Usein kipinä moottoripyöriin oli syntynyt jo pienestä pitäen. Omat vanhemmat, isovanhemmat tai joku muu lähisukulainen on harrastanut moottoripyöräilyä, jolloin on päässyt läheltä pitäen ihailemaan moottoripyöriä tai vaikka niiden osia, kuten Niina:
– Ihailin moottoripyöriä jo ihan pienestä pitäen. Isälläni oli aikoinaan moottoripyöräkorjaamo ja hänelle oli jäänyt paljon osia talteen, joita hänen silloisessa verstaassaan ihailin. Muistan ison seinähyllyn, jossa oli rivissä kiiltäviä mp-tankkeja.
Kaisu ja KTM 690 Duke
Harrastus tuli ikäänkuin verenperintönä Mialle:
– Jo isoisäni aikanaan liikkui vallan moottoripyörällä ja tietysti itsekin roikuin papan mukana monessa reissussa. Kasvoin pienessä kylässä, jossa suurin osa kavereistani oli poikia, joten mopojen rassaus oli ihan luontainen harrastus minulle, vaikka 80-luvun alussa se ei sitä naispuolisille vielä ollut. Kevarikortti ja eka moottoripyörä tuli hankittua heti 16-vuotiaana kyläläisten kauhuksi.
Lapsuutensa leikkejä ja ajamisen riemua kuvaili Anna:
– Kaikki alkoi kai lapsena sinisestä Plasto moposta. Myöhemmin huvipuistojen autoradat ja sukulaisten päältä ajettavat ruohonleikkurit toivat iloa. Autolla ajaminenkin oli heti oma juttu. Haaveilin kuitenkin moottoripyörästä, vaikka ympäristö suhtautui asiaan hieman epäröiden.
Aina ei heti saa, mitä haluaa:
– Isäpuolella oli viininpunainen Kawasaki, ja olin kyydissä ensimmäisen kerran 13 vuotiaana. Siitä se kipinä sitten syttyi. Harmistuin todella paljon, kun mopo ei ollutkaan mopo, vaan nolo skootteri, nykyään Kawasaki Z750R:llä ajava "Blacksilver".
Janni ja Suzuki GSX-R 600
Varsinkin viime vuosituhannella ympäristön suhtautuminen tyttöjen mp-harrastusta kohtaan, nousi monelle esteeksi harrastuksen aloittamiselle.
– Halusin teininä jo mopon, mutta en koskaan saanut. Ihailin vauhdikkaita moottoripyöriä ja päätin, että isona minäkin haluan ajaa sellaisella, kertoi Janni. – Perheen pojille kyllä maksettiin mopo-/kevarikortti ja pyörä vielä päälle, mutta tytöiltä tämä ilo valitettavasti evättiin. "Tytöt eivät aja mopoilla", perusteli esimerkiksi Minnan äiti jyrkkää kieltoaan. Samaa kielteistä asennetta löytyi myös isistä:
– Teininä kiinnostivat serkkujen mopot. Ja kun itse en omaa saanut, niin ajelin serkkupoikien mopotankit viikonloppuisin tyhjäksi serkkutytön kanssa. Oli hienoa viilettää metsäpoluilla. No, serkkutyttö osti itse kevarin, joten minäkin yritin ympäripuhua isäukkoa, mutta turhaan, kirjoitti Marketta 60v.
Marketta ja H-D Sportster XL 883 L
Kielteisestä asenteesta huolimatta syrjäinen asuinpaikka oli pelastus ja perustelu kevarin saamiseksi:
– Veljeni on harrastanut 4-vuotiaasta lähtien motocrossia/enduroa, joka olisi kiinnostanut minuakin, mutta koska olin tyttö, suuresta halustani huolimatta isäni mielestä ”mopoilu” ei sopinut tytöille… Ovelasti perustelin piikkikortin ja kevarin saamista sillä, että asuimme maalla ja kouluun piti päästä, niin onneksi se selitys toimi", kirjoitti 50v. Nanna, joka Ulla Kuljun ja Tiia Seiman innoittamana kiinnostui myöhemmin myös rata-ajosta.
