Ensimmäistä kertaa Rukka tarjoaa lähes kaiken samassa paketissa. Ajoasun mukana tulevat erilliset, erittäin hyvin lämpöä eristävät Down-Y 2.0 untuvatakki ja -housut, jotka on helppo pakata pieneen tilaan omiin säilytyspusseihinsa.
Ajohousujen mukana tulee irroitettavat henkselit ja kaikki perussuojat; selkä-, olka- kyynär-, polvi- ja lonkkasuojat kuuluvat pakettiin. Kaksiosaiselle rintasuojalle on varattu taskut takin sisäpuolelle.
Ensituntumalta puku istuu hyvin ja on mukavan tuntuinen päällä. Down-Y 2.0 midlayerin, eli untuvatakin ja -housujen pintamateriaali on mukavan pehmeä, eikä päästä irtohöyheniä läpi, mikä on selkeä parannus untuvaisen midlayerin edelliseen versioon verrattuna. Tosin tämä parannus tehtiin jo vuosia sitten
Heti ensimmäiselle, syksyiselle ajoreissulle, untuvaväliasu tuli tarpeeseen. Lämpömittari ei jaksanut kiivetä edes +15°C:en ja syystuuli lisäsi ilman raikkautta. Huolimatta siitä, että XX-kromosomiparilla varustetun, yli keski-ikäisen testikuskin oma lämmönsäätelyjärjestelmä ei aina toimikaan parhaalla tavalla, merinovillainen alusasu, kera Down-Y 2.0 midlayerin, piti lämpimänä. Vuotta myöhemmin, kauden viimeisellä ajoreissulla lokakuussa 2024 oli vielä raikkaampaa, eikä silloinkaan tarvinnut luopua ajomukavuudesta, eli silloinkin tarkeni samoilla varusteilla.
Toinen haaste on helteet ja niitähän viime kesänä riitti. Matkaan lähdettäessä, lähes kateellisena katsoin, kun matkakumppani veti päällensä helteille kehitetyn Rukan 4Air-puvun. Liikkelle päästyä yllätys oli suuri, kun Raptorinassa ei tullutkaan tuskaisen hikikuuma. Puvun takkiin on lisätty vetoketjuilla säädettäviä tuuletusaukkoja, joten ilmavirta pääsee todella hyvin jäähdyttämään ajon aikana, koska takkiin saa kunnollisen läpivedon.
Tuuletusaukkoja on kaikkiaan kahdeksan, perinteiset sivuilla olevat kaksoislukollisilla vetoketjuilla varustetut aukot, molemmin puolin edessä solisluiden kohdalla, hihoissa käsivarren sisäpuolella, jotka ylettyvät lähes kainaloista kyynärtaipeeseen, ja vielä selässä viistosti kaksi tuuletusaukkoa, jotka mahdollistavat läpituuletuksen.
Ajohousuihin ei tuuletusaukkoja ole lisätty, niitä on edelleen vain yhdet reisien kohdalla. Lisätuuletusta voi hakea jättämällä lahkeiden vetoketjut sulkematta. Tällöin, normaalisti vetoketjun sisään jäävän "ylimääräisen" kankaan keskellä on pala tarranauhaa, joten kiristyslipare ei jää holtittomasti lepattamaan. Extratuuletusta voi hakea aukaisemalla polvisuojien vetoketjun. Suojat ovat kuitenkin puvun sisällä omissa pusseissaan, joten niiden putoamisen vaaraa ei ole. En osaa arvioida, onko se suositeltavaa, mutta näin tuli toimittua.
Illan mittaan, ajokelin viiletessä, voi asteittain sulkea ylimääräisiä tuuletusaukkoja ja lopulta laittaa takin ja housut yhdistävän vetoketjunkin kiinni ja halutessaan säätää takin hihoja kireämmälle käsivarsissa olevilla neppareilla, joissa on kolme eri kireysvaihtoehtoa. Takissa on myös haararemmi.
Raptoriina ajoasu on siinä mielessä erikoinen, että viileämmillä keleillä, vaikka puvun alla on useampia kerroksia vaatteita, puvussa ei koskaan tullut tunkkaisen kuuma. Puku hengittää todella hyvin. Puku tuntuu viileältä, muttei kuitenkaan ole kylmä. Ikään kuin puvun sisällä olisi kaiken aikaa ylimääräinen ilmakerros, joka edesauttaa lämpimänä pysymistä. Johtuuko se kangasmateriaalista vai jostakin muusta puvun teknisestä ominaisuudesta, en tiedä.
