Tankavaaran kultakylä liitetään nykyisin vahvasti omistajaansa, yrittäjä Marko Touruun. Mies tuntuu elävän kullanhuuhdonnalle ja Kultakylän yhteisön hyvinvoinnille ja toimi myös vuosikausia Kullankaivajain liiton puheenjohtajana. Touru luopui puheenjohtajuudesta, mutta Kultakylä ja kullankaivuu Lapissa voivat hyvin. Miten tähän on tultu?

Marko Touru kertomassa miten päätyi Kultakylän omistajaksi.

Marko Touru kertomassa miten päätyi Kultakylän omistajaksi.

Marko Touru, mistä ylipäänsä innostuit kullankaivuuseen?

– Kullankaivuu on pyörinyt tietenkin mielessä nuoruudessa ja jo lapsuudessa, ehkä "Amerikan tarinoista". Klondyke-kirjoista ja muista se on jäänyt kaivelemaan takaraivoon, mutta ei niistä mitään varsinaista poltetta kullankaivuuseen tullut.

– Vuonna 2008 rupesin velipojalle ehdottelemaan, että pitäiskö sitä käydä kokeilemassa? 2009 tulimme tänne ensimmäisen kerran, ihan perusturistimatkalle kokeilemaan. Se alkoikin kiinnostamaan ja 2010 piti palata ja ottaa paikka valtaukselta. Siinä ehdittiin 2-3 kesää kaivella muutamassakin eri paikassa, Touru kertoo.

Kultakylän omistajaksi

Tankavaara on kokonaisuutena erittäin kiinnostava paikka.

Tankavaara on kokonaisuutena erittäin kiinnostava paikka.

– Vuonna 2012 Kultakylän edellinen omistaja teki konkurssin ja seuraavana vuonna tämä oli myynnissä. Pitkään pesänhoitaja maanitteli, mutta ei minulla silloin ollut ajatustakaan moiseen. Asuin siihen aikaan Viron puolella, minulla oli ollut siellä yritystoimintaa jo 13 vuoden ajan. Tein reissuhommia, valvontaa. Paljon kierrettiin Itä-Euroopan maita ja Suomea. Silloin jo vähän mietitytti, voisiko tehdä jotain muutakin, kuin vain jatkuvaa reissaamista.

Olit kuitenkin vahvasti ollut jo kultakuvioissa mukana, kun sinulta tiedettiin ruveta kyselemään?

Kullan vaskausta opitaan Kultakylän turistihuuhtomossa.

Kullan vaskausta opitaan Kultakylän turistihuuhtomossa.

– Kyllähän me olimme jo useamman vuoden kaivaneet tässä, joten olimme tutustuneet niihinkin ihmisiin, jotka hoitivat konkurssipesän myyntihomman. Alkuun kesällä sanoimme, ettei me tänne, kun on yritystoiminta ja elämä tuolla muualla. Sitten kuitenkin syksyllä, syys-lokakuun vaihteessa, päätettiin jättää tarjous. Aamulla kun jätettiin, niin tunnin päästä soitettiin, että tarjous on hyväksytty. Lokakuun puolessa välissä saatiin avaimet Rovaniemeltä ja tultiin tähän.

Siitä asti on pidetty paikkaa auki. Alunperin oli ajatuksena, että avataan vasta keväällä, että ehtii talvella katsella miten homma lähtee, mutta ei sitä tietenkään maltettu. Velipoika jäi tähän pitelemään, hoitelin vielä omia hommiani jonkin aikaa, ja pikkuhiljaa siirryin enemmän ja enemmän tänne. Pari vuotta siihen meni, kunnes jäin kokonaan Tankavaaraan. Siitä se lähti.

Tankavaaran reception ja Wanhan Waskoolimiehen ravintola.

Tankavaaran reception ja Wanhan Waskoolimiehen ravintola.

Remonttia ja hotellirakentamista

Onko tämä samassa "moodissa", kuin edellisen omistajan aikaan? Oletteko laajentaneet tai kehittäneet toimintaa?

