– Kasvoin moottoripyörien keskuudessa, ja ne ovat aina tuntuneet minusta vapaudelta, joka on maustettu rippusella kuria, Kassi Ashton kertoo. – Se, mikä veti minua moottoripyörissä ei ollut pelkästään se, että isällä oli aina yksi, ja äiti oli aina hänen kyydissään - minuun iski eniten se, kun isä otti minut moottoripyöränsä taakse, se oli se vapauden tunne, mitä hengittää.
Ashton ja hänen isänsä vierailivat yksityisellä kierroksella Harley-Davidsonin museossa viime marraskuussa.
– Olen aina sisimmässäni käsitellyt musiikillista moottoripyörämaaperääni. Pidän musiikista, missä on paino alhaalla. Se on vapauttavaa ja liikuttavaa, mutta samalla iskee vatsanpohjassa. Osa rakkaudestani siihen johtuu kaunistelemattomuudesta ja asioiden painokkaasta loppuun viemisestä, ja tulee moottoripyörän äänestä. Kun istut sen päällä, ja se jylisee lävitsesi – haluan, että musiikkini tekee saman, Kassi Ashton kertoo.
Ashtonista on povattu tulevaa country-supertähteä. Rolling Stones -lehti, Huffington Post ja monet muut ovat todenneet hänet persoonaksi, jota kannattaa seurata. Asiasta kertoi Discover Music.
Oma käsityksemme asiasta on kuultuamme "Black Motorcyclen", että kyllä. Kannattaa kuunnella ja seurata. Jos tällaista musiikkia syntyy moottoripyörän kyydissä istumisesta, niin se jo riittää todistamaan, että moottoripyöräily on hieno, hieno asia. Alla Kassin mahtava biisi.
Kassin H-D-museokierroksen voit katsoa täällä.