Ratamoottoripyöräilijä Ulla Kuljulle kutsu satavuotisen Suomen linnanjuhliin: "Edustan siellä ennen kaikkea ratamoottoripyöräilijöitä"

Eri lajien urheilijoita nähdään vuosittain Linnanjuhlissa, mutta moottoripyöräilyn puolelta heitä näkee harvakseltaan. Motocross ja enduro ovat olleet tasaisesti edustettuina Itsenäisyyden päivän juhlillamme. Muun muassa edesmennyt viisinkertainen enduron maailmanmestari Mika Ahola, Enduron MM-sarjassa 13 maailmanmestaruutta voittanut Juha Salminen, nelinkertainen enduron maailmanmestari Petteri Silván, seitsenkertainen enduron maailmanmestari Kari Tiainen, nelinkertainen motocrossin maailmanmestari Heikki Mikkola, motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkonen, ja myös tänä vuonna MM-pronssille yltänyt, kaksinkertainen enduron maailmanmestari Eero Remes on bongattu juhlijoiden riveissä.

Ratamoottoripyöräilyn puolelta sivuvaunuratamoottoripyöräilijä Pekka Päivärinta on nähty Linnanjuhlissa pariinkin otteeseen, mutta kuten MotoJyskyn Jyri Tengval asian hienosti kiteytti: "Moni on puvun ehtinyt ostaa, mutta kutsua ei saavutuksista huolimatta ole aina tullut". Näinhän kävi viime vuonna viidennen maailmanmestaruutensa voittaneelle Pekka Päivärinnalle ja ensimmäiselle suomalaiselle ratamoottoripyöräilyn naismaailmanmestarille Kirsi Kainulaiselle. Tätäkin taustaa vastaan latteasti urheilutermein, miltä nyt tuntuu?

– Aika hienolta kyllä. Uskomatonta, että kutsu loppuviimein tuli. Vähän jännitti, että tuleeko sitä vai ei. Tietyllä tavalla ehkä olisin ollut pettynyt, jos näin ei olisi tapahtunut. Mielessäni sitä kuitenkin odotin tosi kovasti. Tosin kutsu lähti takaisin presidentinkansliaan. Olisin saanut mukaan "saattajan" mutta halusin, että kutsussa on virallisesti mukana myös nykyinen puolisoni Antero Kemppainen.

Mennyt vuosi on ollut aivan huikea: Oma lego-hahmo, Kulju-racing vaatemallisto, osallistuminen Le Mansin kisoihin, josta vammaisratamoottoripyöräilyn naisten maailmanmestaruus, onnittelukirje presidentti Sauli Niinistöltä, Suomen Moottoriliiton myöntämä pronssinen ajajamerkki tunnustuksena ansioista ja toiminnasta moottoriurheilun hyväksi, kunniamaininta SRRA:lta (Suomen Road Race ajajat ry.) menestyksekkäästä kilpailutoiminnasta vuonna 2017 ja nyt kutsu Linnan itsenäisyyspäiväjuhliin. Mitä vielä? Onko enää mitään mitä odottaa?

– En tiedä. Kai aina voi odottaa jotakin. Saa nähdä mihin tässä vielä joutuu. Linnanjuhliin pääseminen on ollut aina to do -listalla sellainen, mikä olisi kiva "hoitaa pois alta" ja kokea. En uskonut että ratamoottoripyöräily on se, mitä kautta sen oikeasti lopulta saavutan. Tää on ihan über-hienoa.

Olet urheillut maajoukkuetasolla aikaisemmin useammassakin lajissa.

– Juuri siinä mielessä oletin, että olisin alppihiihtohommissa päässyt sille tasolle, että kutsu Linnaan tulisi. Kun silloin kilpaili niin korkealla tasolla, niin tottakai ajattelin, että jos se kutsu jostain tulee, niin se tulee juuri alppihiihtolajista. Mutta ei se sitten tullut, kun en tullut läheneeksi paraolympialaisiin. Se oli tietoinen valinta, sillä halusin saada datanomin opintoni valmiiksi ja siten jäivät linnanjuhlatkin käymättä siltä erää. Onhan tämä ihan huikeeta, että nyt pääsee Linnaan katselemaan juhlia paikan päälle. Varmaan "once in a lifetime" -juttu.