– Tuossa pihassa on kaksi uutta 2019 valmistunutta hotellirakennusta. Tämä ravintolarakennus, Wanha Waskoolimies, on periaatteessa samassa moodissa, lisäsiipi oli jo olemassa, se oli varastona. Muutimme tämän ravintolasalin ja pienen biljardipöytä/aamupala/lounasnurkkauksen tuohon. Ne on fiksattu. Keittiötilan laitoimme uusiksi, sinne tuli pakastehuone, samoin toimistotiloja on vähän saneerattu, mutta kaikki on tehty olemassa olevien seinien sisällä. Sillä tavalla olemme vähän tätä päivittäneet.

Käsittääkseni täällä on monenlaista toimintaa: majoitusta, ruokailua, kullankaivuuta. Olivatko infra ja kaikki nämä palvelut jo olemassa?

– Palvelut olivat osittain olemassa. Tuo kullan matkailuhuuhtomo, perusvaskaushomma, oli olemassa kuten ravintolatoimintakin, vaikka olikin viimeiset kolme vuotta ollut aika hiipunutta. Keittiö oli päässyt melko huonoon kuntoon ja moni muukin asia.

Wanhan Waskoolimiehen ravintolassa on tunnelmaa.

Wanhan Waskoolimiehen ravintolassa on tunnelmaa.

Paikan perusidea oli kuitenkin olemassa samantyyppisenä, kuin mitä sitä toteutamme nytkin. Matkailuvirrat keskittyivät silloin enemmän mökkipuoleen. Mökit ovat vanhoja kullankaivaja-mökkejä. Ne ovat omalla tavallaan rustiikkisia, autenttisia, mutta tämän päivän matkailijat haluavat jo enemmän. Poikkeuksena tietenkin prätkäporukat tai kullankaivajat. Teille se sopii, mutta että pääsee suurempiin matkailijavirtoihin, niin se vaatii uudempaa majoitusta, hotellihuoneita, että pystyy operoimaan matkanjärjestäjien kanssa.

Aikaisemmin tämä on toiminut vain kesäaikana. Edellinen omistaja kokeili ympärivuotistakin toimintaa, mutta talvi ei toiminut kovin hyvin hotellipuolen puuttumisen vuoksi. Mökit eivät ehkä olleet parhaimmalla tavalla talviasuttavia. Kyllä sielläkin jonkin verran matkailijoita on ollut, mutta he ovat olleet siellä omasta vapaasta tahdostaan. Vaihtoehtona on ollut mennä sinne tai hotelliin. Osa haluaa mennä mökkeihin ja ei se mitään, kyllä ne toimivat jollakin lailla. Ja tietenkin saatavilla ovat kaikki talviajan ohjelmapalvelut.

Mitä ohjemapalveluita teillä on tarjolla?

– Talvella on kotailtoja ja lumikenkäilyä sekä revontuliretkiä reen kyydissä moottorikelkalla. Sitten on koira- ja porovaljakot, eli periaatteessa kaikki samat ohjelmapalvelut, kuin muillakin on, kun ei talvella oikein pysty kehittämään mitään erilaista. Matkanjärjestäjät ostavat peruspalveluita ja niitä on helppo markkinoida, Touru pohtii.

Hotellirakennukset ovat valmistuneet 2019, juuri ennen koronaa.

Hotellirakennukset ovat valmistuneet 2019, juuri ennen koronaa.

Kullankaivuu on uutta

– Se mitä uutta olemme kesäajalle tänne tuoneet, on kullan kaivuuhomma. Meillä on nelostien toisella puolella vuokravaltaus. Siellä on rännit ja pumput, ja siellä pääsee ihan oikeasti lapiolla kaivamaan. Siitä on tullut melko suosittua toimintaa.

Sen voi vuokrata päiväksi-pariksi tai vaikka viikoksi-kahdeksi. Ihan millaiseksi ajaksi haluaa. Siellä pääsee tosissaan kaivamaan ja möyrimään. Siellä on yleensä hommissa semmoista porukkaa, että heitä ei kuraantuminen tai savu haittaa, vaan he ovat orientoituneet kaivamiseen.

Marko Touru kertoi, että nykykullankaivajat eivät ole valmiita samanlaisiin seikkailuihin, kuin noin 150 vuotta sitten. Silloin oltiin luonnon armoilla tiettömien taipaleiden takana. 'Toki Lemmenjoen kullankaivajissa on vielä perinteistä henkeä jäljellä'.

