Kun toipumisen ennuste oli 8-12 kk, niin Kainulainen osoitti jälleen sisukkuutensa ja palasi töihin jo joulukuussa, neljän kuukauden sairausloman jälkeen. Miten kaikki on edennyt? Mikä asiat ovat olleet haasteellisimpiaa kuntoutuksessa?
Mitä kaikkia vammoja ulosajosta lopulta aiheutui?
– Takareidestä iso pakara- ja lähentäjälihas lähtivät irti, istyinkyhmy tuhoutu ja kaikki kolme jännettä lähtivät takalinjasta irti. Lisäksi käsi katkesi ranteesta ja kämmenluu meni poikki keskisormen kohdalta.
Miten niitä alettiin kursimaan kasaan?
– Irronneet jänteet kirjaimellisesti propattiin istumaluuhun kiinni rautapropuilla ja siimalla, eli ommeltiin niin sanotusti 'lippu salkoon'. Roinat vetäistiin niiden avulls ylös. Ruuvit jäävät loppuelämäksi takalistoon koska sitä alkuperäistä kiinnitysmateriaalia, istyinkyhmyjä, ei siellä enää ole.
Ranteeseen laitettiin titaaninen lattarauta ja sormiin asennettiin kaksi titaanipuikkoa, jotka muutaman viikon päästä otettiin pois ja levy jätettiin. Jossain vaiheessa kuntoutusjakson aikana sanoin lääkärille ja fyssarille, että tällä liikemäärällä jotain edistystä pitäisi alkaa tapahtumaan. Sen minkä päivän aikana kättäni kuntoutin ja sain siihen liikettä, niin aamulla oltiin aina lähtökuopissa ja sama kiristävä, ärsyttävä kipu oli ranteessa koko ajan. Käsi menikin uusintaleikkaukseen.
Syystä taikka toisesta peukalolihas oli lähtenyt kasvamaan levyyn kiinni, eli siksi oli jatkuvasti kipeä. Levyä poistettiin, "vetästiin matto suoraksi", niin nyt käsi on alkanut pikkuhiljaa elpymään. Jäykkä se vieläkin on, mutta aina se menee eteenpäin...pienin askelin.
– Jalan kuntoutuksen olisi pitänyt olla pidempi prosessi, kuin käden, mutta se alkoikin mennä todella hyvin eteenpäin. Jalka on ottanut hyvin treeniä vastaan ja alkanut vahvistumaan. Vielä joku aika sitten se oli paljon heikompi ja siitä saattoi loppua voima varoittamatta, sitä ei voinut ennakoida millään tavalla. Esimerkiksi portaissa saattoi yhtäkkiä huomata, että aha nyt eivät jalkani kanna. Eli jalan kuntoutus on mennyt todella hyvin perille ja hermotus toimii. Tosin, varsinkin nyt liukkailla, pitää muistaa olla varovainen, ettei liukastu.
Mistä kaikki ohjeet kuntoutumiseen?
– Käden ja jalan osalta tuli Pohjola Sairaalasta henkilökohtaiset jumppa-/treeniohjeet ja kuntoutussuunnitelma. Kädelle ja jalalle erikseen omat spesialistinsa. Lisäksi oma henkilökohtainen fysioterapeuttini Päivi Rautiainen. Hänen kanssaan meillä on pitkä yhteinen historia. Hän on etänä konsultoinut minua paljon ja mikä milloinkin on askarruttanut mieltäni, niin häneltä on voinut varmistaa asioita. Hänestä on ollut iso apu.
Mikä on ollut haastavinta kuntoutusjakson aikana?
– Haastavinta on ollut olla itselleen armollinen. Alkuun olin niin kipeä, että se tulikin automaattisesti. Aika oli pysäytettävä. Joskus tulee mielikuva, että aika pysähtyy, mutta nyt se oli konkreettisesti pysäytettävä, mentävä vain päivä kerrallaan ja nimenomaan kropan ei pään mukaan. Huonona päivänä piti antaa itselle mahdollisuus kuunnella/lukea kirjaa tai katsoa Netflixiä ja vain lepäillä, kun kroppa ei ottanut pienintäkään treeniä vastaan.