Nanna ja Suzuki Gladius 650
– Kun olin lapsi niin en saanut mopoa, niinkuin veljeni ja serkkuni, mutta kun olin 15 vuotias, niin sain mopon Tunturi Tiger, jolla pääsin ajamaan korvestä kylille 10km matkan ja joskus myös taekwondotreeneihin 25km päähän. Mopo toi vapautta. Vanhempani eivät kuitenkaan kustantaneet minulle kevarikorttia ja omat rahani säästin B-korttiin, joten haave jäi kytemään. Moottoripyörän ja -kortin hankin itselleni 30v. lahjaksi, "Nyyti" 41v.
– Opettelin ajelemaan ukin mopolla n. 13 vuotiaana ja sitten kun isosisko sai kevarin, niin siirryin harjoittelemaan sillä. Asuin vähän syrjässä, joten kevari oli pelastus, kun pääsi helpommin kulkemaan kavereille. Siitä se homma sitten lähti, Anki 47v.
Onneksi on heitäkin, joiden harrastusta on tuettu pienestä pitäen, eikä pienet kolhut menoa haitanneet:
– Olin mopotyttö lapsena. Isä osti minulle Helkama Raisun vuonna 1985, kun täytin 15. Kesällä ajoin joskus paljain varpain. Pienen hyppyrin yli hypättiin mopolla, tietysti ilman kypärää. Kaaduin ja naama ruvelle. Raisu (riesa) säilyi ehjänä", muisteli Susan nuoruuden kokemuksia.
– Isälläni oli nuorena Jawa. Hän ilmeisesti huomasi minussa saman palon ajamiseen koska osti minulle 80 kuutioisen crossipyörän kun olin noin 10-vuotias. Siitä se sitten lähti ensin pärtsäilynä pitkin metsiä ja soramonttuja sekä myöhemmin maantiellä. Ajaminen on aina tuntunut omalta jutulta, kirjoitti Anne.
Veljen harrastus kannusti muun muassa Irinaa:"Aina on pyörät kiinnostaneet ja kun veli hommasi ensimmäisen pyörän alkoi omakin innostuminen kasvaa".
Miian Kawasaki Z750S
Aina ei välttämättä muista syytä tai perustelua, kun harrastus vie mukanaan:
– Olen aina vissiin ollut vähän "oman tien kulkija". Yhdelläkään ystävälläni tms. ei ollut moottoripyörää 80-luvun alussa, pohti Laila.
– En oikein edes tiedä, olen pienestä pitäen tykännyt leikkiä enemmän autoilla kuin nukeilla. Aloitin ajelemaan mopolla jo mummolassa, serkkupoikani opastuksella. Sain sittemmin itselle myös kotiin oman PV Suzukin ja sellaisella ajelin sitten, kun täytin 15. Autolla ajelun aloitettua, en sattunut kaksipyöräiseen, mutta kipinä takaraivolla poltti koko ajan, kunnes ajoin kortin 2004 ja sen jälkeen hankittiin mieheni kanssa ensimmäinen pyörä, kirjoitti Marika.
Teijan 1100 Honda Shadow Sabre 1100
Teija 45v. siirtyi unelmoinnista tositoimiin:
– Pidin nuorille unelmien iltapäivää. Mietittiin jokainen juttuja toteutumattomasta unelmasta. No minulla se oli ajaa moottoripyörällä, jonka otin malliesimerkiksi. Mietittiin mikä on ensimmäinen askel kohti unelmaa. No, esimerkkini oli mennä ilmoittautumaan autokouluun kurssille. Siinä iltapäivän jälkeen nuorten lappusia kokoessani ajattelin, että miksipä ei. Viikolla koontia tehdessäni päätin, että työpäivän jälkeen ajelen autokoululle.
Saatto siinä yks syy olla myös se, kun isäntä lähti ensimmäisiä kertoja ämyrisä kanssa pihasta ja lisäksi likkakaverin jutut: "Ajappa sinäkin kortti niin päästään yhdessä reissuun".
