Kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen päättyessä Ducati on toimittanut jo 49 693 moottoripyörää asiakkailleen. Se on enemmän kuin koko vuonna 2020, jolloin luku oli 48 042.
Toki Ducatin kokonaismyynti vuonna 2019 oli 9% suurempi kuin vuonna 2020. Luvussa näkyy koronapandemian vaikutus: Ducatin tehdas oli 7 viikkoa kiinni korona-pandemian vuoksi 2020.
Vuoden 2021 kolmas neljännes on ollut Ducatin paras koskaan, siinä oli 3 prosenttia kasvua vuoden 2020 ja peräti 25 % vuoden 2019 vastaavaan jaksoon verrattuna.
Syyskuun loppuun mennessä Italia säilyi merkin suurimpana markkina-alueelle, sinne toimitettiin 7954 Ducatia. Yhdysvallat oli kakkonen, 7475 pyörää ja Saksa kolmonen, 5627 pyörää.
– Ducati päätti vuoden 2021 yhdeksän ensimmäistä kuukautta myyntilukuihin, jotka ovat jo suuremmat kuin koko vuonna 2020 sekä pyörien että oheistuotteiden, kuten asujen, lisävarusteiden ja varaosien suhteen. Kasvu jonka koimme, on levinnyt kaikille Ducatin päämarkkina-alueille ja laajeni koskemaan kaikkia tuoteperheitä. Olemme hyvin tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin, totesi Ducatin myyntijohtaja Francesco Milicia.
Myydyimpiä malleja ovat olleet järjestyksessä lueteltuna Multistrada V4, Ducati Scrambler -tuoteperhe, Multistrada V2 sekä Streetfighter V4 ja Monster.
Ensi vuodelle Ducati on jo aloittanut uuden malliston esittelyn. Ensimmäisenä mallina esiteltiin Multistrada V2, viime viikolla Ducati Scrambler 1100 Tribute PRO ja Ducati Scrambler Urban Motard. Luvassa on vielä muutama esittely ennen vuodenvaihdetta.
Aiheesta lisää:
Vuoden 2020 loppupuoliskon ennätysmyynti pelasti Ducatin
Ducati selvisi voitollisena haastavasta koronavuodesta 2020
Ducati julkisti odotetusti uudet Scramblerit: 1100 Tribute Pro'n ja Urban Motardin
Ducatin syksyn salaperäisten online-paljastusten ensimmäisenä mallina monipuolinen Multistrada V2