Uutiset
Enduron MM- sarjan kauden neljäs kilpailuviikonloppu kaasutellaan tänä viikonloppuna Unkarin Paradfürdossa. Muutaman kilpailun tauon jälkeen Kytönen Motorsportin MM-sarja tiimi on taas täydellä miehistöllä mukana, kun loukkaantumisesta toipunut Eemil Pohjola palaa MM-sarjaan. Pohjola voitti kauden avausviikonloppuna molemmat kilpailut ja mieheltä voidaan odottaa hyviä suorituksia myös Unkarissa.
Lue lisää ›
Uutiset
On keskikesän aika ja päivä pisimmillään. Hellettä ei liiemmin ole ollut näkyvissä tänä keväänä ja alkukesästä, mutta ehkäpä se tästä vielä lämmöksi muuttuu, kun kesä etenee.
Lue lisää ›
Uutiset
Motouutiset.fi-nettimoottoripyörälehti täyttää ensi syyskuussa jo neljä vuotta. Tässä lopulta teille, lukijamme myös lukuohjeet, miten lukea lehteämme. Vakiokävijöiden määrä sivuillamme tuntuu kasvavan koko ajan, sitä näkemystä tuki myös viime syksynä tekemämme lukijatutkimuksemme. Lukijoistamme 87 % käy sivuillamme vähintään kerran viikossa ja yli 50 % vähintään useita kertoja viikossa. Arkistomme koostuu jo yli 5200 jutusta, joten sieltä löytyy Haku-toiminnon avulla tietoa melko monesta moottoripyöräilyyn liittyvästä asiasta.
Lue lisää ›
Uutiset
Samalla kun Suomen moottoriurheiluareenat hiljentyvät keskikesän juhlintaan, moni suomalainen taistelee MM-sarjojen kärjessä kansainvälisillä kentillä.
Lue lisää ›
Uutiset
Kirkkonumella sattui moottoripyörän ja peuran välinen kolari Evitskogin ja Erikaksentien risteyksessä keskiviikkona 21.06.2017 kello 21. jälkeen.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheisella videolla näkyy yksinäinen moottoripyörä ajamassa pitkin A4-moottoritietä lähellä Pariisia. Pyörä herätti runsaasti hämmennystä ranskalaisten autoilijoiden parissa.
Lue lisää ›
Uutiset
70-vuotias moottoripyöräilijä oli muutaman sentin päässä hengenlähdöstä, kun puu kaatui hänen päälleen moottoripyöräilyreissulla. Tämä tapahtui Youngstownissa Ohiossa. Paitsi että miehellä oli todella paljon onnea matkassaan, tämä on valitettava esimerkki siitä, miten viranomaiset olivat jättäneet huomioimatta ihmisten tekemät varoitukset kaatumaisillaan olevasta puusta.
Lue lisää ›
Päästöskandaalin ryvettämä Volkswagen-konserni selvittää omistamansa moottoripyörävalmistaja Ducatin myymistä maksujensa kattamiseksi. Nyt ostajien joukkoon on uutistoimisto Reutersin mukaan liittynyt vakavissaan myös Harley-Davidson, jolle kauppa omien pyörien myynnin ainakin tilapäisesti notkahdettua saattaisi olla kullanarvoinen. Samalla se merkitsisi maailman kahden tunnetuimman mp-brändin siirtymistä saman katon alle.
Lue lisää ›
Uutiset
Poliisin antaman tiedon mukaan Kyröspohjantietä kohti Kyröskoskea ajanut 16-vuotias poika (Aamulehden mukaan alle 30-vuotias mies) menetti kevytmoottoripyöränsä hallinnan vakavin seurauksin.
Lue lisää ›
Uutiset
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä murtauduttiin Varkaudessa Osmajoentiellä sijaitsevan kerrostalon autotalliin, josta varastettiin kaksi Kawasaki-merkkistä rekisteröimätöntä crossipyörää. Poliisi kaipaa vihjeitä tapahtuneesta.
Lue lisää ›
Uutiset
Iloisia yllätyksiä saa kokea aina silloin tällöin, ja viime aikoina tällaisia on tullut muun muassa Kurakartan ja peurakolareista kertovien karttojen muodossa. Tuorein motoristia hyödyttävä karttapalvelu on "Sataako?", jonka sivustolta selviää juuri se, minkä nimi lupaakin: Sataako pian?
Lue lisää ›
Ducati julkisti tiistaina päivitetyn version Multistrada 1200 Endurostaan. Pro-versiossa on uusi värivaihtoehto, sen renkaat on kehitetty toimimaan sekä tiellä että offroad-ajossa ja pyörässä on panostettu aktiiviseen turvallisuuteen entistäkin enemmän. Suorituskykyähän pyörässä on ennestäänkin ollut vähintään riittävästi kiitos Testastretta DVT -moottorin ja sen 152 hevosvoiman.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheisella videolla on aika tiukan näköinen pari: old timer -moottoripyöräilijä ja matkustajana tosi coolin näköinen chihuahua omassa yksiössään takatarikalla.
Lue lisää ›
Uutiset
Imatralla otetaan ajot tosissaan ja kehitetään katuradan varren palveluja palvelemaan kisoja entistä paremmin.
Lue lisää ›
Uutiset
Makuupussipuku, jossa voi liikkua ja viettää aikaansa muutenkin kuulostaa hyvältä. Siinäpä voisi olla moottoripyöräilijälle sopiva matkavaruste perinteisen makuupussin tilalle. Makuupussipukua voi käyttää lämpöpukuna ulkoillessa ja oloasuna telttaleirissä ollessa ja tietenkin pussina nukkuessa.
Lue lisää ›
Husqvarna päivitti FS450 Supermotoa parantamalla moottorin suorituskykyä ja uusimalla ulkonäköä entistä paremmin vastaamaan brändin ruotsalaista perintöä.
Lue lisää ›
Yamaha esittelee elokuussa kaksi limited edition enduromallia, jotka täydentävät nykyistä offroad-kisamallistoa. Näiden erikoisvalmisteisten endurokilpapyörien inspiraationa toimii Outsiders Yamaha Official Enduro Teamin tehdaspyörä, joka siivitti Loïc Larrieun 3. sijalle vuoden 2016 E2-luokan maailmanmestaruussarjassa ja varmisti EnduroGP-osakilpailuvoiton Italian EnduroGP:ssä vuonna 2017.
Lue lisää ›
Yamaha uusi perusteellisemmin vuoden 2018 motocross-lippulaivamalliaan YZ450F:ää. Uutta ovat runko, moottori ja katteet. Sekä tietysti ensi kertaa sarjatuotantolaitteella mahdollisuus ohjata pyörän moottoria älypuhelinsovelluksen avulla.
Lue lisää ›
Uutiset
Mitä ihmeellistä on pullonavaajassa, vaikka se olisi titaaninenkin? Ainakin se, että se on pennin kokoisena maailman pienin, valmistettu laatuluokan viisi titaanista ja koostaan huolimatta sitä voi käyttää vaikka auton hinaamiseen.
Lue lisää ›
Uutiset
Unkarin Pannoniaringillä ajettiin tänään Superside-sarjan kolmannen MM-kisaviikonlopun toinen kilpailu. Pari Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen kaasutteli lauantain tapaan kakkoseksi.
Lue lisää ›