Saritan (32v.) vastauksista herätti erityisesti huomiota:
– Isäni on aina ajanut moottoripyörällä, kuten myös setäni. Olen aina ihaillut heitä. Molemmat kuolivat, kun olin juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Päätin, että jatkan heidän perinnettään. Viimeinen sukunimeä kantava ei voisi muuta tehdä. Siitä se ajatus sitten lähti.
Jos moottoripyöräily jäi nuoruudessa haaveeksi tai ei välttämättä vielä silloin iskenyt kipinää, niin ylivoimaisesti suurin osa, yli puolet vastaajista, innostui tai heitä kannusti, harrastuksen pariin avo- tai aviopuoliso.
"Pitkäksi aikaa kipinä kuitenkin hiipui, kunnes puoliso oman mp-harrastuneisuuden kautta sytytti sen uudelleen", Aila 50v.
"Lopullisen kipinän sain kesällä 2019, kun mies ajoi kortin ja osti pyörän", Hanna-Kaisa 39v.
Nitan Kawasaki Z750R, vm. 2012 ja perheen toinen pyörä Kawasaki Z1000 vm. 2020.
"Olen aina ollut kiinnostunut pärinävehkeistä, ja viimeinen "niitti" oli nykyisen mieheni tapaaminen, hän kun on koko ikänsä ajanut kaksipyöräisillä", Tiina 49v.
– Viehätys bensantuoksuun on tullut verenperintönä ja moottoripyöräkortista haaveilin ainakin 10 vuotta. Ja sitä ennen jo piikkikortista. Aiemmin ajatus oli etten pysty, mutta sitten moottoripyöräilevä mieheni oli sitä mieltä, että miksi en pystyisi ja kannusti hommaan mukaan. Hetkeäkään en ole katunut että rohkaistuin, Johanna 34v.
– Kipinä syntyi jo nuorena tyttönä, kun poikaystävälläni oli piikki. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka ajavat moottoripyöriä. Nykyinen mieheni tykkää ajella ja siitä se kipinä sitten lähti lopullisesti kolmetoista vuotta sitten, Tuija 49v.
Gitta ja Honda Rebel 500
Kaikki eivät suinkaan suoraan heti hankkineet omaa pyörää, vaan kipinää haettiin tarakalta.
– "Suhteemme alkuaikoina, puolisoni ajeli kyykkypyörällä, jonka kyydissä oleminen oli kaikkea muuta kuin mukavaa! Siitä se ajatus omasta pyörästä sitten lähti", Hanna 27v.
– Tapasin kolmekymppisenä miehen, istuin tarakkaharakkana, kunnes sanoin ääneen, et oon aina haaveillut tästä. Hänellä oli tuliterä Hondan "tupla äx", hän opetti sillä ja luotti kykyihini. Hän opetti myös ajamaan omaksi iloksi crossia. Ja niin mä kolmekymppisenä suoritin kortin, soitin äidilleni Nokian katsastuskonttorilta ajokokeen jälkeen, että nyt tämä tyttö sitten moottoripyöräilee. Ei se yhtään ilahtunut silloinkaan, kauhisteli vain, Minna 36, jonka äidin mielestä "Tytöt eivät mopoile".
– Miehen mp-harrastus herätti omankin kiinnostukseni. Olin muutaman vuoden tarakkaharakkana ja totesin, että oma pitää saada", Jaana 50v.
– Vanhempani eivät kustantaneet minulle kevarikorttia ja omat rahani säästin B-korttiin, joten haave jäi kytemään. Sitten aloin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli moottoripyörä. Oltuani hetken tarakkaharakkana, totesin, että haluan nyt sen oman moottoripyörän ja hankin kortin ja moottoripyörän itselleni 30v. lahjaksi, Päivi 41v.
– Kipinä syttyi uudestaan, kun 22-vuotiaana seurustelin miehen kanssa, joka hommasi itselleen moottoripyörän, ja istuin takana. Moottoripyöräreissulla huomasin odottavani meidän ensimmäistä lasta. Olen saman miehen kanssa edelleen, ja nyt lapsia on kolme, Kaisa 41v.
– Mies houkutteli ensin kyytiin ja sitten pikku hiljaa alkoi innostaa myös oma ajaminen, Anne 42v.
