ylsi ensimmäisen kierroksen nopeinta vauhtia pitänyt Soppakeijot-joukkue ajajinaan Jiri Leino, Markus Michelsson ja Väinö Santamäki. Toiseksi sijoittui toisen ja kolmannen kierroksen parhaan ajan kellottanut Team Nirkkonen & Koneurakointi Wahlroos kokoonpanolla Jussi Arvaja, Kalle Järvinen ja Eemil Pohjola, jotka jäivät lopulta voittajista 43 sekuntia. Kolmanneksi sijoittui joukkue Iso Pepe vai Sepe ajajinaan Mika Karma, Tero Koskinen ja Joonas Salonen, jotka jäivät kärjestä lähes 14,5 minuuttia.
Kakkosluokassa Hämeenlinnan Moottorikerhon joukkueet saavuttivat kaksoisvoiton. Voittajiksi kruunattiin Matti Nikanderin, Mika Turusen ja Jarkko Tynin muodostama joukkue. Toisen sijan kuittasi Mervi Dirt riders -joukkue ajajinaan Ville Anunti, Tapio Koivusaari ja Ari Mäkelä. Kolmanneksi sijoittuivat Hämeen Hitaimmat -joukkue kokoonpanolla Henrik Kokkonen, Jyri Laine ja Juuso Piippo.
Kolmosluokassa voittoon kiisi J.E.S -joukkue, ajajinaan Erno Alatalo, Jukka Korhonen ja Sami Kujala. Toiseksi sijoittui Team Kurasaukot kokoonpanolla Janne Aleksandroff, Pasi Nätkinniemi ja Jan-Patri Ylisuutari. Kolmanneksi ajoivat Janne Rahikaisen, Arto Siekkisen ja Jenni Siekkisen muodostama Vesanka konttaa ja soi -joukkue.
Businessluokan voiton kuittasi Satapiikin joukkue ajajinaan Jukka Aures, Ville Jaronen ja Jari Värelä. Toiseksi ylsi Leppänen Racing -partio ajajinaan Miikka Leppänen, Mika Leppänen ja Mikko Leppänen ja kolmaneksi Oakland Service -joukkue ajajinaan Janne Broman, Jari Halme ja Jarno Tammi.
Kilpailun tulokset https://kalkku.fi/tulokset/hlmk18/2.html