Jo paikalle saapuessa huomasi, että Ilmajoen Könnin kylässä on tapahtumassa jotain suurempaa. Parkkipaikat oli auttamattoman täysiä ja autoja oli parkkeerattuna Harjumäentien pientareille kilometrin matkalta. Moottoripyörällä parkkeeraaminen oli helpompaa, pääsi pihapiiriin asti. Ilmassa oli suuren kyläjuhlan tuntua.

Eero Välkkilä demonstroi, kuinka FMX:ä ajetaan.

Eero Välkkilä demonstroi, kuinka FMX:ä ajetaan.

Tapahtuman järjestäjällä, Eero Välkkilällä piti kiirettä. Saapuessamme paikalle, hän on paikallislehden haastateltavana. Sovimme, että teemme haastattelumme B-luokan lähdön aikana, sillä alkamassa on FMX-näytöksen lämmittelyt, johon Välkkilä itsekin osallistui.

FMX-kuski -kattaus on vaikuttava. Paikalla olivat kajaanilainen, jo "markka-aikana" FMX:n aloittanut, J-P (Juha-Pekka) Poutiainen, 10 vuotta alaa harrastanut pihtiputaalainen Arttu Mielityinen sekä ylivieskalainen Sampo Katainen. Kovia FMX-kuskeja kaikki.

Päivä ei alkanut Eero Välkkilällä parhaalla mahdollisella tavalla. Ottaessaan tuntumaa hyppyramppiin, hän kaatui liukkaalla nurmikolla ajaessaan rampilta alas, jolloin pyörän tangon kiinnikkeen pultti meni meni kieroon. Toisessa hypyssään hän kaatui kyljelleen ja hänen hyppynsä jäivät siihen.

Eero Välkkilä kaatui harmittavasti ajaessaan rampilta märälle nurmikolle.

Eero Välkkilä kaatui harmittavasti ajaessaan rampilta märälle nurmikolle.

 

Välkkilä siirtyi FMX show:n selostajaksi, kun Poutiainen, Mielityinen ja Katainen aloittivat oman hyppäämisen. Yleisö sai hienon show:n jo tällä FMX-lämmittelykierroksella. Veikkaan, että suurin osa yleisöstä pääsi ensimmäistä kertaa elämässään näkemään tämmöisen esityksen. Katsojien reaktiot purkautuivat spontaaneiksi wow- ja ooo-huokauksiksi, eikä syyttä, pojat heittivät hienon show:n. Nähtiin seat crab, tsunami, superman:in variaatioita ja monia muitakin näyttäviä hyppyjä.

FMX-show:n kova kattaus: J-P Poutiainen, Arttu Mielityinen ja Sampo Katainen.

FMX-show:n kova kattaus: J-P Poutiainen, Arttu Mielityinen ja Sampo Katainen.

Sänkicrossin aika-ajot oli ajettu aikaisemmin ja ensimmäisenä pellolle pääsivät kisaamaan junior-luokan kuljettajat. Lähtöviivalle asettui 11 hyvin eri ikäistä ja tasoista crossikuskia. Olihan kysymyksessä matalan kynnyksen, hyvän mielen kisa. Tärkeintä oli kokemuksen kartuttaminen ja hienosta kilpailupäivästä nauttiminen.

Juniori-luokan kuskit asettumassa lähtonarun taakse.

Juniori-luokan kuskit asettumassa lähtonarun taakse.

Junnut ajoivat 10min + 2 kierroksen kisan. Aatos Pirttinen on, nuoresta iästään huolimatta, pitkään ja monipuolisesti motorsporttia harrastanut kuski, joten hän ampaisi heti kärkeen ja karkuun, johtaen ja voittaen Junior-luokan lähdön ylivoimaisella tyylillä. Toiseksi tuli Matias Puskala ja kolmanneksi kaasutteli Robin Ström.  

Mutaista oli.

Mutaista oli.

#80 Martti Haaparanta

#80 Martti Haaparanta

#69 Robin Ström.

#69 Robin Ström.

#88 Aatos Pirttinen oli ylivoimainen Junior-luokassa.

#88 Aatos Pirttinen oli ylivoimainen Junior-luokassa.

Sänkicross oli hyvin matalan kynnyksen kilpailu. Kisaan osallistui nuoria kuskeja hyvin erikokoisilla kulkineilla.

