Kytönen taisteli koko päivän ajan kolmen kärjessä, mutta viimeisellä endurotestillä Kytönen teki virheen, mikä johti kaatumiseen ja hävisi sillä erikoiskokeella kärkeen 47 sekuntia. Kilpailussa hän oli lopulta neljäs häviten kolmannen sijan 15 sekunnilla. Junior 1-luokassa Kytönen oli päivän nopein. Junior-luokan MM-pisteissä jämsäläinen on nyt neljäntenä yhden pisteen perässä kolmantena olevaa Matteo Pavonia.
– Endurotestillä hävisin liikaa aikaa koko päivän ajan, mutta en vielä oikein tiedä, että missä siellä tarkalleen. Viimeisellä kerralla vaihdepoljin osui vielä kiveen ja kupsahdin kumoon kurvissa. Pätkä oli tullut jo muutenkin huonosti, että en aivan älyttömästi hävinnyt siinä kaatumisessa, Kytönen kertoi päivän jälkeen.
Tänään sunnuntaina Spoletossa kilpaillaan toinen kilpailupäivä, joka sisältää kolmen erikoiskokeen kierroksia kolme kappaletta.
Teksti: Roni Kytösen tiedotus – Kuva: Dario Agrati