Iittiin rakenteilla oleva KymiRing sai maanantaina arvovaltaisen vieraan, kun Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho vieraili ensimmäisen kerran paikan päällä tutustumassa ratahankkeeseen.
- Vierailulla oli hienoa havaita hankkeen edistyminen. KymiRing-moottoriurheilukeskus on laaja-alainen, sekä alueellisesti että kansallisesti merkittävä hanke, sanoo urheiluministeri Sampo Terho.
Terho ymmärtää KymiRingin ja siellä vuosina 2019-2023 järjestettävien MotoGP-osakilpailuiden merkityksen Suomelle.
- Hanke varmasti piristää suomalaista moottoriurheilua. On hienoa saada Suomeen merkittäviä tapahtumia, kuten MotoGP-kilpailut. Hanke tuottaa Suomelle kansainvälistä näkyvyyttä, ja turismi edistää alueen taloutta, jatkaa Terho.
Myös KymiRingin johto oli tyytyväinen ministerin vierailuun. Paikan päällä olivat hankejohtaja Timo Pohjola, Iitin kunnan ja Kouvolan kaupungin johtohenkilöitä, Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist sekä AKK Sportsin varapuheenjohtaja Markku Pietilä.
- Tapaaminen meni hyvin ja yhteistyö opetusministeriön kanssa on sujunut erinomaisesti. Teemme yhdessä tulevaisuutta suomalaisen urheilun- ja kulttuurin hyväksi, toteaa hankejohtaja Timo Pohjola.