Harley-Davidson muuttaa parkkipaikkansa Milwaukeessa jalankulkijoille ja motoristeille tarkoitetuksi vihreyden täyttämäksi puistoksi 120. toimintavuotensa kunniaksi.
Lue lisää ›
45. Dakar Rallyn viimeinenkin osuus oli loppuun asti jännitysnäytelmää. Kisan johtoasemassa matkaan lähteneellä Toby Pricella oli 12 sekunnin etumatka kakkoseen Kevin Benavidesiin. Maalissa ero oli kääntynyt jälkimmäisen hyväksi vain 43 sekunniksi! Dakaria ei ole koskaan aiemmin voitettu näin pienellä marginaalilla.
Lue lisää ›
Legendaarinen Dakar Rally on edennyt tänään ajettavaan kutkuttavaan viimeiseen kisapäivään. Tässä katsaus siihen, mitä tapahtui päivinä 12. ja 13.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomi sai toisenkin edustajan jääspeedwayn MM-karsintaan. SM-karsinnat järjestetään Messilässä ja SM-finaali Tampereella.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrossin MM-osakilpailu ajetaan tulevana kesänä jälleen Hyvinkään Vauhtipuistossa. Uudeksi ajankohdaksi vahvistui heinäkuun viimeinen viikonloppu.
Lue lisää ›
Uutiset
Pohjoismaiden suurimmilla moottoripyörämessuilla järjestettävän Miss MP23 -kisan motoristihenkiset finalistit on julkaistu. Kilpailun voittaja kruunataan MP-messuilla lauantaina 4.2. ja voittaja saa Vespa Primavera 125 skootterin. Perintöprinsessat sekä yleisön suosikki palkitaan Sweep-ajovarustepaketeilla. MP 23 -messut järjestetään 3.–5.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa.
Lue lisää ›
Uutiset
PAN Vision Finlandin jakelema ja NACONIn julkaisema TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 tuo vauhdikkaan moottoripyöräkilpailun pelikonsoleille ja tietokoneille.
Lue lisää ›
Dakarin 11. päiväetappi vei Shaybahista jännittävänkuuloiseen ja haastavaan Tyhjän Neljänneksen maratoniin.
Lue lisää ›
Ducati ylsi ennätysvuoteen toimitettujen moottoripyörien määrässä globaaleista logistiikka- ja osien saatavuusongelmista huolimatta.
Lue lisää ›
Keskiviikkona Dakar Rallyn reitti vei Haradhista Shaybahiin. Suoraan sinne itseensä, eli Tyhjään Neljännekseen, sekä siellä vaaniviin hiekkadyyneihin, ja taas nähtiin muutoksia kärjen järjestyksessä.
Lue lisää ›
Uutiset
Petrol Circus Custom Bike Show esittelee MP 23 moottoripyörämessuilla yli 100 upeaa rakennettua moottoripyörää tai mopoa, jotka kisaavat neljässä eri luokassa. Tänä vuonna messuilla nähdään myös Janne Anttilan rakentama yksipyöräinen uniikki Monowheel ja Nurmijärven reserviläisten Ukrainan värein maalama ja kunnostama hyväntekeväisyyspyörä, joka on vuoden 1978 Tunturi-pappamopo. Rakennettuja moottoripyöriä pääsee ihailemaan MP 23 -messuilla Petrol Circus Custom Bike Show'n halleissa perjantaista sunnuntaihin 3. - 5.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa.
Lue lisää ›
Uutiset
Heikki Huusko aloitti jääspeedwayn harrastamisen pari vuotta sitten. Miehellä on taustaa moottoriurheiluun jo aiemminkin, motocrossin ja pitkän jääradan puolelta. Mistä kipinä pitkiin piikkeihin iski, otetaanpa selvää.
Lue lisää ›
Dakar Rallyn yhdeksäs etappi vei Riyadhista Haradiin lepopäivän jälkeen. Kisa osuu pahamaineiselle "Tyhjälle Neljännekselle", jossa punnitaan jyvät akanoista.
Lue lisää ›
Taiwanilainen vaihdettavilla akuilla varustettujen sähköskoottereiden valmistaja Gogoro aloittaa tuotannon Intiassa vuoden 2023 keskivaiheilla.
Lue lisää ›
Uutiset
Kun auto saavuttaa elinkaarensa pään, se joutuu EU:n säädösten mukaan romuttamolle, missä metalli ja muut arvokkaat aineet saadaan mukaan kierrätykseen. Moottoripyörät ovat vielä poikkeus säännöstä: niitä romutuspakko ei koske, mutta muutos saattaa olla tulossa.
Lue lisää ›
Uutiset
Vuosi 2022 toi uuden Batman-elokuvan ja sen myötä uuden lepakkomiesmoottoripyörän, eli Batcyclen. Myös Tanskan Billundissa sijaitsevassa Legon päämajassa havahduttiin tapahtuneeseen ja sen myötä tulossa on uusi, hieno tuoreimman viittasankari – leffan mukainen Batcycle-tekniikkalego.
Lue lisää ›
Moottoripyöräluokan kuljettajille lauantai oli osittainen lepopäivä, kun ajettavana oli "vain" 500 kilometrin siirtymä seuraavalle huolto- ja majoituspisteelle. Sunnuntainen Dakar Rallyn kahdeksas etappi olikin sitten kisan tähän asti rankin. Reitti Al Duwadimi-Riyadh oli kokonaispituudeltaan 822,94 kilometriä ja siitä 346 kilometriä oli erikoiskokeita.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheisen videon avulla voit oppia treenaamaan staattista tasapainoa pyörälläsi. Emme väitä, että se olisi helppoa, mutta harjoitus tekee sinusta joko mestarin tai ainakin parantaa taitojasi käsitellä pyörääsi.
Lue lisää ›
Ruotsalainen sähkömoottoripyörävalmistaja Cake julkisti työmyyräsarjaansa kuuluvan sähköavusteisen polkupyörän, Åik:in. Pyörä on oiva vaihtoehto kaupunkikuljetuksissa, koska sillä pääsee etenemään jalkakäytävillä ja pyöräteillä eikä e-biken parkkeeraaminenkaan tuota ongelmia. Polkupyörä on pysäköitävissä miltei minne vain eikä sen kuljettamiseen tarvita ajokorttia.
Lue lisää ›
Dakar Rallyssä oli kuudentena ajopäivänä eli perjantaina vähän rankempaa, kun reitti vei Ha'il'ista Riyadh'iin. Koko matkan pituus oli 918 kilometriä, josta erikoiskokeita 358 km. Rallin seitsemännen ajopäivän erikoiskoe peruttiin kaksipyöräisten osalta, ja 500 km siirtymätaival toteutettiin teitä pitkin.
Lue lisää ›