Sänkicross oli hyvin matalan kynnyksen kilpailu. Kisaan osallistui nuoria kuskeja hyvin erikokoisilla kulkineilla.

Aatos Pirttinen lähdössä viimeiselle kierrokselle.

Aatos Pirttinen lähdössä viimeiselle kierrokselle.

Vanhemmat kisakuskit oli jaettu aika-ajojen perusteella kahteen luokkaan, eli nopeimmat kuskit ajoivat A-luokan lähdössä ja loput B-luokassa.

B-luokan kisa alkamassa.

B-luokan kisa alkamassa.

B-luokassa oli 18 kuskia. Sänkipeltoon tehty rata oli edellispäivän sateiden, aika-ajojen ja junnujen kisalähdön jäljiltä jo hyvin pehmeä, joten rapa lensi ja eteneminen oli monelle aikamoista taistelua. A- ja B-luokan lähdöissä ajettiin 15 min + 2 kierrosta.  Tämän kisan voitti Tero Suokko, toiseksi ajoi Onni Huhtamäki ja Kalle Kangas oli kolmanneksi nopein.

Yleisö odottamassa FMX-show:n alkua.

Yleisö odottamassa FMX-show:n alkua.

Tähän väliin oli virallinen FMX-show. Jälleen nähtiin näyttäviä hyppyjä ja show:n lopuksi J-P Poutiainen, Arttu Mielityinen ja Sampo Katainen lisäsivät panoksia "junahypyillä", eli kaikki kolme kuskia ajavat hyppyrampille peräkkäin. Riskinä on, jos edellä ajanut kaatuu, niin kummulla oleva lippumies ei ehdi varoittamaan seuraavaa hyppääjää, jolloin takana tuleva ajaa toisen yli. Reaktioaika ei riitä, kun pyörien väli hyppyrillä on alle kolme sekuntia. Tämäkin osuus meni ammattitaidolla ja yleisö sai FMX-show:lle näyttävän lopetuksen.

Sampo Katainen pyytää yleisöä kannustamaan. Mitä enemmän yleisö kannustaa, sitä näyttävämpiä temppuja kuskit tekevät.

Sampo Katainen pyytää yleisöä kannustamaan. Mitä enemmän yleisö kannustaa, sitä näyttävämpiä temppuja kuskit tekevät.

Heelclicker by Sampo Katainen

Heelclicker by Sampo Katainen

Nac-Nac by Arttu Mielityinen.

Nac-Nac by Arttu Mielityinen.

Double hart attack by Sampo Katainen.

Double hart attack by Sampo Katainen.

Tsunami by Arttu Mielityinen.

Tsunami by Arttu Mielityinen.

J-P Poutiainen osaa laittaa pyörän ilmassa todella linkkuun.

J-P Poutiainen osaa laittaa pyörän ilmassa todella linkkuun.

Double superman seat grab by J-P Poutiainen.

Double superman seat grab by J-P Poutiainen.

Tsunami by Arttu Mielityinen.

Tsunami by Arttu Mielityinen.

Rock solid by J-P Poutiainen.

Rock solid by J-P Poutiainen.

Päivän viimeisenä oli A-luokan sänkicross kisalähtö. Lähtöviivalle asettuivat päivän 17 aika-ajojen nopeimman kierrosajan ajanutta kuljettajaa. Motocross-kuski Jere Harju otti kärkipaikan, kannoillaan jääradoilla menestystä niittänyt Ossi Rantala. Valitettavasti Ossi Rantala kaatui kilpailun loppuvaiheilla, pudoten neljänneksi. Jere Harju piti kärkipaikkansa kisan loppuun asti, toiseksi ajoi vihreällä, vanhalla 500cc Kawazakilla Riku Harju ja Rantalan kaaduttua, kolmanneksi nousi Sulo Hautala.

A-luokan lahtö.

A-luokan lahtö.

Riku Harju (oik.) ajoi 500cc Kawazakilla ja onnistui pitämään Sulo Hautalan takanaan.

Riku Harju (oik.) ajoi 500cc Kawazakilla ja onnistui pitämään Sulo Hautalan takanaan.

#978 Mikko Peräsalo, #686 Eetu Saarinen ja #68 Severi Haapamäki.

#978 Mikko Peräsalo, #686 Eetu Saarinen ja #68 Severi Haapamäki.

Jääratakisoissa loistanut Ossi Rantala taisteli pitkään toisena, mutta podiumsija lipsahti kaatumiseen.

