Mika Kalliolla on edessään erittäin jännittävä viikonloppu, kun hän osallistuu kolmatta kertaa tällä kaudella villillä kortilla MotoGP-luokan osakilpailuun. Kallio oli elokuussa ajetussa Itävallan osakilpailussa paras KTM-kuljettaja Espanjan Pol Espargaron keskeytettyä ja suomalaisen lyötyä selkeällä erolla britti Bradley Smithin. Mikäli Kallio pystyy nyt samaan Aragonissa, myöntää mies, että keskustelut KTM:n kanssa hänen ja Smithin ensi kauden rooleista tulevat saamaan lisää pontta.

– En tiedä onko painetta enemmän kuin aiemmissa kisoissa nyt. Samalla lailla tämä on näytön paikka kuin edellisetkin. Toki tilanne tiedetään, että tavallaan taistellaan ensi kauden ajopaikasta, mutta turha miettiä liikaa. Mennään tunti ja kierros kerrallaan eteenpäin ja toivotaan, että paineet ovat enemmän muilla kuskeilla, Kallio toteaa.

Suomalainen kisaa nyt Aragonissa uudella KTM:n pyörällä, joka eroaa melkoisesti versiosta, jolla hän ajoi Itävallassa. Tänään Espanjaa piiskannut sade ei tehnyt kuitenkaan testaamisesta helppoa.

– Olisi ollut tärkeää saada kuivan kelin kierroksia, kun päätettiin lähteä ihan uudella pyörällä tänne. Meillä on aika vähän tietoa tästä versiosta, joten olisi saanut olla tänään kuivaa, mitä on luvattu huomiseksi ja sunnuntaille. Pyörän runko ja takajousitus ovat uudet, joten ne tekevät ajettavuudesta ja takapään toiminnasta erilaisen.

Kallio tykitti aamun testien viidenneksi nopeimman ajan. Vaikka testiajat eivät suoraan kerro kisavauhtia, antaa miehen suoritus osviittaa potentiaalista. KTM:n Espargaro oli ensimmäisten harjoitusten 17. nopein. Smith ei saanut itselleen aikaa pyörän teknisten ongelmien takia. Iltapäivän harjoituksissa Kallio kärsi rengasongelmista, joiden myötä hän jäi sijalle 15. Espargaro oli kymmenes ja Smith 13:s.

– Aamu meni hyvin ja saatiin hyvä tuntuma pyörään. Silti tunsin, että jotain ei ole ihan kohdillaan, ei voitu vetää pitkiä vetoja, kun sadekelin takarengas alkoi ylikuumentua tosi nopeasti ja menetti pitoa. Sama juttu oli nyt toisissa harjoituksissa.

– Iltapäivän 15. sija ei ollut paras mahdollinen, mutta me tehtiin siinä myös pieni virhe, kun ei muutettu viimeiselle kierrokselle rengaspaineita, se hankaloitti entisestään pitoa. Nyt tiedetään, mitä tehdä erilailla. Siihen nähden tuo tulos oli sellainen, että voi olla tosi tyytyväinen.

Kallio valmistautuu nyt huomisiin aika-ajoihin, jotka starttaavat MotoGP-luokan osalta klo 15:10 Suomen aikaa. MotoGP-luokan kilpailu alkaa sunnuntaina klo 15:00.

Aika-ajot lauantaina (Suomen aikaa)

  • Moto3 13:35
  • MotoGP 15:10
  • Moto2 16:05

Kilpailu sunnuntaina (Suomen aikaa)

  • Moto3 12:00
  • Moto2 13:20
  • MotoGP 15:00

MotoGP-lähetykset Suomessa näyttää maksullinen C More -kanava.