Lapin mies maailman katolla osa 4: Maailman Vaarallisin Tie ja maanvyörymä

"Umling la:n eli solan reissun jälkeen siirryimme Karzokin Tsomoriri -suolajärvelle viettämään juhannusta. Paikka oli niin viihtyisä, että oltiinkin kaksi yötä. Eilen matka jatkui heti aamusta kohti Tanglang la:ta, josta mopot ympäri ja takaisin kohti etelää.

Ajo sujui leppoisasti aina Pangin kylään asti, jonka jälkeen tie muuttui rekoilla ja autoista täyteen ahdetuksi kapeaksi soraränniksi vuorten välissä. Pölypilvessä yritimme väistellä muita tiellä liikkujia ja työkoneita.

Gata loopsien jälkeen tie taas urkeni Sarchuun asti. Sarchussa piti olla yötä, mutta majoitustarjonta oli aika vaatimatonta. Maapohjalattioin varustetut aaltopeltimajat mainostivat itseään hotellina. Päivä oli pitkällä, mutta päätimme lähteä kohti Jispaa.

Baralachla la vuorella oli lunta reilusti ja purojen ylityksiä paljon. Pahimmissa paikoissa kuten Zing Zing Barissa vettä oli jo polviin asti. Vuoripurot, kuten jäätikköjoet Islannissakin, nukkuvat öisin ja heräävät aamulla. Iltapäivästä sulamisvettä riittää, tie lyötiinkin kiinni meidän jälkeemme.

350 kilometrin matkaan tuhraantui 11 tuntia, mutta nyt on peltikatto pään päällä, juoksevaa vettä, wc-pytty ja sähköäkin vähintään tunnin pätkissä, Marko Willig kirjasi.

28.6. Cliffhanger road

"Tulipa pitkä sepustus. Yhtenä tavoitteena meillä oli ajaa ns. cliffhanger-road. Se Maailman Vaarallisin Tie. Ajaa ja keikkua kirjaimellisesti aivan rotkon reunalla. Tämä kuuluisa tienpätkä sijaitsee jossain Killarin-Kishtwarin välillä.

Eilen tie muuttui kuitenkin laaksossa kiermurtelevaksi kallion seinään koverretuksi kapeaksi kivi/kalliopintaiseksi soraränniksi jo Uidapurista 75km ennen Killaria. Vesisade oli liukastanut pinnat ja meno oli yhtä luistelua. Viisi kilometriä ennen Killaria kuormuri oli jumissa puronylityksessä, joten Killarin kylään saavuttin vasta täysin pimeässä.

Hotellilla alkoi kuulua ikäviä uutisia monen paikallisen suusta, että Killar-Kishtwar-väli olisi poikki. Aamulla päätettiin, että käydään katsomassa ihan itse, mihin tie päätty.

Killarin kylän jälkeen poliisin check pointilla viranomainen tuumasi, että edessä on "25km huonoa tietä ja 75km hyvää, ajakaa erittäin varoen".

"Kyllä met nämä hommat tiietään", totesimme yhteen ääneen innosta puhkuen.

Kun sitä huonoa tietä eilisen sateen jäljiltä olevan mutavellin läpi oltiin taisteltu 20 kilometrin verran, tuli se eka aktiivinen maanvyöry vihdoin vastaan. Porukka oli aamusta alkaen viisonut, ettei sieltä mihkään pääse. Paluu olisi tarkoittanut 600km kiertotietä ja 3-4 reipasta ajopäivää. Tähän lisäksi 20km mutaränniä: Ei kiitos.

Maanvyörykohdassa kivet oli sopivasti silleen, että pääsimme ohi ripeästi. Se isompi "tappava" murkula jäi tulematta. Kun tämän episodin jälkeen vihdoin edessä oli asfalttia ja kyltti: "Cliffhanger Road alkaapi tästä", oli olo vähän pettynyt. "Tässäkö tämä oli"?

Cliffhangeria oli minusta ollu jo eilen tarpeeksi:Yksi metri ajolinjasta ohi ja tiput 300m joen pohjalle. Jos pudotuksessa ei henki lähe, niin viimeistään armoton vuorikosken virta vie mennessään.

Alkuperäinen 5-6 kilometrin mittainen Cliffhanger Road oli suljettu kuolemaan johtaneiden maanvyöryjen takia. Nykyinen tie kiertää tämän, mutta kovin tukevalla pohjalla sekään ei ollut.

Kahdeksan kilometriä päästelimme voittajafiiliksellä asfalttia pitkin, kunnes vihdoin tuli vastaan se ylitsepääsemätön este. Kolme päivää sitten iso palanen vuorta oli päättänyt siirtyä askeleen lähemmäs laakson pohjaa ja joenrantatonttia. Tapahtumapaikalla oli talonkorkuisia kiviä, joihin kymmenet tietyöläiset porasivat reikiä räjäytyspanoksia varten ilman kuulosuojaimia.

Mekin uuvatit pääsimme ihmettelemään menoa ihan vierestä: "Varo – työmaa" kylttejä ei näkynyt.

Mitä tehdä? Ajammeko mutavellissä takaisin ylämäkeen 25km? Ei kiitos. Ajoimme viisi kilometriä takaisin seuraavan kylään, jossa otettiin lounastauko. Mountain dewiä ja maggi pikanuudeleita pari annosta sai mielen taas kirkastumaan.

Paikalle sattui englantia hyvin puhuva paikallinen kaveri. Olin nähnyt maanvyörymäpaikalla, miten jalkamiehet kepeästi ohittivat turmapaikan oikealta kädeltä sorarinnettä pitkin. Esitin hänelle, että varmasti 10 riuskan kaverin ja köyden avulla pyörät saataisiin ylös töyrään yli , kunhan riisuttaisiin kaikki laukut ja bensakannut pois.

Teimme kello 17:00 treffit turmapaikalle, kun alueen räjäytystyöt olisivat valmiit. Äijät tulivat lava-autolla paikalle, rautaputki ja köyttä varusteina. Nyppylän yli Enfieldit menivät niin, että heilahti. Kovia ukkoja joka ikinen! Meille kahdelle teki tiukkaa raahautua ylös muutaman varustekassin kanssa! Nyt Gulabgarh:ssa.

Pikku hidasteista ja inhoamastani mudasta huolimatta niin olihan hienoin ja kaunein moporeitti ikinä!" Marko Willig kertoi.

***

Lapin miehen reissua Ladakhiin voit käydä myös ihmettelemässä Polarstepsin sivuilla täällä. Siellä tapahtumat ja reissusta otetut kuva löytyvät myös kartalle sijoitettuina päivittäin. Sivuilla on paljon enemmän kuvia kuin tämän jutun yhteydessä sekä lisäksi videoita.

Aiheesta aiemmin:

Lapin mies maailman katolla osa 3: kamelinvarpaita ja maailman korkeimmalla sijaitseva ajettava sola

Lapin mies matkalla maailman vaarallisimmalle tielle, osa 2: Ladakh ja Rojuenkelit

Lapin mies matkalla maailman katolle ja maailman vaarallisimmalle tielle. Osa 1.