Harley-Davidson ilmoitti tiistaina osavuosikatsauksessaan, että sen myynti ontui sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja kertoi myös alentavansa koko vuoden myyntimääriään sekä voittomarginaaliodotuksiaan.
Lue lisää ›
Tampereen Motocrossin Jere Haavisto loukkasi vasemman polvensa motocrossin SM-osakilpailun aika-ajossa Imatralla sunnuntaina, mutta voitti silti ensimmäistä kertaa kauden aikana kummatkin MX2-luokan erät. Ylöjärveläisen mestaruushaaveet elävät vahvana.
Lue lisää ›
Lelujenkin elektroniikka ja tekniikka menevät kovaa kyytiä eteenpäin. Vai mitä sanot radio-ohjattavasta Ducatin pienoismallista, jolla voi tehdä wheelien, ja joka pysyy kaksipyöräisyydestään huolimatta itsestään pystyssä – myös paikallaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Kauhajoen Moottorikerho järjestää seuran ensimmäisen offroad-moottoripyörien cross countryn SM-osakilpailun lauantaina. Kyseessä on kauden kolmas osakilpailu. Enduron maailmanmestari Eero Remes tähdittää koitosta.
Lue lisää ›
Uutiset
Ruokolahtelainen Matias Vesterinen haki uransa ensimmäisiä erä- ja osakilpailuvoittoja motocrossin MX2-luokan SM-osakilpailusta Imatralta sunnuntaina. Niitä ei tullut, mutta sen sijaan Imatran Moottorikerhon edustaja kuittasi Suomen mestaruussarjan kärkipaikan haltuunsa.
Lue lisää ›
Harley-Davidson tiedotti, että ne Livewire-sähkömoottoripyörän ostajat Yhdysvalloissa, jotka hankkivat pyöränsä elokuun 2019 ja heinäkuun 2021 välisenä aikana, saavat 500 kilowattitunnin edestä sähköä Electrify American verkostosta ilman eri veloitusta seuraavan kahden vuoden aikana. Suomen maahantuojan edustaja ei vielä tiennyt, onko meille tulossa vastaavaa optiota.
Lue lisää ›
Uutiset
Viime viikolla 17 vuotta täyttänyt Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen nousi ensimmäistä kertaa urallaan motocrossin SM-sarjan piikkipaikalle sunnuntaina. Vesterinen ajoi MX2-luokassa toiseksi Imatralla. Osakilpailun voitti Tampereen Motocrossin Jere Haavisto. MX1-luokassa vahvin oli virolainen Karel Kutsar ja alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokassa Vantaan Moottorikerhon Saku Mansikkamäki.
Lue lisää ›
Uutiset
Viisi vuotta sitten heinäkuun 22. päivänä 2014 Motouutiset.fi sisälsi varsin paljon poliisiuutisia varastetusta Harrikasta motoristin kuolinonnettomuuteen ikävällä, mutta tyypillisellä tavalla, eli vasemmalle kääntyvä auto kajautti moottoripyörän eteen. Lisäksi uutisoimme valokuvaaja David Frostin näyttelystä. Hänen kuvansa kertoivat onnettomuuksissa olleiden motoristien tarinoita – karua todellisuutta kiiltokuvatarinoiden sijaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilijä Kirsi Kainulaisen kisakalenterissa oli viime viikonloppuna Alpen Adrian sarjan Saksan Oscherslebenissä ajettu osakilpailu. Tällä kaudella Kainulaisen tavoitteena on ollut nousta kymmenen parhaan joukkoon. Tämän tavoitteen hän saavutti Unkarin Pannonia Ringillä, ollessaan yhdeksäs, ja teki samalla oman rataennätyksensä. Oscherslebenissä alku oli hankala, mutta jälleen nähtiin, mihin sisulla ja hurjalla periksiantamattomuudella päästään.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrossin SM-sarja jatkui tänään Imatralla kauden neljännellä osakilpailulla. Kytönen Motorsportin Juuso Matikainen ajoi MX1-luokassa eräsijat kaksi ja kolme ollen yhteistuloksissa kolmas. MX2-luokassa Roni Kytönen ajoi eräsijat kuusi ja kaksi ollen yhteistuloksissa kolmas. Roni Salin ajoi MX1-luokassa kaksi kertaa seitsemänneksi ja oli yhteistuloksissa myös seitsemäs.