Jääratakisoissa loistanut Ossi Rantala taisteli pitkään toisena, mutta podiumsija lipsahti kaatumiseen.

#444 Jere Harju oli tämän kisan ylivoimainen voittaja.

#444 Jere Harju oli tämän kisan ylivoimainen voittaja.

Aika useassa taloudessa pestiin pyykkiä sänkicrossin jäljiltä.

Aika useassa taloudessa pestiin pyykkiä sänkicrossin jäljiltä.

Sulo Hautala.

Sulo Hautala.

Kisan edetessä rata pehmeni ja ajourat syvenivät entisestään.

Kisan edetessä rata pehmeni ja ajourat syvenivät entisestään.

Rami Haapamäki ja Eetu Saarinen.

Rami Haapamäki ja Eetu Saarinen.

15 minuuttia ajettu, kaksi viimeistä kierrosta jäljellä.

15 minuuttia ajettu, kaksi viimeistä kierrosta jäljellä.

Jere Harju saapumassa ruutulipulle.

Jere Harju saapumassa ruutulipulle.

Näin kaikki näytökset ja kisat olivat ohi. Jäljellä oli enää palkintojen jako ja myynnissä olleiden arpojen arvonta. En muista missään aikaisemmin seuraamissani moottoripyöräurheilukilpailuissa jaettavan näin runsaskätisesti laadukkaita palkintoja. Kaikkien kilpailusarjojen kolme parasta kuskia lähtivät palkintopallilta kädet täynnä ja lisäksi jokainen junior-kisaan osallistunut sai mitallin lisäksi pienen lahjakortin ja -pussin. Arpajaisvoittojakin oli runsain mitoin. Tässäkin suhteessa näkyi, että työtä on tehty tapahtuman järjestämisen eteen todella paljon.

Junior-luokan podium: Matias Puskala (vas.), Aatos Pirttinen ja Robin Ström.

Junior-luokan podium: Matias Puskala (vas.), Aatos Pirttinen ja Robin Ström.

Kaikki Junior-luokan kuljettajat palkittiin. Tapahtumaa pystyi seuraamaan livenä, kiitos Videolakeuden.

Kaikki Junior-luokan kuljettajat palkittiin. Tapahtumaa pystyi seuraamaan livenä, kiitos Videolakeuden.

B-luokan podium: Onni Huhtamäki (vas.), Tero Suokko ja Kalle Kangas

B-luokan podium: Onni Huhtamäki (vas.), Tero Suokko ja Kalle Kangas

A-luokan podium: Riku Harju (vas.), Jere Harju ja Sulo Hautala.

A-luokan podium: Riku Harju (vas.), Jere Harju ja Sulo Hautala.

Oliko täällä viimekin vuonna näin paljon porukkaa?

– Kun viime vuonna järjestettiin ensimmäisen kerran, niin silloin oli 33 pyörää kisaamassa ja varmaan joku 500 kävijää. En tiedä, kuinka paljon kävijöitä on tänä vuonna, mutta huomattavasti viime vuotista enemmän ja pyöriä on nyt noin 50, kertoi tapahtuman järjestäjä Eero Välkkilä.

Mistä tuli mieleen lähteä järjestämään tämmöistä tapahtumaa?

– Olen ajanut FMX:ä vuodesta 2017 lähtien. On aina ollut kiva ajaa näytöksiä, jos on ollut ihmisiä katsomassa. Ja kun vuosien varrella on kaveriporukalla ajettu sänkicrossia, niin siitä tuli idea, että voisi järjestää tähän omalle treenipaikalle, omalle kotikylälle kunnon tapahtuman, kun on valmiit puitteet, FMX-paikka ja pelto tässä vierekkäin.

Sänkicross-kisat järjestettiin nyt toisen kerran.

Sänkicross-kisat järjestettiin nyt toisen kerran.

Crossikuskit ovat ottaneet ilmeisen hyvin vastaan tämän mahdollisuuden?

– Joo, kyllä tuntuvat ottaneen. Jo viime vuonna tuli kuskeja odotettua enemmän, ja kaikki meni nappiin. Ilmiselvästi sana on kiirinyt, että täällä on tällaista, hyvin järjestetyt kisat ja hyviä palkintoja. Lähialueella on paljon harrastajia, eikä sänkicrossia pysty ihan joka paikassa ajamaan, niin se tuntuu keräävän kuskien kiinnostuksen.