Sateellakaan puku ei petä. Takin etupuolella on kaksi vesitiivistä taskua ja takkiin on integroituna joustava ATS Gore-Tex -kauluri, jonka voi tarvittaessa piilottaa niskassa olevaan taskuun. Tasku on, tai ainakin tuntuu naftilta kunnes huomaa, että kaulurin tasku ulottuu leveämmälle, kuin heti äkkiseltään näyttää. Jos kaulurin haluaa siististi kyseiseen taskuun, niin kyllä sitä saa ihan ajatuksella sinne taitella. Nopeasti survaisten kaulurin saa kyllä jotenkin mytättyä, mutta se jää silloin helposti vain epämääräiseksi mytteröksi. Pieni asia, mutta tulipahan tuokin huomattua. Kauluksen tasku suljetaan nepparilla.
Riittävän korkea kaulus, joka on neopreeniä ja hihansuiden vedenpitävät mansetit lisäävät käyttömukavuutta. Hihoissa olevan vetoketjun saa riitävästi auki, jolloin paksujenkin ajohanskojen pukeminen helpottuu. Hihansuiden vetoketjut, kuten kaikki muutkin vetoketjut, ovat vedenpitäviä.
Ajohousujen mukana tulevat henkselit, mitkä nykyään ovat usein erikseen ostettava lisävaruste. Henkselit kiinnitetään todella pitävillä tarranauhoilla. Housuissa on yksi, pystysuuntainen tasku etupuolella. Lahkeissa on vetoketjut ja lahkeen suut kiristetään tarrojen avulla.
Ajohousujen vyötärö tulee riittävän korkealle, joten ristiselkä on hyvin suojassa ajoviimalta. Vyötäröllä on joustovaraa ja vyötäröä pystyy kiristämään tarranauhojen avulla. Tarranauhat löytyvät myös takin helmasta, molemmat parantavat puvun istuvuutta.
Sananen vielä untuvaväliasusta, Down-Y 2.0 midlayeristä. Kun useissa touring-ajoasuissa on erillinen kiinnitettävä lämpövuori, Down-Y 2.0 -takki on irrallinen, sitä voi käyttää sellaisenaan "siviilissäkin". Down-Y 2.0 -housujen lahkeissa on fleece-kangasta. Kangasosa on tarpeeksi korkea, joten lahkeet eivät jää painamaan, käyttipä minkälaisia ajosaappaita hyvänsä. Housuissa on myös leveä joustava vyötärönauha, jossa erillinen kiristysnauha.
Kaikki D3O -suojat ovat pehmeää ja joustavaa materiaalia. Käyttömukavuutta lisäävä seikka tämäkin. Suojien pois ottaminen ja takaisin paikalleen laittaminen on "rukkamaisen" helppoa. Kaikille suojille on omat selkeät paikkansa, joiden sisällä, kyynärsuojia lukuun ottamatta on erilliset taskut, joihin suojat asetetaan. Kaikkiin ylettyy ilman, että tarvisisi minkään kohdalla "sukeltaa" koko puvun sisään. Se helpottaa paljon pestäessä pukua, jolloin kaikki suojat pitää viimeistään ottaa irti ja laittaa takaisin.
Raptoriina touring ajoasun perusväri on musta. Vähän väriä tuovat takin tehostevärivaihtoehdot, keltainen ja pinkki. Jos näin "kirkkaat" värit eivät miellytä, voi valita "räiskyvänkirkkaan" harmaan. Takista löytyy kokoja 34:sta 50:en. Housut voi valita kolmesta eri mitoituksesta C1-C3 (lyhyt, normaali, pitkä) C1 ja C2 kokohaarukka on sama, kuin takissa 34-50. C3:n kokovalikoimasta löytyy koot 34-48.
Kokonaisuutena Raptoriina on liki täydellinen touring-ajoasukokonaisuus. Se istuu hyvin päälle, lähes kaikki kunnon touring-ajoasuun tarvittavat elementit saa samassa paketissa ja on kaikin puolin mukava ja turvallinen käytössä, mutta parannettavaakin löytyy.