Lue lisää ›
Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen-kaksikko ei löytänyt keinoja edellään olevien brittiparien lyömiseen ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen kolmannen MM-osakilpailuviikonlopun kahdessa startissa Saksan Oscherslebenissä. Suomalaisparin suoritus oli rutiininomainen ja saaliina oli kaksi kolmostilaa. Sarjassa kaksikko miehittää kolmospaikkaa, mutta ero sarjakärki Tim Reeves/Mark Wilkes-kaksikkoon venähti 21 pisteeseen.
Lue lisää ›
Motouutiset käsitteli 5 v sitten 21.7.2014 allaolevia aiheita jotka ulottuivat kotibileitten villiintymisestä seuranneeseen moottoripyörän vaurioitumiseen, käänteiseen Gold Wing trike-rakennussarjaan ja haiden käsiruokintaan sekä varastettuun kevyt-Jammuun.
Lue lisää ›
Uutiset
Jollet tiennyt (me emme tienneet, pahoittelemme), niin toukokuun 4. päivän on "virallinen" kansainvälinen Star Wars -päivä ainakin tuon George Lucasin luoman elokuvamaailman faneille. Southlaken Poliisi kehottaa kaikkia tielläliikkuvia "ajamaan nopeusrajoitusten mukaan (mailia tunnissa tai parsekeissa mitattuna), olivat nämä sitten matkalla pelastuskapselillaan, Teslallaan, kiiturillaan, moottoripyörällään tai Range Roverillaan. Ja olkaa ystävällisiä ja käyttäkää Jar Jar Blinkeriänne!"
Lue lisää ›
Uutiset
MotoGP-sarjan testitiimit saapuvat pian Suomeen kaksipäiväisiin testeihin korkkaamaan upouuden KymiRingin radan. Jokainen kuninkuusluokassa kilpaileva valmistaja tulee olemaan paikalla Suomen ensimmäisissä testeissä 19.-20. elokuuta. Testitiimeillä on rata käytössään klo 10-17, jonka jälkeen paikalliset huippukuskit päästetään radalle tunnin ajaksi.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheinen video on riemastuttava. Joku italialainen keksijäpelle on rakentanut Hondan ruohonleikkurin moottorin voimin toimivan kävelevän dinosauruksen, ja vielä kärryt sen perään.
Lue lisää ›
Uutiset
Sähköpotkulaudat ovat kätevä kaupunkiliikkumisen väline oikein käytettynä, mutta Ranskan Marseillessa lapset ja nuoret ovat alkaneet tehdä ilkivaltaa heittämällä niitä mereen. Paitsi että se yleisesti ottaen saastuttaa, litiumakut saattavat räjähtää joutuessaan veteen ja aiheuttaa monenlaisia ongelmia.
Lue lisää ›
Uutiset
Moottoripyöräilijä oli matkannut Suomussalmella Viitostietä etelän suuntaan ja Alajärven kohdalla väistänyt poroa. Väistämisen yhteydessä moottoripyöräilijä oli menettänyt moottoripyörän hallinnan ja kaatunut. Moottoripyöräilijä sai vähäisiä vammoja onnettomuudessa. Hän pystyi kuitenkin jatkamaan matkaansa onnettomuuden jälkeen.
Lue lisää ›
Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-sarjassa kolmantena majaileva suomalaiskaksikko Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen lähtee kamppailemaan täysistä pistepoteista kauden kolmannen MM-osakilpailuviikonlopun kahdesta kisastartista. Kuusi osakilpailuviikonloppua käsittävän MM-sarjan kolmannen osakilpailun Sprintti ja Gold Race ajetaan viikonloppuna Saksan Oscherslebenin 3.663 km pitkällä radalla.
Lue lisää ›
MV Agusta valmistaa 300 kappaleen rajoitetun erän kahdesta pyörästään. Molemmat erät myytiin loppuun vain muutamassa päivässä. Brutale 1000 Serie Oro ja Superveloce 800 Serie Oro menivät kuin kuumille kiville fanien ja keräilijöiden talleihin – toivottavasti ei kuitenkaan pölyttymään käyttämättöminä.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomen Tieyhdistys on – motoristien lisäksi – huolestunut tieverkon kunnosta sekä siitä, että tänä vuonna teitä päällystetään ennätyksellisen vähän. Se odottaakin, että hallituspuolueet lunastavat lupauksensa, ja osoittavat lisää rahaa tieverkon ylläpitoon syksyn budjetissa.
Lue lisää ›