Aikidoleirille Etelä-Ranskaan moottoripyörällä osa II: Hikoilemista ja kämmäilemistä pyörän vuokrauksessa

Olin siis saapunut taksilla Nizzalaiseen prätkävuokraamoon Rent Bike Franceen (RBF) kaksine suurine matkalaukkuineni, joista toinen kätki sisäänsä prätkä- ja toinen siviili- ja treenikamppeet. Aikeenani oli ajaa treenaamaan Aikidoa Le Viganiin 365 kilometrin päähän lännemmäs Ranskaa sekä aikataulun puitteissa ajelemaan seudun pienille teille.

Sarjan edellisen jutun löydät tästä: Aikidoleirille Etelä-Ranskaan moottoripyörällä, osa I

Nizzaan saavuttaessa oli todella kuuma, noin 34° C. Jo taksiin nouseminen, siitä poistumisesta puhumattakaan, tuntui tuskalliselta operaatiolta, kun pölähti kuumana hehkuvalle kadulle. Ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia, minulle riittävät hyvin alle 30° lämpötilat.

Pyörää vuokraamaan

Olin siis varannut itselleni BMW R 1250 GS:n kaikilla laukuilla. Pyörän päivähinta riippuu siitä, miten moneksi päiväksi pyörän vuokraa, mutta hinta on aina ilman kilometrirajoitusta. Yli viikon jaksolla, kuten minulla, päivähinnaksi tuli 140 €.

Hiki virtasi, kun pääsin matkalaukkuineni sisälle liikkeeseen. Vastaanotto vuokraamossa oli sympaattinen ja englannin kieli sujui. Operoin asiassa Henrin kanssa.

Selvitimme pyörän vuokrausaikavälin, ja Henri totesi, että olen turhaan varannut pyörän yhdeksäksi päiväksi. Käytännössä, kun ehdin takaisin kolmeen mennessä seuraavan viikon lauantaina, hän joustaa sen pari tuntia, ja 8 päivää on lopullinen määrä.

Sehän sopi, koska se merkitsi 140 euroa vähemmän vuokrauskuluja.

Sitten pääsimme vakuusasiaan, minkä olin ennen lähtöä ottanut aivan liian kevyesti. Olin kyllä papereista nähnyt, että liike ottaisi tästä pyörästä vuokra-ajan vakuudeksi 4800 euroa Visa-kortiltani. Tiesin aivan hyvin, että sieltä ei sellaisia summia löydy, koska olin sattuneesta syystä joutunut vinguttamaan sitä syvemmältä vähän aikaa sitten.

Käytäntö varata Visalta takuusumma vuokra-ajaksi oli tuttu monen vuoden reissujen ja vuokraamisten seurauksena. Jostain syystä olin kuitenkin kotona vielä ollessani vain kohautellut olkiani asian suhteen ja ajatellut, että kyllä se jotenkin järjestyy, jollei muuten, niin jättämällä rahapantin. 

Mikä neuvoksi?

– Hyvä, jollei sinulla ole kortilla riittävästi katetta, Henri totesi, niin voit jättää 4800 euron rahapantin, jonka voin velottaa pankkikortiltasi. Tai voit pienentää omavastuuta puoleen, eli 2400 euroon maksamalla päiväkohtaisen lisävakuutuksen á 20 euroa per vuorokausi.

Suostuin ilman muuta maksamaan lisävakuutuksen. Seuraavaksi?

– Yksi vaihtoehto on, että käyt nostamassa käteisenä läheisestä pankista tuon 2400 euroa, ja jätät sen tänne pantiksi. Jos nimittäin varaan rahat pankkikortiltasi, emme voi tietää, milloin pankki palauttaa saldon tilillesi, Henri totesi. – Siinä voi mennä kolme päivää, mutta siinä voi yhtä hyvin mennä kaksi viikkoa.

Tässä vaiheessa hiukseni yrittivät nousta pystyyn, sillä muistin varsin hyvin, että muutama päivä kotiinpaluuni jälkeen minun pitäisi maksaa melkoiset lisäverot, ja silloin olisi kiva, jos rahat olisivat tilillä!

Eli kiitin Henriä hyvästä palvelusta ja asian tuomisesta esille ja lähdin kävelemään hänen osoittamaansa suuntaan pankkia kohti. Voin kertoa, että matkalla tuli "lämmin", siitä pitivät huolen kuumuutta hohkaavat kadut ja rakennukset sekä aivan liian paksut farkut. Olin lentomatkan ajaksi sulloutunut prätkäfarkkuihin, jotka eivät näin kävellessä hengittäneet lainkaan. Päälläni oli myös normaali t-paita, joka ei teknisen paidan tavalla päästä ilmaa läpi. Hiki virtasi.