Marko Touru kertoi, että nykykullankaivajat eivät ole valmiita samanlaisiin seikkailuihin, kuin noin 150 vuotta sitten. Silloin oltiin luonnon armoilla tiettömien taipaleiden takana. 'Toki Lemmenjoen kullankaivajissa on vielä perinteistä henkeä jäljellä'.

Voisi kuvitella, että kun ihmiset käyvät tuolla kokeilemassa kaivuuta, niin hankkivat sen jälkeen oman valtauksen?

– Kuvio menee pääsääntöisesti sillä tavalla, että monet tulevat ensin matkailu- tai turistihuuhtomolle kokeilemaan ja opettelemaan vaskausta, vaskoolin käyttöä. Osalle jää silloin kultakipinä kytemään ja kaivertamaan. Osa tulee seuraavana vuonna tai jonkun vuoden päästä takaisin. Kun he tulevat takaisin, he kyselevät, olisiko mitään muuta paikkaa, yleensä sähköpostilla. Silloin ehdotamme heille tuota meidän valtaustamme. Turistihuuhtomollahan opetellaan, tai saa käsityksen vaskaustekniikasta, miten se tapahtuu. Sitä ei kannata kesästä toiseen tehdä. Jos kiinnostut asiasta, niin tottakai sitten valtaukselle. Siellä osa porukasta on käynyt monta vuotta, sillä sinne on helppo tulla. Tiedät paikan, eikä sinun tarvitse hankkia omia välineitä. Kaikki kuuluu hintaan, tulet vain paikalle ja alat töihin.

Kullankaivuuta Tourun Kultakylän valtaukselta, josta kuka tahansa voi vuokrata rännin haluamansa pituiseksi ajaksi ja kaivaa maata ja antaa rännin hoitaa kullan talteenoton. Toki lopputuotos pitää vielä vaskata.

Kullankaivuuta Tourun Kultakylän valtaukselta, josta kuka tahansa voi vuokrata rännin haluamansa pituiseksi ajaksi ja kaivaa maata ja antaa rännin hoitaa kullan talteenoton. Toki lopputuotos pitää vielä vaskata.

Osa kulkee vuokravaltauksellamme jonkun vuoden ajan ja sitten joko vuokraa jostain isomman alueen, kun tuossa meillä niitä on aika monta. Saattavat vuokrata hehtaarialan ja osa sitten lähtee hakemaan omia valtauksia. Sillä tavalla se pikkuhiljaa lähtee eteenpäin. Vaikea kertoa, millainen on tyypillinen kullankaivaja: siellä on perheitä, lapsiperheitä, on pariskuntia, ihan yksinäisiä ihmisiä, on naisia, kaveriporukoita, ihan kaikenlaisia. Kai tyypillisin on pieni, kahden-kolmen hengen poikaporukka ja sitten käy paljon perheitä, joilla on 1-2 lasta, Marko Touru kuvailee.

Mitä tarjolla prätkäporukoille?

Jos tänne tulisi prätkäporukoita, niin mitä teillä olisi heille täällä tarjota? 

– On mökkimajoitusta ja eritasoisia tiloja majoitukseen telttapaikasta asuntoautopaikkaan, eri tasoisiin mökkeihin ja myös sadalle henkilölle hotellihuoneet. Meillä on myös tiloja, joihin mahtuu bändi ja missä pystyy järjestämään erilaisia illanviettoja. Eikä kannata unohtaa mahdollisuutta huuhtoa kultaa turistivaskaamolla tai kaivaa kultaa vuokravaltauksellamme, Touru muistuttaa.

Nugget.

Nugget.

Onko teillä ollut prätkäporukoita aikaisemmin?

– Suoranaisia prätkäporukoita ei ole ollut, mutta rock&blues -iltoja kyllä. Jänkhällä jytisee -porukat ovat käyneet lähinnä kahvittelemassa, mutta vielä ei ole ollut heille mitään oikeaa illanviettoa täällä. Tietystikään, kun se tapahtuu Saariselällä. Mutta kokoontumisajoille tai illanistujaisiin meillä kyllä tilaa riittäisi. Nugget on omiaan prätkäporukoille ja kullankaivajille. Se on ihan tehty tämän tyyppisiä illanviettoja varten, Touru myhäilee.

Nuggetin baari.

Nuggetin baari.