Mikä on sänkicrossin viehätys?

– En oikein edes tiedä. Itse olen joskus huvikseni ajellut, mutta se on niin eri tyylistä, kuin perinteinen motocross. Pehmeä pelto pohjana on hyvä ajaa. Kai siinä kaikilla kilpailuvietti vähän herää. Vaikka tämän onkin harrastehommaa ja tavoitteena on hauskan pitäminen, eikä vakavamielinen kisaaminen, niin onhan se kiva kisailla. Tavoitteena saada paikallisille kuskeille saada hauska tapahtuma.

Mistä kaikkialta täällä on kuskejä?

– Pääasiassa tästä lähialueelta ja Pohjanmaalta. Muutamia jostakin kauempaa rannikolta ja yksi kaveri on tullut Järvenpäästä asti. Hän on varmaan kauimpaa kisaamaan tullut.

Mikä on kaikkein kovin homma tämän tyyppisen tapahtuman järjestämisessä?

– Ehkä kaikki.

Kuinka kauan menee aikaa kaiken järjestämiseen?

– Aloitin jo kesällä lupien ja yhteistyökumppanien hankkimisen. Viimeiset pari viikkoa on mennyt melkein kokonaan tähän. Olen yksin kaikesta vastuussa, mutta perhe on ollut apuna. Äiti on etsinyt yhteistyökumppaneita, antanut ideoita ja muuta. Tällä viikolla koko perhe ja tutut ovat jeesineet tässä hommassa. On tämä aika iso tapahtuma yhdelle miehelle järjestettäväksi. Kun sama mies hoitaa järjestelyt, mainonnan ja muut, niin kyllä siinä työtä riittää.

 

Eero Välkkilä oli tehnyt valtavan työn tapahtuman järjestämisessä.

Eero Välkkilä oli tehnyt valtavan työn tapahtuman järjestämisessä.

Sait paikalle myös todella nimekkäitä FMX-kuskeja. Oliko helppo saada heidät tänne?

– Ei se ole hankalaa. FMX-kuskeja on Suomessa noin 10. Niistä tällä hetkellä ajaa ehkä viisi. Kaikki tuntevat toisensa, ollaan kavereita. Yleensä myydään näitä näytöksiä, mutta jos kaverit järjestävät tapahtumia, niin puolin ja toisin mennään niihin ajamaan. Ne tulee, ketkä sattuu ehtimään, se on sellaista hupihommaa. Itsekin ole ollut monissa tapahtumissa ajamassa kavereille, ihan omaksi iloksi. Tiesin että Mielityisen Arttu ja J-P ovat tulossa, mutta vasta eilen kuulin, että Sampokin tulee. On aina vähän yllätys, ketkä tulevat paikalle.

Yleisöllä oli runsaasti hyviä katsomopaikkoja seurata sänkicrossia.

Yleisöllä oli runsaasti hyviä katsomopaikkoja seurata sänkicrossia.

– Itse hyppäsin tänään kokonaista kaksi hyppyä. Ennen kun hyppäsin edes ensimmäistä hyppyä, niin liukkaalla nurmikolla menin kyljelleni ja pyörästä meni tangonkiinnikkeen pultti kieroon. Tanko oli vinossa ja kun hyppäsin rampista, niin se heitti pyörän niin vinoon, että tulin alastulossa vinoon ja kaaduin kyljelleni. Olkapäähän tuli vähän kipeää, mutta olen onnellinen, ettei nilkka ottanut itseensä. Keväällä hyppäsin tuollaisesta hypystä asfalttipihalle tasamaalle, niin minulla meni sääriluun alapää täysin rikki ja siitä syystä olen ollut puolisen vuotta sairaslomalla. Viime viikolla aloin taas hyppimään, olen pari kertaa käynyt tuossa treenaamassa, niin olen siinä mielessä iloinen, ettei tuolle nilkalle käynyt mitään. Sillä lailla selvisin vähällä.

Pihalla oli myös pienimuotoinen autonäyttely. Lähtiessämme suurin osa esillä olleista autoista oli ehtinyt jo lähteä.

Pihalla oli myös pienimuotoinen autonäyttely. Lähtiessämme suurin osa esillä olleista autoista oli ehtinyt jo lähteä.

Tuleeko tästä nyt jokavuotinen tapahtuma?