– Haaveilin jo nuorena moposta, mutta koskaan sitä en saanut. Kun tapasin moottoripyöräilevän mieheni niin istuin pari vuotta kyydissä ja sitten päätin, että nyt on korkea aika toteuttaa haave omasta pyörästä, "Rva Kukkis" 48v.
Minnan Honda CBR1000 Fireblade
Aina ei ehdi edes kyytiläisenä harjotella, kun huomaa olevansa jo kuskina:
– Keväällä 2020, mieheni osti itselleen pyörän. Ajattelin ruveta "tarakkaharakaksi" ja ostin ajovaatteet työkaveriltani. Mieheni kuuli, että harrastustaan lopettavalla työkaverini pyörä oli myös myynnissä, niin hän innostui ja osti sen minulle. Minulla on AB-kortti, joten opettelen nyt ajamaan, Riitta 53v
Puolison lisäksi ystävät ja työkaverit ovat toimineet kannustimena:
– Erilaiset moottoriajoneuvot on aina olleet kiinnostuksen kohteena. Nuorena aikuisena kaveripiirissä oli paljon moottoripyöriä ja 19-vuotiaana ajoin itse kortin. Sitten elämä kuljetteli uusiin suuntiin, oman pyörän hankin vasta 2016, Mari 44v.
– Olen harrastanut jenkkiautoja 17 vuotiaasta, ammatiltani rekkakuski ja vältellyt kaksipyöräisellä ajamista kesään -19 asti kuin ruttoa. Kollegoiden "pakottamana" hoidin viimeisen kirjaimen korttiin ja homma eskaloituikin samantien, Jaana 34v.
Siinä missä puolisot ovat olleet innoittajina harrastuksen pariin, niin perheen lisäyksen myötä useat keskeyttivät hienon harrastuksen useammaksi vuodeksi, mutta lasten kasvettua palasivat takaisin katsomaan maantietä visiirin läpi:
– Hankin ensimmäisen pyöräni 2000-luvun alkupuolella. Pyöräily jäi lapsien synnyttyä, varovaisuuden ja itsesuojeluvaiston tultua kuvioon. Lasten tultua teini-ikään totesin, että nyt on turvallista jatkaa kesken jäänyttä harrastusta, Nina 54v.
– Ajoin A-kortin muistaakseni 1984, vähän yli kaksikymppisenä (AB-kortin ajoin vasta muutamaa vuotta myöhemmin) ja ostin Honda CB350:n. Ajelin sillä muutaman vuoden. Sitten tuli melkein 30 vuoden tauko. Viisi vuotta sitten, kun lapset olivat kasvaneet isoiksi, ostin itselleni jälleen moottoripyörän, Laila 58v.
– Perheen perustaminen oli moottoripyöräilyä tärkeämpää jossain vaiheessa elämää ja niin jäi harrastus tauolle, kunnes lasten ollessa yli 10-vuotiaita hankittiin puolison kanssa moottoripyörät. Hän täytti tuolloin haaveensa moottoripyörästä ja hankki ensimmäisensä. Sitten reissattiin perheenä, Eeva-Liisa 60v.