Rahojen nostaminen pankkiautomaatista oli oma lukunsa, kunnes tajusin, että kieleksi saa myös englannin. Operaatio kesti aikansa, koska noston maksimisumma kerralla oli 300 euroa. Lisäksi toisella kortillani oli maksimipäiväsaldo, jonka olemassaolosta en tiennyt. Sitten vain vinguttamaan toista korttia, ja kun rahat olivat kasassa, niin takaisin liikkeeseen rahoja luovuttamaan.

Saisin rahani takaisin, kun palaisin liikkeeseen ja luovuttaisin pyörän täydessä kunnossa.

Olisinpa vain ollut enemmän kotimaassa hereillä ennen reissua ja siirtänyt tarvittavat rahat Visalle! Matkaan lähtö olisi ollut paljon nopeampaa ja helpompaa ja olisin säästynyt paljolta hikoilemiselta. Lisäksi fyysisten setelirahojen palauttaminen pankkiin on aivan oma juttunsa.

Ajokuteisiin ja matkaan!

Seuraava vaihe oli juoda muutama kupillinen Henrin ystävällisesti tarjoamaa vettä ja pakata sitten tavarani Bemarin kyytiin. Kuten edellisessä jutussa kerroin, treeni- ja siviilikamat sekä loput laukkuihin menevät ajokamat oli pakattu omiin vesitiiviisiin säkkeihinsä, joten tavarat sai nätisti pakattua pyörän kyytiin.

Sitten liikkeen henkilökunnan vessaan vaihtamaan ajoasua ylle. Siinä operaatiossa hikosin vielä muutaman litran lisää, eikä olo varsinaisesti tuntunut viileältä, vaikka ajotakin laitoin ylleni luonnollisesti vasta ulkona. Rukan 4Air -ajopuvun lisäksi alla oli vain tekninen t-paita ja sen alla Svalan lyhythihainen verkkopaita, pikkukalsarit ja sukat. Jompi kumpi, joko verkkopaita tai t-paita olivat selvästi liikaa. 

Matkalaukkuni sain jättää loppuine tavaroineen RBF:ään säilöön.

Pyörä oli varustettu kännykkätelineellä, joten päivän ajomatkan määränpää, Ganges, Google Mapsiin ja menoksi. 

Tai eihän se niin helposti käynyt. Nizzassa asuu aika pienellä alueella 350 000 ihmistä, ja tekisi mieleni väittää, että ranskalaisten turistikauden ollessa kuumimmillaan väkiluku on miltei kaksinkertainen. Lisäksi oli perjantai ja alkuiltapäivä, eli kaupungilla oli ruuhkaa.

Matelin, ryömin ja pysähtelin siis kaupungin läpi välillä kiltisti autojen perässä omalla kaistallani, rytmiin päästyäni yhä enemmän kaistojen ja autojonojen välissä ajellen. Ja nautin Välimerenrannan maisemista, palmuista ja meren välkkeestä sen, missä sitä pääsi näkemään.

Lämmintä, lämmintä

34 astetta plussaa on sellainen lämpötila, että ollaan siinä rajoilla, viilentääkö ajoviima enää vai ei. Kovin montaa astetta ei ainakaan tarvita lisää, kun ajoviima alkaa polttaa - sitä kovemmin, mitä kovemmin ajaa. Oman kokemukseni mukaan ei juurikaan viilentänyt hyvästä, helleolosuhteisiin suunnitellusta, mesh- eli verkkokankaisesta ajopuvusta huolimatta. 

Pysähdyin ensi kerran tankkaamaan heti Nizzan kaupungin alueella, kun en varmasti tiennyt pyörän polttoaineen määrää.

Jopa moottoritielle päästyä hiki virtasi, ja oli pakko pysähtyä ensimmäisellä mahdollisella levähdyspaikalla juomaan ja ostamaan riittävästi kivennäisvettä.

Kuten aiemmin kerroin, minulla oli vain rajallisesti aikaa ehtiä Gangesiin etukäteen varaamaani hotellihuoneeseen, jossa piti olla noin klo 17. - 18. maissa. Matkaa oli tiedossa sille päivälle noin 340 kilometriä, ja Googlen ilmoittama ajoaika oli noin neljä tuntia, siihen paussit päälle.

Vastatuuli oli melkoinen, säätiedotus ilmoitti tuulen olevan miltei myrskylukemissa, ja pätkittäin sai stongasta pitää kiinni aivan vakavissaan. 

