– Radoilla, joissa kilpailuja järjestetään on toki ruokaakin tarjolla. Olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että on helpompaa ja tulee huomattavasti halvemmaksi, kun teen kaikille meidän tiimiläisille ruoat itse. Siinä on vähintään neljä, yleensä 5-8 jäsentä. (Linja-autossa on paikkoja 8+1). Parhaimmillaan on ollut kolme tiimiä "ruokakunnassa", eli kaikkiaan 15 henkilöä ruokittavana. Kisaviikonlopun valmistelut alkavat keskiviikkona, jolloin käyn töiden jälkeen "kaupparyöstöretkellä".
Kisaviikonlopun ruokalistan perusta on aina sama, pienillä kikoilla höystettynä, niin että pojat eivät kyllästy. Ruokaa on tarjolla kolme kertaa päivässä: aamiainen, päiväruoka ja iltagrillaukset. Koska linja-automme keittiötila on rajallinen, niin kauppareissun jälkeen alan heti tekemään ruokia ja leipomaan kakkuja kahvin kanssa nautittavaksi.
Torstaina töiden jälkeen, kun kaikki ruoat ovat jäähtyneet, pakkaamme auton. Meillä on aina omat vedetkin mukana. Huolehdin, että kaikki tarvittava on mukana: ruoat, vedet, puvut, kypärät, kaikki keittiökamat ja vielä omat ja Maken kamat. Pojat nostavat pyörän ja muut siihen tarvittavat tavarat kyytiin. Lähtö on torstai-iltana. Ajamme kisapaikalle ja yövymme varikolla.
Kisajärjestäjät osoittavat varikkoalueella paikat, mutta yritämme aina saada kaikki sivarit samaan "läjään".
Perjantain aamutreenistä riippuu, mitä perille päästyämme teemme. Jos ensimmäiset treenit ovat aikaisin, niin nostamme heti teltan pystyyn ja pyörän valmiiksi ulos, että kaikki on aamuksi valmista.
Viimeistään perjantaina aamupalan jälkeen varikkopilttuu laitetaan valmiiksi. Sitten hoidetaan treenimaksu, että pääsee radalle. Tosin yleensä olemme ilmoittautuneet jo ennakkoon, joten se on hoidettu samalla kertaa. Haemme kisatoimistosta kisaohjelman, rannekkeet ja katsastuslapun. Siihen täytetään kuskin ja purkkarin tietojen lisäksi kilpailunumero, pyörän merkki ja luokka, johon osallistuu.
Kisainsinööri katsastaa pyörän ja ajovehkeet. Kypärän tulee olla hyväksytty malli, puvut ja kengät asiallisessa kunnossa ja lisäksi pitää olla selkäsuojukset. Nykyään sama henkilö toimii katsastajana joka kisassa.
Perjantai on treenipäivä. Silloin testataan että pyörä ja miehet ovat kunnossa. Tarvittaessa pyörään tehdään säätöjä. Jokaisen treenin jälkeen pyörä huolletaan ja putsataan. Päivän aktiviteettien määrä riippuu täysin kisajärjestäjien aikataulutuksista. Joskus joutuu odottamaan enemmän, joskus päivä kuluu joutuisammin. Perjantaisin on keskimäärin 3-4 treeniä, riippuen kokonaiskisan osanottajamäärästä.
Lauantaina on ensimmäinen kisapäivä. Aamupäivällä on aika-ajot ja ilta-päivällä ajetaan sprinttikisa 8-10 kierrosta. Sadekelillä kierroksia saatetaan vähentää. Kisan jälkeen ensimmäisenä otetaan jälleen pyörä ylös. Se putsataan, huolletaan ja sitten voikin ottaa loppuillan rennosti. Jos jollakin on mennyt pyörästä jotakin rikki, niin kaikki ovat heti avittamassa. On tärkeää, että saadaan kaveri seuraavaksi päiväksi radalle.
Sunnuntaina aamupäivällä on warm up:it. Sen jälkeen voi vielä tehdä tarvittaessa jotakin muutoksia säätöihin. Sitten on vielä pitkä kisa. Iltapäivän aikana pakataan jo alustavasti ja jos on pitkä kotimatka edessä, niin syödään vielä ennen lähtöä. Toiset sanovatkin, että olette aina syömässä. Mutta kyllä sitä energiaa kuluu, joten pitää olla mitä syödä että jaksaa.
Perjantain ruoka voi olla kevyempi, lauantaina ja sunnuntaina sitten hiilihydraattipitoisempi. Onneksi pojat syövät rehujakin. Välillä keitän aamupuuroa ja jos on pienempi porukka niin voi olla vähän enemmänkin extraa. Pitää muistaa, että linja-autossa säilytystilat ovat rajalliset. Pisimmät kisamatkat Suomessa meiltä katsoen on Botniaringille ja Kemoraan. Meitä lähin rata löytyy Virtasalmelta. Sinne on vain 170 kilometriä.
Jos kotiinpaluu menee myöhäiseksi, niin auto puretaan vasta maanantaina. Jos kisat sattuvat perättäisille viikonlopuille, niin sitten tulee kiire, kun pitää kuitenkin omatkin työt hoitaa. Pyörät otetaan linja-autosta aina välillä pois. Kisan jälkeen ne vain putsataan ennen uutta kisareissua.