Huomio kiinnittyi muutamaan asiaan. Ensinnäkin taskujen vähyyteen. Ihminen, joka aina kuljettaa "puolet omaisuudestaan" taskuissa, on haasteen edessä. Ajotakin ulkopuolella on kaksi, ihan mukavan kokoista taskua, ajohousuissa yksi, pystysuuntainen tasku. Untuvatakissa on lisänä pari taskua, mutta lämpimillä keleillä niistä ei ole iloa. Ajotakin sisäpuolelta löytyy kaksi "povitaskua", mutta ne on suunniteltu kaksiosaiselle D3O CP1 -rintasuojille, joten sisätaskun kankaana on vain takin vuori, ei kunnon kangasta. Kestäisikö vuorikangas, jos taskuja käyttäisi perinteisiin tarkoituksiin? Ja jos käyttää rintasuojia, niin nämäkin taskut ovat pois pelistä. Ajohousuihin kaipasin taskuja molemmille puolille, kuten esimerkiksi Rukan Elastina ajoasussa. Makuasioita, myönnän.
Toisekseen, kun Raptorina on muuten niin täydellinen touring-ajoasukokonaisuus, eikö tämän laatuiseen ja hintaiseen ajopukuun olisi voinut "pakettiin" lisätä samalla vaivalla rintasuojankin, ettei niitä tarvitsisi ostaa erikseen. Tutkitusti, onnettomuuden sattuessa rintasuoja on tärkeä turvallisuutta lisäävä tekijä. Muuten turvallisuudesta: Raptorina kuuluu korkeimpaan, eli AAA-luokkaan.
Down-Y 2.0 midlayer-takin hihansuihin kaipasin vähän leveämpää joustavaa resoria, kapean sijaan. Mielestäni se nostaisi käyttömukavuutta entisestään.
Raptorina on laatunsa lisäksi arvokas. Tosin on hyvä huomata, että pelkästään Down-Y 2.0 midleyerin takki maksaa erikseen ostettuna 189€ ja housut 139€. Raptorina-takin ovh on 1 249,00€ ja housujen 949,00€. Sillä saa laadukkaan, mukavan, turvallisen ja hyvin hoidettuna hyvän, kaikille keleille sopivan touring-ajoasun vuosiksi eteenpäin.
Plussat:
+ Tyylikäs, istuu hyvin
+ Ilmavuus
+ Pehmeät ja maksimaalista suojaa antavat D30 Air -suojat
+ Midleyer-takkia voi käyttää erikseen
+ Turvallinen
+ Peffa ei luista ajaessa
+ Mukana henkselit
+ Lähes täydellinen ajoasukokonaisuus kerralla samassa paketissa
Miinukset:
- Taskujen vähyys
- Rintasuojusten puute
- Hinta?
Raptorina touring takki:
Materiaali:
– 92% polyamidi, 8% elastaani
– Päällismateriaalina elastinen 100% hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä GORE-TEX Pro -3-kerroslaminaatti.
– Armacor-vahvikkeet kyynär- ja olkapäissä.
Värit: musta/keltainen musta/pinkki musta/harmaa
Koot: 34-50
Raptoriina housut:
Materiaali:
92% polyamidi, 8% elastaani
Päällismateriaalina elastinen 100% hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä GORE-TEX Pro -3-kerroslaminaatti.
Armacor-vahvikkeet polvissa ja lonkissa.
Rukka AirCushion ja Rukka Antiglide Schoeller Keprotec -luistonesto takamuksessa.
Väri: musta
Koot:
C1 (lyhyt) 34-50
C2 (normaali) 34-50
C3 (pitkä) 35-48
Aiheesta aikaisemmin:
TIISTAI 25.6.2024 07:01
SUNNUNTAI 7.5.2023 08:02
Vertailussa Halvarssonin Vimo Jacket/Wish Pants Lady ja Rukan Elastina naisten touring ajoasut
KESKIVIIKKO 12.4.2023 09:09
SUNNUNTAI 19.6.2022 08:01
Rukka Airi 0.2 ja Airium 0.2 ajohanskat lämpimille ajokeleille