MV Agusta Enduro Veloce 2024.

MV Agusta Enduro Veloce 2024.

Asiantuntijana toimii KTM Nordicin Juha Salminen ja haastattelijana Motouutisten päätoimittaja Erkki Mäki.

MV Agusta on yksi Pierer Mobility AG:n omistamista moottoripyörämerkeistä. Poikkeuksen tekee se, että MV on puhtaasti italialainen ja säilyy jatkossakin sellaisena.

– MV Agusta kuuluu nykyään merkkinä itävaltalaisen Pierer Mobilityn alaisuuteen. Yrityksen omistukseen kuuluvat myös KTM-, Husqvarna- ja GasGas-moottoripyörät sekä iskunvaimenninvalmistaja WP Technologies, KTM Nordicin Juha Salminen kertoo.

KTM Nordic vastaa – kuten muidenkin Piererin merkkien osalta – MV Agustojen markkinoinnista ja kauppiasverkkoston kehittämisestä Suomen ja Baltian osalta.

RE Motors Pietarsaaressa puolestaan hoitaa MV:n myynnin ja myyntiin liittyvät asiat sekä huollot. MP Racingilla on merkin toinen huoltopiste Etelä-Suomessa. Oheinen video on kuvattu RE Motorsin tiloissa.

MV Agustan pyörillä on nykyään hyvä, neljän vuoden tehdastakuu, jos pyörä huolletaan maahantuojan valtuuttamassa takuuhuollossa. Muuten takuu on voimassa joko vuoden tai 7500 kilometrin ajan.

MV Agustalla on myös Mobility-palvelu. Jos pyörä on huollettu huolto-ohjelman mukaan, niin Mobility Service on voimassa, ja ongelmatilanteisssa on käytössä numero, johon voi soittaa ja pyörä hinataan pois ja kuljettaja hoidetaan turvaan tien päältä.

Enduro Veloce – osa adventurepyöräbuumia

Juha Salminen ja pieni osa MV Agustan LXP Oriolista, Enduro Velocen rajoitetun valmistuserän sisarmallista.

Juha Salminen ja pieni osa MV Agustan LXP Oriolista, Enduro Velocen rajoitetun valmistuserän sisarmallista.

Miten kuvaisit Enduro Velocea, millainen pyörä se on?

- Suomessa eletään adventurepyöräboomia. Suurin osa käytöstä on ajoa tiellä ja hiekkatiellä sekä hyvin maltillista offroad-käyttöä. Ja siihen tää pyörä osuu tosi hyvin, Salminen toteaa. – Pyörä on ajoasennoltaan tosi rento, tätä ei tarvitse ajaa aggressiivisesti tapeilta. Se mukautuu helposti maantieajoon, siihen pyörän ominaisuudet ovat tosi hyvät ja hiekkatie- ja offroad-ajosta se selviytyy. Rengastukseltaankaan tämä ei ole aggressivinen nappularengasmalli, kuten taas sisarmalli Orioli, Salminen kertoo.

Tähän väliin muutama sana MV Agusta Oriolista. Se on Enduro Velocea vastaava malli, mutta sitä valmistetaan vain 500 kappaletta, ja se on erikoisvarusteltu kaikin herkuin, myös nappularenkain. Lisäksi se on varustettu Edi Oriolin henkilökohtaisin signeerauksin, mikä tehnee mallista enduro-entusiasteille entistä houkuttelevamman. Yksi tällainen on tuotu Suomeen ja on nähtävissä RE-Motorsilla Pietarsaaressa.

Palataksemme Enduro Veloceen, pyörä sopii Salmisen mukaan ihmiselle, joka hakee pyörää jokapäiväiseen käyttöön ja reissujen heittämiseen pääsääntöisesti asvaltilla, mutta ei kaihda sitten soratietäkään.

MV Agustan sporttinen perimä näkyy ja tuntuu

MV Agusta Enduro Veloce vuosimallia 2024. 

MV Agusta Enduro Veloce vuosimallia 2024. 

Onko se yhtä sporttinen kun MV:n katupyörät?

– Siinä tullaan tän pyörän perusluonteeseen: koen, että tämä moottorityyppi on hyvin rata- tai katupyörämäinen jo äänimaailmaltaan, moottori on tosi räyhäkkä. Se on MV Agustan luonteinen moottori, joka on sitten varustettu adventurepyörämäisillä ominaisuuksilla, kuten kokoluokka, ajoasento ja muut systeemit. Silti se ei ole sellainen, että tarvii pitää kynsin hampain tangosta kiinni, vaan tehoa tulee sähkömoottorimaisen tasaisesti.

– Se edustaa ehkä italialaista näkemystä adventurepyörästä. Monella muullakin italialaisessa merkillä nähdään suunnittelusta, että ne eivät ole perinteisen aggressivisen adventurepyörän oloisia, vaan ne ovat kokoluokaltaan adventurepyöriä, mutta niissä on paljon tekniikkaa ja ominaisuuksia, jotka ovat peräisin ihan puhtaista katupyöristä ja ajoasennoltaan ne ovat asteen rennompia.

MV Agusta Enduro Veloce.

MV Agusta Enduro Veloce.

Entä elektroniikkapuoli?

- Kyllähän tuossa elektroniikkapuolelta löytyvät kaikki ne herkut, mitä tänä päivänä näihin pyöriin voi laittaa. Sieltä löytyy tuttua tavaraa katupuolen pyöristä, mutta myös offroad-puolen luistonestoa ja sutimisenestoa sekä luistokulman säätöä.

Entä jos sinun pitäisi nimetä Enduro Velocesta kaksi huonoa puolta?