Ketä mielestäsi edustat nyt mennessänne juhliin: vammaisia, urheilijoita, vammaisurheilijoita, vammaisratamoottoripyöräilijöitä vai ratamoottoripyöräilijöitä?

– Itse näen tämän niin, että nimenomaan ratamoottoripyöräilyä arvostetaan niin paljon, että sillä pääsee linnankutsuille. Minun mielestä se on se tärkein. Vammaisurheilijoita on ollut, ei nyt ihan maailman sivuun asti, mutta heitä on huomioitu linnassa jo monena vuonna ja se on mahtavaa. Onhan vammaispuolella vuosittain kovia urheilijoita, jotka ovat kutsun saaneet.

Mutta ratamoottoripyöräilijöitä siellä ei ole ollut kovin montaa. Pekka Päivärinta on ollut aikaisemmin. Mutta esimerkiksi viime vuonna voittaessaan sivuvaunuratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuden, niin Kirsi (Kainulainen) ja Pekka (Päivärinta) eivät kutusua saaneet. Siinä mielessä näen, että lähden edustamaan ennenkaikkea ratamoottoripyöräilijöitä. Oli ne sitten vammallisia tai vammattomia.

Kaksi vuotta sitten, kun aloittelit moottoripyöräilyä, niin olisitko voinut edes kuvitella missä nyt olet?

– Kyllä tämä on ollut niin huikeaa aikaa, että mitä kaikkea onkaan tapahtunut kahden vuoden aikana. Edelleen muistan sen työmatkalla kirjoittamani ihan ensimmäisen postaukseni Facebookin motoristit -sivuille, jossa sanoin että aion toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja unelmani ja rakentaa itselleni moottoripyörän. En olisi uskonut, että siitä näin uskomaton matka alkaa. Tämä on ollut huikean hienoa.

Mikä tähän mennessä on ollut kaikkein mieleenpainuvinta?

– Ai kauheeta. Toki tämä linnanjuhlakutsun saaminen on lähes tulkoon siellä ykköspaikalla, mutta kyllä silti Le Mansin podiumille nouseminen on ollut hienoin juttu tähän asti. Ja ylipäänsä, että pääsi Le Mansiin ajamaan oli sellainen kokemus, joka jaksaa kantaa eteenpäin. Eikä yhtään huonolta tuntunut tuo Motoparkin seitsemäs sijakaan tänä syksynä. Se on sillä tavalla iso asia, että kilpailin siinä kisassa vammattomia vastaan, ja kun siellä pystyy pärjäämään, niin se tietyllä tavalla painaa itselle paljon enemmän kun se, että saa ajaa vammallisia vastaan.

Missä vaiheessa pääset treenaamaan ajamista?

– Katsotaan. En osaa vielä sanoa. Toivon mukaan pääsisin heti alkuvuodesta jonnekin, mutta se riippuu siitä mikä on rahatilanne ja miten paljon pystyn vielä lomapäiviä irrottamaan. Onhan tässä oltu jo aika paljon töistä pois.

Vielä saan töissä käydä, että saan laskut maksettua ja vähän ehkä metwurstiakin leivän päälle. Tämä on niin hauskaa hommaa, että voisin tehdä tätä päätyönäkin, mutta sitten pitäisi saada jostain henkilökohtaisen elämän sponsori. Ajamaan pitäisi päästä, mutta katsotaan mitä keksitään. Ja ensi kauden kisakalenteri MM:n osalta varmistuu vasta Valencian MotoGP:n jälkeen, eli parin viikon kuluttua. Joulukuussa tiedän siltäkin osin varmasti enemmän.

Nähdäänkö sinua ensi vuonna lainkaan Suomen radoilla ja jos nähdään, niin missä sarjassa ajat?

– Jos ajan ensi vuonna Suomessa, niin varmaan menen taas "jokkikseen" (Star Service Cup). Lähinnä sen takia, että se on kustannuksiltaan järkevämpää ja tietyllä tavalla siitä ei ota niin paljon paineita, kuin "stokki B:stä" (SuperStock 600B). Ja nyt kun en ole ajanut stokki B:n lähtöjä, niin on vielä mahdollisuus ajaa jokkiksessa ja näin hyödyntää sarjan tuomaa kokemusta.