Nuggetin salia - tosin osin edellisviikonlopun Kullankaivuun SM-kisojen tavaraa kuivumassa.

Nuggetin salia - tosin osin edellisviikonlopun Kullankaivuun SM-kisojen tavaraa kuivumassa.

Kävimme tutustumassa Tankavaaran eri tiloihin ja täytyy sanoa, että paikka – tai paremmminkin alue – on kuin prätkäkokoontumisporukan unelma.

Tankavaaran Villin lännen kylässä sijaitsevaan Nugget-baariin – nimi on luonnollisesti peräisin kultahippua kuvaavasta englannin kielen sanasta "nugget" – sopii hyvin sadan hengen prätkäporukka illanviettoon. Lavalle mahtuu bändi ja tunnelma olisi varmasti mitä parhain. Nuggetissa käydessämme paikka oli vielä täynnä edellisen viikonlopun kullanhuuhdonnan SM-kisojen järjestelyissä tarvittuja varusteita, mutta paikka ja sen henki olivat upeita.

Wanhan Waskoolimiehen ravintola.

Wanhan Waskoolimiehen ravintola.

Hieno on tietysti myös vastaanottorakennuksen ravintola Wanha Waskoolimies, mutta jos haluaa omaa rauhaa, niin Nugget on varmasti paras vaihtoehto.

Sompio-taloa sisältä. Tilat ovat juhlallisen hienot.

Sompio-taloa sisältä. Tilat ovat juhlallisen hienot.

Jos taas kaipaa juhlallisempia puitteita, niin Metsähallituksen aikanaan rakennuttama Sompio-talo avarine, korkeine saleineen sopii loistavasti näyttelytiloineen ja auditorioineen vaikkapa jonkin yrityksen tai fiinimmän moottoripyörämerkkikerhon kokoontumispaikaksi.

Sompio-talossa oli nähtävillä Marko Tourun valokuvia Afrikasta. Muistoja kullanhuuhdonnan MM-kisamatkoilta.

Sompio-talossa oli nähtävillä Marko Tourun valokuvia Afrikasta. Muistoja kullanhuuhdonnan MM-kisamatkoilta.

Kannattaa myös muistaa eri tasoiset majoitusmahdollisuudet kullankaivajien mökeistä pykälää hienompiin mökkeihin ja aina hotellitasoon asti, mutta alueelle voi majoittua myös teltalla tai asuntoautolla niin halutessaan.

Karua on maa kullankaivuualueella. Löytöjä voi tehda aivan pintamaasta alkaen.

Karua on maa kullankaivuualueella. Löytöjä voi tehda aivan pintamaasta alkaen.

Paikalla viihtyy helposti useammankin päivän: ajanviettoa oman porukan kanssa iltaisin, päivisin esimerkiksi kullanhuuhdontaa, tai prätkäilyä, tai samoilua Lapin ja Saariselän uskomattomissa maisemissa. Eikä kannata myöskään unohtaa Tankavaaran Kultakylän alueella toimivaa erillistä Kultamuseota. Jo sekin on oman tarinansa arvoinen. Lue lisää alempaa.

Turistihuuhtomossa opitaan kullan vaskauksen salat.

Turistihuuhtomossa opitaan kullan vaskauksen salat.

Touru Kultakylineen toivottaakin moottoripyöräilijät tervetulleiksi viihtymään joko yksin tai porukalla ja kokemaan kullan lumon.

Aiheesta aiemmin:

TORSTAI 15.8.2024 10:27

Kultamuseo, tuhansien kullankaivuutarinoiden talo Tankavaarassa

TIISTAI 6.8.2024 08:01

Prätkäreissulla Lapissa – ajotauolla voisit mennä vaikka Tankavaaraan kultaa huuhtomaan!

Mökkejä remontoidaan, niitä on kahdentasoisia ja isompia sekä pienempiä.

Mökkejä remontoidaan, niitä on kahdentasoisia ja isompia sekä pienempiä.

Marko Tourun taustalla kullanhuuhdontakisojen katsomoa sekä altaita, joista kisaajat vaskaavat kultaa.

Marko Tourun taustalla kullanhuuhdontakisojen katsomoa sekä altaita, joista kisaajat vaskaavat kultaa.

Kullankaivaja-mökin sisäkuvaa.

Kullankaivaja-mökin sisäkuvaa.