- Ne ovat käyttäjäkohtaisia ja käyttötarkoituksesta riippuvia asioita, joten puhuisin mieluummin MV Agustoissa aikaisemmin olleista heikkouksista. MV Agustalla oli tosi paljon teknisiä ongelmia vuosien varrella, samoin komponenttien saannin kanssa.

Ne ongelmat on nyt sivuutettu uuden omistajan myötä. Kaikki varaosapalvelut, varaosien valmistukset, tuotannot ja toimitukset jne. on saatu mukaan omistajan järjestelmään ja kauppias- ja huoltoverkosto tuo mukaan omaa osaamistaan ja tietotaitoaan. Tavallaan haluaisin kääntää huonot puolet hyviksi, koska niistä on päästy eroon, Salminen pohtii.

MV Agusta Enduro Veloce vuosimallia 2024.

MV Agusta Enduro Veloce vuosimallia 2024.

"Moottori herättää tunteita"

Entä ne kaksi hyvää puolta?

- Henkilökohtaisesti tykkään moottorista. Sen luonne on kiva, ja varsinkin sen äänimaailma. Se herättää kyllä kuljettajassa tunteita. Ja tää on aika maltillisella rengastuksella, laittaisin ehkä vähän karkeampikuvioiset alle.

Millaiselle kuljettajalle tämä on tarkoitettu?

- Sellaiselle, joka arvostaa helppoutta. Kun istut pyörän päälle, ja hallintalaitteet on tosi helposti ja loogisesti aseteltu. Sellaiselle, joka arvostaa laatua ja luksusbrändiä moottoripyöräilyssäkin; tämä on tehty ja kohdistettu aika paljon sille ryhmälle.

Pyörän hinnat alkavat vähän yli 30 000 eurosta. Pyörän varustetaso on korkea, ja lisäksi saatavilla on laajasti lisävarusteita laukuista, kaatumaraudoista, plekseistä ja Termignonin titaanisesta äänenvaimentimesta alkaen. Hinta muokkautuu sen mukaan, mitä asiakas lopulta haluaa.

– Enduro Veloce on ensimmäinen malli, joka on lanseerattu uuden omistajapohjan aikana. Toki sen kehitystyö aloitettiin jo vanhan omistajan aikana, ja se on kehitetty täysin Italiassa, italialaisin voimin. MV Agusta tulee ehdottomasti kehittymään omana itsenään, myös tulevaisuudessa ja säilyy täysin Italiassa valmistettavana mallina, Juha Salminen päättää.

MV Agusta Enduro Velocen tarkemman koeajon voit lukea muutaman päivän kuluttua sivuiltamme.

Alla näkyvän videon voit katsoa myös Youtubessa täällä

MV Agusta Enduro Veloce pähkinänkuoressa

MV Agusta Enduro Veloce vuosimallia 2024.

MV Agusta Enduro Veloce vuosimallia 2024.

  • Moottori: 931 cm3 kolmisylinterinen rivimoottori. Vastakkaiseen suuntaan pyörivä kampiakseli. Paino 57 kg. Teho 124 hv/10 000 rpm ja maksimivääntö 102 Nm/7000 rpm. Väännöstä 85 % käytössä 3000 rpm. 6 vaihdetta, varustettu elektronisesti ohjatulla vaihdeavustimella.
  • Kaksoiskehtorunko. Takakeinuhaarukka alumiinia, kaksiaisainen. Takarunko irrotettavissa. Istuinkorkeus 850/870 mm. Maavara 230 mm. Kuivapaino 220 kg.
  • Alusta: Etuteleskooppi 48 mm, Sachs. Puristus- ja paluuvaimennus sekä jousen esijännitys säädettävissä. Joustomatka on 210 mm sekä edessä että takana. Proggressiivisellä linkityksellä kiinnitetty Sachsin monovaimennin on täysin säädettävissä.
  • Jarrut: edessä Brembon 4-mäntäiset Stylema-satulat ja 320 mm:n kelluvat levyt. Takana 265 mm:n levy ja kaksimäntäinen satula. Renkaat: Takasagon Excel -sisärenkaattomat pinnavanteet. Bridgestone Battlax A41 ensiasennusrenkaat. Edessä 90/90-21 ja takana 150/70-18.
  • Elektroniikka: Kuusiakselinen IMU, inertianmittausyksikkö. 4 ajotapavalintaa: Urban, Touring, Off-Road ja muokattava All-Terrain. Ridebywire. Vetoluistonhallinta kytkettävissä pois päältä, 8 valintaa, joista 5 tiekäyttöön, 2 offroad-ajoon ja 1 märille, heikon pidon pinnoille. Päävalikosta voi säätää ECU:a valitseeko renkaiksi Bridgestone Battlax A41:t vai AX41:set. Lähtöavustin, kaarre-ABS ja vetoluiston hallinta. ABS:n saa takaa pois päältä. Wheelien esto. Vakionopeudensäädin. Avaimeton käynnistys.
  • HD-laatuinen 7" väri-tft-mittaristo. Bluetooth- ja Wifi-yhteydet. Näytön kirkkaus ja grafiikat säädettävissä. MV Ride appin avulla voi tuoda pyörän näytölle navigointiohjeet tai kustomoida pyörän parametrejä. Avaimeton sytytys. Taustavalaistut ohjaustangon hallintapainikkeet. Hinta 30 456 €.
 

MV Agusta Enduro Veloce 2024.

MV Agusta Enduro Veloce 2024.

Aiheesta aiemmin:

MAANANTAI 8.4.2024 08:55

MV Agusta Enduro Veloce on italialaisvalmistajan uusi loikka laadukkaisiin ja tehokkaisiin adventurepyöriin

TIISTAI 1.11.2022 09:01

RE Motors – Suomen pisin ja monipuolisin moottoripyöräliike Pietarsaaressa