Superside-sarja korkataan Ranskan Le Mansin Bugatti-radalla yhdessä moottoripyörien 24-tunnin kilpailun kanssa. Viime kaudella sarjassa neljänneksi sijoittuneen Pekka Päivärinnan menoa tälläkin kaudella tasapainottaa matkustajana, eli purkkiorjana brittiläinen, 27-vuotias Adam Christie. Edellisellä kaudella hyvän yhteisen sävelen löytänyt kaksikko syvensi osaamistaan muutama viikko takaperin järjestetyllä ajoleirillä Ranskan Val de Viennessä.
– Moni tiimi on kehittänyt kalustoaan. Suurin osa heistä oli tehnyt erilaisia uusia ratkaisuja. Leirin aikana pääsin näkemään ja kokemaan heidän vauhtinsa, eikä siellä ollut poikkeamia entisestä vauhdista ja samoja huippunopeuksia mekin ajettiin, kuvaili Päivärinta ajoleirin kokemuksia.
Pekka Päivärinta ja Adam Christie asettavat rimaa korkeammalle tämän vuoden menestyksen suhteen.
Luottavaisena tulevaan MM-kauteen valmistautuva Päivärinta näkeekin pienen edun siinä, että hänen kilpailukalustonsa on kokenut vain pieniä parannuksia, eikä suurien muutosten lastentaudit haittaa menoa.
– Meillä on se etu, että kaikki on samaa kuin viime vuonna ja voimme kiristää ja parantaa omaa vauhtiamme. Minulla on sellainen kutina, että me päästään tällä kaudella aikaisempaa kovempaa. Uskon että olemme piirun verran parempia ihan sen takia, että meillä on sama kokoonpano ja meininki on kaikille tuttua, arvelee Päivärinta.
Viisi maailmanmestaruutta urallaan voittanut suomalaispilotti saavutti viimeisimmän mestaruutensa vuonna 2016 yhdessä Kirsi Kainulaisen kanssa. Tuon jälkeen palkintokaappiin siunaantui peräjälkeen kolme hopeista mitalia. Vuonna 2017 matkustajana toimi Kainulainen ja kahta seuraavaa hopeaa tasapainotti Jussi Veräväinen. Viimeisimmän mitalinsa Päivärinta koppasi yhdessä hollantilaisen Ilse de Haasin kanssa vuonna 2021 ja se oli pronssi.
Pekka Päivärinta ja Adam Christie vauhdissa. Kuva Mark Walters.
Kasvaako Päivärinnan mitalitili ja minkä värisellä lätkällä selviää seitsemän osakilpailuviikonloppua ja 14 kilpailua käsittävän sarjan päätteeksi lokakuun alussa Saksan Oscherslebenin radalla. Kauden avaa tulevan viikonlopun kaksi kilpailua Le Mansissa, josta viikon kuluttua ajetaan osakilpailut Portugalin Estorilissa. Kesäkuussa ajetaan Unkarin Pannoniaringillä ja Tsekinmaan Mostissa. Elokuussa ja syyskuussa on luvassa kaksi kilpailuviikonloppua Hollannin Assenissa.
– Luvassa on tavallaan mielenkiintoinen kausi. Meidän vahvuus on siinä, että me oltiin hyviä viime vuonna. Oltiin podiumillakin. Minulla on tutina, että me päästään karvan verran kovempaa tällä kaudella, arvelee Päivärinta, joka vaihtoi tälle kaudelle edustamaan Keravan Motoristiseura Ry:tä (KeMS).
Aiheesta aiemmin:
Tiistai 12.11.2024 09:43
Päivärinta/Christie kaksikko sinetöi sivuvaunuluokan MM-sarjan nelostilan Portugalissa
Tiistai 20.8.2024 10:03
Sivuvaunut: Pekka Päivärinta jatkaa MM-sarjassa viidentenä
Torstai 11.7.2024 07:01
Pekka Päivärinta ajoi uuden sivuvaunu-luokan rataennätyksen Jarno Saarinen Circuitilla Imatralla
Tiistai 18.6.2024 08:01
Pekka Päivärinta haki täydet SM-pisteet sivuvaunuluokan avauskisoista Motoparkista
Maanantai 6.5.2024 14:10