Ensi vuonna ajan kuitenkin pääsääntöisesti ulkomailla. Jos on rahaa jäljellä ja jos ehdin, niin ajan luultavasti jokkiksessa vielä vuoden. Kun ajaa käveleviä vastaan, niin jokkis on hyvä pakka treenata. Siinä on myös henkisesti vähän helpompi ja rennompi ajaa. Toki myös se, että siellä ajavat tonniset ja kuussataset samassa lähdössä, on hyvää harjoittelua MM-sarjaa varten, kun sielläkin ajetaan samalla tavalla sekasarjassa, niin se on silläkin tavalla tutumpaa.

Millä tavalla kilpailut eroavat, kun 1000- ja 600-kuutioiset ovat samassa lähdössä verrattuna siihen, jos ajettaisiin erikseen?

– Tonnisista pääsee helposti mutkissa ohi, mutta jos et saa tarpeeksi kaulaa, ne tulevat suorilla ohi pelkällä raa´alla voimalla. Eli jos ajat tarpeeksi hyvin ja saat vähän eroa isompiin pyöriin on mahdollista pärjätä, koska ne eivät välttämättä pääse kuussatasesta ohi kurveissa. Sillä tavalla näen sen myös jännittävämpänä, mutta silti molemmat ovat omalla tavallaan tosi mielenkiintoisia sarjoja.

Toisaalta jokkiksessa on aina tilaa ja sinne on kiva mennä. Lisäksi se on halpa luokka, että voi niillä viimeisillä pennosilla käydä ajamassa kilpaa. Tänä vuonna kun Alastarossa olin Stokki B:n aika-ajoissa, niin huomasin stressaavani B-sarjaa niin paljon, että ajo meni ihan penkin alle ja sitten, kun minut tiputettiin jokkikseen, niin ajoin ihan pirun hyvin. Eli se B-sarja menee tietyllä tavalla myös korvien väliin.

Tunnistetaanko sinua nyt enemmän Ylen tekemän dokumentin jälkeen?

– Kyllä, nyt niin sanotut "tavan tallaajat" tunnistavat ja tulevat kysymään: "Olinko minä siinä"? Olinko Urheiluruudussa? Olitko se sinä puoli seitsemän -ohjelmassa? Selvästi tarina on alkanut tavoittaa ihmisiä moottoripyöräilyn ulkopuolelta, mikä on tosi kiva. Meidät on tunnistettu kaupassa ja tullaan juttelemaan. Toisaalta on tosi jännää, että ihmiset tunnistavat, mutta suomalainen on kuitenkin niin perusjörö, ettei se helposti tule lähelle. Mutta esimerkiksi nyt Apuvälinemessuilla porukat sanoivat että olivat katsoneet dokumentin ja tunnistivat, niin että oli pakko tulla moikkaamaan. Sillä tavalla ihmiset vapautuvat ja käyvät sitten jutustelemassa.

Yleisesti ottaen, minkälainen ihmisten asenne on tänä päivänä vammaisia kohtaan. Onko asenteisiin tullut mitään muutosta?

– Se on paljon parempi. Tietenkin on edelleenkin ennakkoluuloja. Osa ihmisistä ajattelee, että kun on pyörätuolissa, niin ei pysty tekemään mitään. Mutta kyllä, ainakin omalla kohdallani ihmiset näkevät minut ehkä tietyllä lailla eri tavalla. Näkevät minut niinkuin ei niin vammaisena. Ennakkoluulot ovat ehkä hieman vähentyneet. On tullut sellainen lempeämpi ennakkoluulo, että kyllä asenne on mielestäni muuttunut.

Ja ylipäänsä sen jälkeen, kun vammaisurheilua alettiin erikseen uutisoimaan enemmän, niin huomaa että ennakkoluulo on vähentynyt tosi paljon. Ihmisten asenteet ovat menneet parempaan suuntaan. He eivät enää kuvittele, että jos olet pyörätuolissa, niin istut jossain kellarissa ja mökötät yksin. Ihmiset ovat huomanneet, että vammasta huolimatta vammaiset elävät täyttä elämää ja ihan yhtälailla harrastavat ja voivat olla omassa lajissaan, omassa sarjassaan ihan maailman huipulla.