– Huonoina hetkinä kuntoutusjakson aikana tuli sellaisiakin ajatuksia, että pitäiskö tässä vaan antaa olla, mutta ajatukset tulivat vain hetkittäin ja menivät ohi. Raskaina päivinä sain todella paljon voimaa ihmisitä, jotka kanssaelivät ja tsemppasivat minua, heitä on niin valtavan paljon, että en pysty heitä kaikkia millään henkilökohtaisesti kiittämään. Vaikka en pääsisikään kilpailukuntoon, palaamaan kilparadoille, niin halusin takaisin työkuntoon. Pitäähän ihmisen tehdä töitä elämänsä aikana, enkä missään nimessä halunnut jäädä toisten vaivoiksi. Myös normaalit, arkiset askareet ruokkivat ja antoivat voimavaroja.
Kuinka kuntoutuminen lähti liikkeelle?
– Alkuun olin todella kipeä, pelottavan kipeä, mutta kun huomasin, että aloin kuntoutumaan ja paraneminen käynnistymään tuntui, että menee harpaten eteenpäin, niin siitä sai valtavasti energiaa ja motivaatiota jatkaa jumppaamista. Kuntoutin itseäni 15-25 tuntia viikossa. Alkuun ne eivät päällepäin välttämättä olleet raskaan näköisiä, vaan todella pieniä mobilisoivia liikkeitä. Kun on tottunut tekemään aina kaikki liikkeet täysillä ja yhtäkkiä päiväaskareesi onkin pieni liike, vaikka pinsettiotteen harjottaminen, niin se on päälle raskasta. Se on varmaan ollut haastavinta ja kuitenkin motivoivaa.
– Mutta samalla voin sanoa, että tämä on ollut opettavainen ja pysäyttävä kokemus. Uran varrelle on mahtunut paljon kaiken näköistä, mutta nyt katsoo asioita aika paljon eri näkövinkkelistä. Olen tietoisesti alkanut tekemään asioita eri tavalla, ihan arjessa, työelämässä, harjoittelussa. Antanut itselle siimaa....myöntänyt, ettei me olla koneita. Vaikka tämä onkin ollut väsyttävä ja raskas aikajakso, niin sen jälkeen kun sain päänupin uudenlaiseen moodiin, olen saanut ladattua akkujakin, mikä ei ole koskaan aikaisemmin ollut minulle mahdollista. Eli on jotain hyvääkin tässä huonossa ajanjaksossa. On tullut armollisuutta itseään kohtaan ja joitakin asioita tekee toisella tavalla, katkaisee vähän normikaavaa. Asioitahan ei voi muuttaa, jos et itse ole valmis tekemään muutosta. Kukaan ei tule tekemään sitä puolestasi.
Entä jatkossa?
– Tässä vaiheessa kaikki näyttää hyvältä. Minulla on molempien kirurgien lupa tehdä kaikkea, pitää vain olla varovainen ja muistaa että olen edelleenkin toipilas. Jumppaan edelleen 3-5 kertaa viikossa, riippuen siitä miten aktiivinen työpäivä on ollut. Olen päässyt aloittamaan jäärataharjoittelun. Nyt voin sanoa sitä jo harjoitteluksi. Pari viikkoa sitten se oli vain sellaista ajelua ja tutustumista taas uudestaan. Pyörän päälle nouseminen jännitti todella paljon, mutta jo ensimmäisellä kierroksella tajusin, että vaikka en vielä pystynytkään ajamaan, kuten pitäisi, niin en tiennyt itkeäkkö vai nauraa, kun tajusin että nautin ajamisesta kuten ennenkin ja ehkä entistäkin enemmän. Istumaluuhun kiinnitetyt ruuviproput tuntuvat ajaessa ja pidempään istuessa, mutta kai siihenkin tottuu ajanoloon.
– Ensi kaudesta on alustavasti sovittu, että ajaisin Finnish Talent Racing tiimissä. Petri Paavilainen on halukas jatkamaan yhteistyötä kanssani ja lisäksi Jorma "Purkke" Saarinen ja Carl-Johan Källman jatkavat mekaanikkoinani, mistä olen erittäin iloinen. Keväällä, kun pääsen rr-pyörän selkään nähdään, kestääkö pää kilvan ajamista. Lisäksi haluan, että käsi tulee siihen kuntoon, että sillä voi ajaa road racingia.