– En tiedä. Katsotaan, miten tämä päivä menee, minkälaista palautetta ihmisiltä tulee. En vielä lupaa, mutta mahdollisesti. Hienoa, että näin paljon yleisöä on löytänyt paikalla ja saatu yhteistyökumppaneita. Yksin en pysty täällä joka paikassa olemaan. Täällä on tänään ollut noin 35 henkilöä talkoohommissa. Ilman heitä ja yhteistyökumppaneita tämä ei olisi mahdollista, ne ovat tärkeä osa tätä tapahtumaa, totesi Eero Välkkilä.

Niklas Pöytälaakso toimi live-lähetyksen toisena kommentaattorina.

Niklas Pöytälaakso toimi live-lähetyksen toisena kommentaattorina.

Sänkicross-kisa ja FMX-show -tapahtuma oli mukava, viihdyttävä koko perheen tapahtuma. Ohjelmaa oli runsaasti ja uskon, että yleisö sekä kuljettajat varmasti viihtyivät. Perheen pienimmille oli tarjolla runsaasti omaa toimintaa, pomppulinnoista, kasvomaalaukseen ja halukkaat pääsivät hyppimään keppariradalla. Täytyy hattua nostaa Eero Välkkilälle ja koko kökkäporukalle hienosta tapahtumasta. Tämän tyyppisiä tapahtumia saisi olla enemmän ja toivottavasti tämä järjestetään myös ensi vuonna. 

Jos et ollut paikalla, niin voit katsoa tapahtuman taltioinnin Videolakeuden sivuilta tästä, jossa toisena kommentaattorina toimi Niklas Pöytälaakso.

Voit katsoa taltioinnin myös suoraan YouTubesta täältä.

Päivän päätteeksi myös kepparirata hiljentyi.

Päivän päätteeksi myös kepparirata hiljentyi.

Aiheesta aikaisemmin:

KESKIVIIKKO 31.7.2024 08:01

Juuso 7 v. oli jo viidettä kertaa SebFMX Festeillä – mikä Freestyle-motocrosshypyissä kiinnostaa pientä miestä?

SUNNUNTAI 21.7.2024 13:01

Vierailu SebFMX Fest:ssä jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa. Katso kuvat ja video

TIISTAI 28.6.2022 12:02

Sebfmx Fest: Suomen suurin – ja ainut – Freestyle Motocross -kisa Särkisalossa ensi lauantaina

LAUANTAI 11.3.2017 20:20

Stunt-hyppääjät Hynell ja Mielityinen vauhdissa Seinäjoella

SUNNUNTAI 24.5.2015 09:27

Stunts Freak Teamin hyppyhurjapäät esittelyssä

LAUANTAI 16.5.2015 17:27

Kuopion MP-messut: Stunt Freaks Team hyppyshow - huikeaa, puhdasta ilmalentoa, katso kuvat


 

 

J-P (Juha-Pekka) Poutiainen Kajaanista. Ajanut FMX:ä puolet elämästään, jo "markka-ajalla". Linkulla liikkeelle.
Miltä tuntuu olla Ilmajoen auringon alla?

– Mahtavaa, että tuli hyvä keli. Ländikin on vähän parempi, kun se kuivahti. Kun yleisö saadaan mukaan, niin saadaan hyvät temput.

Arttu Mielityinen Pihtiputaalta, punaisissa housuissa. Artulla on noin 10 vuoden kokemus lajista.

Jokainen ramppi on erityinen, siihen pitää tottua, ennenkuin siihen ajaa.

Nac-nac

– Kesän viimeinen.

Sampo Katainen Ylivieskasta.

Ajanut noin viisi vuotta, ollut treenaamassa Espanjassa.

Superman indie molemmin käsin tangosta kiinni, pidetään tangosta kiinni.

Hielklikker

Tupla seacrap otetaan molemmin käsin penkistä kiinni.

yhden käden seaccrap

tsunami pyörä mahdollisimman pystyyn

rock solid?

Juniorit
3. Robin Störm
2. Matias Puskala
1. Aatos Pirttinen

B-lähtö 18 kuljettajaa
3. Kalle Kangas
2. Onni Huhtamäki
1. Tero Suokko

A-lähtö
3. Sulo Hautala
2. Riku Harju vihreä Kawazaki
1. Jere Harju

Ossi Rantala kaatu, neljänneksi

Videolakeus.fi/live

https://www.youtube.com/watch?v=OinUb6Ayep4

Rami Haapämäki musta ajoasu fasthouse mustavalkoraitaiset hihat