Entä sitten vammaisten keskuudessa?

– On hienoa, että omasta esimerkistäni ihmiset ovat kiinnostuneita ratamoottoripyöräilystä ja varsinkin tuolla Apuvälinemessuilla huomasi, että tosi moni, joka oli joko halvaantunut, muulla tavalla loukkaantunut tai jolla syntymästään asti ollut joku vamma, näkivät tämän lajin mahdollisuutena. Olivat oikeasti miettineet, että miten tämän voisi aloittaa, miten voisi päästä tähän lajiin mukaan. Mielestäni on hienoa, että se on tavallaan noussut lajiksi sille listalle, jota myös vammainen voi harrastaa. Se on mielestäni tosi mahtavaa. Voi olla että tulevaisuudessa Suomessakin on huomattavasti enemmän vammaiskuskeja.

– On siistiä, mitä kaikkia lajeja vammaisillekkin on olemassa. Ja kun itse ainakin osaan nauraa omalle vammalleni, niin olen osaltani nauranut myös mielikuville, mitä eri lajeista tulee. Esimerkiksi näkövammaisten purjehdus tai näkövammaisten ampumahiihto - sinne ei kyllä todellakaan kannata mennä ampuma-alueelle mitään lehmänkelloa heiluttamaan. Mielestäni on hienoa, että vammaisurheilijoille on näitä kaikkia samoja lajeja mitä "normiurheilijoillakin" ja samalla tulee näitä huvittavia mielikuvia. Se tuo tietyllä tavalla itse asiaa, vammaisurheilua lähemmäs ihmisiä, ettei se ole enää semmoinen "ai kauheeta" tai "oho, miten tuota voisi tehdä" vaan enemmän sellainen että voi vitsi, aika siistii ja samalla voi vähän ääneen hymyillä. Mun mielestä se rennompi tapa tutustua eri lajeihin.

Kuinka juuri päättyneet Apuvälinemessut osaltasi menivät?

– Tosi hyvin. Messuilla oli todella paljon porukkaa ja näkyi onnellisia hymyjä. Oli antoisaa kun pyöräni oli siinä ja varsinkin kun kehitysvammaiset lapset pääsivät pyörän päälle istumaan. Nähdä heidän hymynsä ja kaiken sen ilon ja onnen siitä, että olivat päässeet "mopon kyytiin" niin onhan se ihan mahtavaa. Siitä tulee hyvä fiilis ja oli suuria tunteita näkyvillä. Huomasi, että joillekin oli todella iso asia päästä kokeilemaan ja on aina kiva tavata ihmisiä, jutella ja tuoda lajia esille. Olimme siellä monta päivää ja tottakai, niinkuin aina messuilla oleminen tietyllä tavalla aika raskasta, mutta myöskin aina yhtä antoisaa.

Kuinka Validian kanssa aloitettu yhteistyö on lähtenyt käyntiin?

– Juuri Apuvälinemessuilla julkaistiin uusi Validian brändivideo ja olen siinä uudella videollakin mukana. Olemme ideoineet ensin ja olen myös tutustunut kuntoutujiin ja olemme myös miettineet, että mitä voisi ihan yksilötasolla keksiä näille tyypeille. Näitä ideoita lähdetään nyt toteuttamaan. Tarkoituksenani on käydä tutustumassa ihmisiin, viettää aikaa heidän kanssaan ja toivon mukaan saadaan järjestettyä heille vierailuja varikolle ja ehkä pientä tutustumispäivää - mihin kaikkeen rahkeet sitten riittävät. On ollut kyllä todella kiva kaikin puolin.

Lopuksi vielä tulevista linnanjuhlista. Oliko juhlapuku jo ennakkoon ostettu vai onko vasta tekeillä?

– Oma pukuni on vielä ompelijalla ja ensi viikonloppuna on tarkoitus käydä sovittelemassa, miltä se tuntuu. Anterolle tuli hommattua frakki kaiken varalta jo hyvissä ajoin. Jos ei kutsua olisi tullut, niin olisi keksitty sille jotain muuta käyttöä.

Aiheesta aiemmin:

Ulla Kulju: Tuhkimotarinoissa olin pois omalta mukavuusalueeltani 

Ulla Kulju on tuore RR-maailmanmestari!