Jääradalla pystyn käyttämään kaasuttaessa isompaa käden liikerataa, koska ohjaustanko on suora. RR-pyörässä se ei ole mahdollista, koska pyörän geometria on täysin erilainen ja ajo on paljon tarkempaa, ei voi "piiskakaasulla" ajaa eikä koko kyynärvartta liikuttaa. Toki olen saanut jo hyvin liikerataa käteen. Jonkinasteinen vajaus siihen voi jäädä, mutta jos saadaan ne astemäärät, mitä kaiken järjen mukaan pitäisi saada, niin se ei tule vaikuttamaan arkiaskareisiin eikä urheilusuorituksiinkaan.
Mutta se jää nähtäväksi. Vasta keväämmällä tehdään päätökset, kun tiedetään "mikä on päivän kunto" niinsanotusti. Onko pää ja kroppa kunnossa. Nyt ainakin näyttää, että ajaminen ei pelota, päinvastoin. Mutta ihmisen mieli on välillä arvaamaton. Tällä hetkellä on hyvä fiilis ja voimavaroja löytyy. Nautin ajamisesta niinkuin ennenkin, ehkä jopa enemmän kun sai lisäaikaa harrastuksen parissa.
Erittäin paljon kiitoksia kaikille, ketkä ovat tässä minua tukeneet ja tsempanneet. Yhtä arvokkaita olette jokainen. Toivottavasti ajetaan taas yksi kausi yhdessä lisää ja kohta ovat ensimmäiset jääratakisat. Katsotaan, nähdäänkö minut siellä viivalla.
Tiistai on toivoa täynnä
Tiistaina 18.01.2022 Kirsi Kainulainen tapasi sekä jalan kuntoutuksesta vastaavan fysioterapeuttinsa ja heti perään kättään hoitaneen kirurgin. Sisukas ja säntillinen kuntoutustreeni näkyi tuloksissa, jotka Kainulainen välitti viestissään ja sosiaalisilla alustoillaan. Kuinka moni muu pystyisi samaan, samassa aikataulussa? Tässä Kirsi Kainulaisen tuoreimmat terveiset:
– Tänään aamulla kävin jalkafysioterapeutillani. Hän oli sitä mieltä, että enää tarvitsee tavata vain kerran, jolloin teemana on voimatason testit: pituushyppy, kolmiloikka ja pikajuoksutyyppinen testi.
Tämän päivän jumppa oli vaativuustasoltaan 10 ja fysioterapeutin hämmästykseksi selvisin siitä erinomaisesti.
Tuli palkitseva/ onnistunut fiilis, kun sain positiivisen palautteen tehdystä työstä. Fysioterapeuttini sanoi myös, että nämä yhteiset jumppatuokiot asiakkaiden kanssa ovat lahjomattomia, niissä näkee aina, kuka on tehnyt kotiläksynsä huolella, haastavista hetkistä huolimatta.
En minä tähän kaikkeen ois yksin pystyny, vaan teitä kaikkia on tarvittu. Kiitos!
Heti perään oli käden kontrolli kirurgin kanssa ja myös sieltä sain tarravihkoon tarran. Liikerata on parantunut 15 astetta ja oikean käden puristusvoima on enää noin 10 kg vasenta heikompi. Lähtökohta oli 6kg nyt 38kg.
Kolmen kuukauden päästä tarkistetaan, mihin olen liikeradan saanut ja sitten katsotaan tarvitseeko kiinnikkeitä avata tähystämällä. Joskus ne jäävät ahdistamaan kun on "ropellettu" monesti ja vaikka niitä avattaisiinkin, niin ei kuitenkaan tarvitse sen takia jäädä "huilille".
Nyt vaan lisää kaasua.
Aurinkoista viikkoa kaikille.
Näillä näkymin, jääradan ensimmäiset SM-osakilpailut ajetaan 12.02.2022 Seinäjoen Kyrkösjärvellä.
Edit 18.01.2022 kello 13.43: Lisätty Kirsi Kainulaisen tätä päivää koskeva viesti.
Aiheesta aiemmin:
Kirsi Kainulaisen vakava onnettomuus Botniaringillä johti pitkään toipumisaikaan
Nämä kaksi sisukasta naista nousivat KymiRingin Superstock 600 -luokan podiumille
Kirsi Kainulainen ajaa ensi kauden rataa Suomessa Finnish Talent Racingin tiimissä