Ranskassa moottoriteillä ajamisesta maksetaan käyttömaksua, teiden solmukohdissa joutuu ottamaan lipukkeen ja toisessa sitten maksamaan sen. Siten keräsin kolikot ajohousujen oikeanpuoleiseen taskuun, mikä helpottaa operointia maksuautomaatille saavuttaessa.

Ihmeen kärsivällisesti ranskalaiset jaksavat odottaa ajovarusteidensa kanssa puuhailevaa motoristia: ensin hanskat pois, rahojen kaivaminen – silmälaseja unohtamatta – maksaminen. Ja taas sama toisinpäin. Kertaakaan puuhilleni ei tööttäilty, vaikka välillä jonot melkoisia olivatkin.

Gangesissa

Maisemia ihaillen ja loppumatkasta aika pieniäkin teitä saavuin Gangesiin, viehättävään ranskalaiseen keskiaikaiseen 4000 asukkaan kaupunkiin, joka nykyään hallinnollisesti kuuluu vuonna 2016 muodostettuun Oksitanian alueeseen ja Gardin prefektuuriin Se sijaitsee 37 kilometriä pohjoiseen Montpellieristä ja vain 20 kilometrin päässä prefektuurin pääkaupungista Le Viganista - varsinaisesta päämäärästäni - etelään.

Kuten vanhoissa ranskalaisissa pikkukaupungeissa yleensäkin, ruutukaavasta ei ole tietoakaan. Kadut ovat sokkeloisia ja saattavat kaveta niin, että autosta on pakko kääntää peilit sisään, että pääsee etenemään, tai jopa peruuttamaan, kuten joskus on käynyt. Moottoripyörällä näitä ongelmia ei ole tiedossa. Ne sopivat selvästi autoa paremmin pienten sikäläisten kaupunkien liikenteeseen.

Noin miljoonan mutkan ja risteyksen jälkeen olin lopulta Hotel de la Posten edessä. Pyörä kadun reunaan parkkiin ja majoittumaan. Hotelli oli vanha, mutta viihtyisä, kohtuuhintainen ja palvelu oli hyvää. Majoitus aamupaloineen, joka piti ostaa erikseen, maksoi yhteensä jonkin verran yli 70 euroa.

Vastaanottovirkailija kertoi, että hotellilla ei välittömässä läheisyydessä ole suojattua parkkipaikkaa moottoripyörälle, mutta että sellainen kuitenkin järjestyisi. Sovimme tapaamisen puoli kahdeksalta hotellin respassa, jolloin hän veisi minut parkkiin.

Siinä välissä majoittauduin ja järjestin tavarani. Oli hienoa havaita, että minulla oli oma ikkunanäkymä, vessa, suihku ja – sokerina pohjalla ilmalämpöpumppu, joka myös toimi. Viileys ja yöunet olisivat siis taattuja, olen aina ollut huono nukkumaan kuumassa.

Sitten respan rouvan luokse, jonka kanssa menimme ulos. Lähdimme matkaan hän kävellen, minä prätkällä perässä. Menimme kapeaa, paikoitellen vain pienen auton levyistä talojen välistä kujaa pitkin tallille. Matkaa oli noin kilometri, ja periltä löytyi lukitun portin takaa pysäköintiin tarkoitettu kellarikerros, jonne sain jättää pyöräni.

Takaisin kävellessä selvisi, että kaupungin vanhimmat kerrokset, joista oli jäänteitä kulkemallamme kujalla, olivat jopa 1200-luvulta peräisin. Se selvitti omalta osaltaan kujan kapeuden. Sillä kulkeminen tuntui huikealta ja avasi aivan uuden kerroksen mielikuvaan Gangesin kaupungista.

Sain palattuamme avaimet, joiden avulla pääsisin aamulla noutamaan pyörän.

Iltaohjelmaan kuuluu tietysti ruokailu, joten hotellin vieressä olevaan pitseriaan. Sen tarjoilija kuitenkin virnistellen totesi, että seuraavan kerran ruokaa saa vasta lauantaina aamupäivällä.

Onhan sekin tapa karkottaa maksava asiakas, joten siirryin parinsadan metrin päähän toiseen ravintolaan rahoineni ja nälkineni. Siirtyminen palkittiin erinomaisen laadukkaalla pitsalla ja oluella.

Vatsa täynnä oli mukava siirtyä nukkumaan. Aamu toikin sitten yllätyksen tullessaan, mutta siitä enemmän juttusarjan seuraavassa osassa.

Aiheesta aiemmin:

Aikidoleirille Etelä-Ranskaan moottoripyörällä, osa I