Sarita ja Kawasaki 650
Jos kipinä moottoripyöräilyyn on iskenyt vasta vanhemmalla iällä ja omistaa jo täyden A-ajokortin, niin erillistä ajokoetta ei tarvitse suorittaa. Tällöin yleisimmin ajo-opetuksen antaa joku lähipiiristä. Enää ei ajokortin suorituksen yhteydessä moottoripyörän ajo-oikeutta saa, vaan pitää mennä autokouluun korttia suorittamaan. Vaikka lähes kaikki autokoulut mp-ajokoulutusta antavatkin, niin opetuksen taso on valitettavan kirjava. Tästä on ollut paljon puhetta Naismotoristit FB-sivuilla ja tässä yksi valitettava esimerkki, missä kaikki ei mennyt aivan putkeen, mutta onneksi tällä tarinalla on onnellinen loppu:
– Keväällä 2020 ilmoittauduin kurssille aikeena ajaa A-kortti. Homma hieman kariutui, kun pääsiäisenä koitin ensimmäistä kertaa ajaa omalla pyörällä ja kaadoin sen, murtaen pari kylkiluuta. Samalla sain kammon vasemmalle kääntymisestä. Kesän korvalla pääsin vihdoin opettelemaan ajamista autokoulussa. Alku vaan oli aika surkea. Koulun pyörä oli todella korkea, ärhäkkäkaasuinen, opettajat vaihtuivat joka ajotunnille ja mikit toimivat vain yhteen suuntaan. Kenelläkään ei ollu aikaa kuunnella minua, kun olisin halunnut puhua peloistani. Päädyin vaihtamaan koulua ja kas, siellä oli just hyvä pyörä, opettaja joka kuunteli, auttoi, neuvoi ja tsemppasi ja kun mikit toimi kahteen suuntaan, pystyin kesken ajon kysymään neuvoja. Käsittelykoe ja inssi ekalla läpi 18.9.2020. Kahdeksikon ajaminen meni tajuntaan vasta sillon harjoitustunnilla juuri ennen käsittelykoetta, Hanna-Kaisa 39v.
Johanna ja Kawasaki ER-6n. Nykyään Johanna ajaa ER-6f:llä.
Siinä missä ajo-opetuksessa on välillä paljonkin toivomisen varaa, löytyy asenteen päivittämistä myös moottoripyöräliikkeissä. Vieläkin kuulee tarinoita siitä, miten naismotoristin mennessä ostamaan pyörää ja matkassa on mies, niin myyjät keskustelevat tämän kanssa. Kun käy selville, että kyse onkin naiselle tulevasta pyörästä, niin ehdotetaan automaattisesti pienitehoista kulkuneuvoa tai on ääneen epäilty, "pystyyköhän rouva käsittelemään näin kookasta pyörää".
Koosta toki Naismotoristit-sivuilla keskustellaan paljonkin, mutta yleensä pyörän korkeus on se mikä eniten mietityttää. Jos joku mp-kauppias sattuu tämän lukemaan, niin toivottavasti ottaa opikseen ja opastaa myös henkilökuntaansa kohtaamaan jokaisen motoristin, tasavertaisena asiakkaan. Tosin naismotoristitkin osaavat äänestää jaloillaan: jos palvelu on asiatonta, niin siirrytään seuraavaan liikkeeseen.
Kysymyksiin vastanneiden naismotoristien moottoripyörien kirjo on yhtä laaja, kuin vastaajajoukkokin: Indian Scout Bobber 2020, H-D Softail Sport Glide, H-D Fat Boy, Indian Scout Sixty, Yamaha XJR1300, H-D Sporster 1200 , Yamaha Dragstar 1100 Classic, Honda Fireblade 1000, Kawasaki Z1000 , 1100 Honda Shadow Sadre, H-D Sporster 1200, Triumph Speedmaster, Triumph Bonneville T100, Yamaha FZ1-S, Indian Scout Sixty, Yamaha Midnight Star 950 A, Kawasaki Z900, Triumph America, H-D Sportster XL883 x 3, Ducati Monster 821, Honda VFR 800, Ducati Monster 797 , Triumph Tiger 800 x 2, Kawasaki VN800 Classic, Suzuki Intruder M800, Suzki Intruder 800, Honda VFR 750, Kawasaki Z750S, Kawasaki Z750R, Honda Magna VF750, Moto Guzzi Nevada, Honda 700 NC, KTM 690 Duke, Yamaha MT-07 , Kawasaki 650, Suzuki Gladius 650 x 2, Suzuki VStrom 650, Honda CBR600F, Kawasaki ER-6f, Kawasaki ER-6n, KTM 390 Adventure, KTM EXC-f 250, Honda Rebel 500, KTM Duke 390 ja Honda Rebel 250.
Teksti Eija Kyllönen. Kuvat, jos ei toisin mainita, naismotoristien omista arkistoista.
Aiheesta aiemmin:
Naismotoristit osa 1. Voiko enää edes toivottaa "Hyvää Kansainvälistä Naismotoristien päivää"?