5. Keväällä, kun...
... valon määrä kasvaa ja aurinko alkaa lämmittää riittävästi, asvaltti ja ilma saavat omanlaisensa tuoksun, joka saa motoristin liikehtimään levottomasti ja sydän pamppaillen. Lämpiävän ilman ja asvaltin odööri kertovat harjaantuneelle aistielimelle, josta monet myös nenän nimitystä käyttävät, että päivä, jolloin pyörät kaivetaan esille naftaliinista ja ohjataan baanalle, on erittäin, erittäin, erittäin lähellä.
Tällöin motoristi kuoriutuu sisäisestä talviturkistaan ja alkaa sydän tarkasti ja jämäkästi (neli- tai kaksitahtisesti) sykkien – tietenkin hieman etukäten – käydä kesäajassa. Rypyt siliävät otsalla, posket saavat väriä, ja ruoka ja juoma lakkaavat maistumasta. Ryhti kohentuu, vatsa katoaa jonnekin, ja jopa kaapisssa talven mittaan kutistunut ajopuku mahtuu ylle kuin taikaiskusta. Värit ja tuoksut kirkastuvat, näkö terävöityy. Alkaa tuskainen yhden asian odotus: käynnistysnapin painallus, moottorin murahdus, nokka kohti baanaa ja matka äärettömään.
4. Juuri pestyn ja vahatun pyörän tuoksu
Kun on se päivä, jolloin pyörä sitten otetaan ulos talvisäilytyksestä, se tietenkin vielä pestään huolellisesti (todennäköisesti uudelleen, koska näin tehtiin myös talviteloille laitettaessa?). Sen jälkeen se vahataan normivahalla, lisäksi kromi- ja muoviosat käsitellään vielä erikseen.
Viimeistään tämän ilman hengittäminen saa ajelullelähtötunnelman nousemaan sinne minne se kuuluukin. Tunne vielä vahvistuu, kun moottori päräytetään käyntiin ja juuri kromivahalla vedettyjen pakoputkien lämpiäminen vahvistaa hajuelämystä. Tässä yhteydessä ensihenkoset talven jäljiltä kylmäkäynnistyksestä vähän rikkaana käyvän seoksen pakokaasuista ovat kuin vanhan tinneristin elämän täyttymys.
Roland Sandsin BMW R18 Dragster -tulkinta.
Ahh, ne kevään ensimmäiset todelliset tuoksut!
3. Ensimmäinen tankkaus
Kevätauringon loistaessa pilvettömältä taivaalta ajat ensi töiksesi huoltoasemalle, ja jotain erikoista on myös kevään ensimmäisessä tankkiin lasketussa bensiiniannoksessa. Lämmin pyörä tuoksuu puhtaan keväisen vahatulta, ja kun siihen liittyy hieno tuoreen menoveden bukee, niin elämä alkaakin jo maistua oikeanlaiselta.
Varmuuden vuoksi lykkäät ratsusi tankkiin 98-oktaanista, vaikka laitoitkin syksyllä sekaan bensiinin konservointiainetta. Vain paras on kyllin hyvää kulkineellesi, varsinkin kun silläkin on jo selvästi menohalut kohdallaan!
2. Ajamisen tuoksu
Siihen liittyy kaikki, mitä tuoksuihin voi vain kuulua. Kevään ensi ajoreissulla siihen yleensä sekoittuu kylmänkostea vielä aavistuksen talvea henkivä auer maustettuna jo luvatulla auringolämmittämän asvaltin tuulahduksella. Optimistisimmat meistä ajavat kevään ensi reissunsa pikku pakkasella, kun tie on jo sula. Tässä yhteydessä voinee mainita, että vastasatavan lumen tuoksu ei kuulu allekirjoittaneen lempikatkuihin – ainakaan katupyörällä ja normikumeilla ajettaessa.
Kun kevät etenee, virkoontuva maatalouselinkeino saattaa lisätä siihen varsin elämänmakuisia tuoksahduksia, onneksi ne jossain vaiheessa korvautuvat kevään ja kesän ja niiden kukkien vienolla ja täyteläisellä aromilla.
1. Ajoasujen omaperäinen aistiviriketarjonta
Entäpä sitten ajovarusteiden tarjoama omaleimainen aistisisältö? Mikään ei tietenkään tuoksu enempää moottoripyöräilylle kuin vuosia vanha tosissaan käytetty nahka-asu. Siinä on todellista tunnelmaa. Varsinkin, jos puku on käsitelty tuoreella nahkarasvalla tai vaikka mehiläisvahalla.
Onneksi myös goretexiin tarttuu oma tuoksuaistivaikutelmansa. Sillä mikäpä olisikaan tylsempää kuin hajuton ja mauton ajovaruste?
Kiität keväällä itseäsi, kun muistit syksyllä pestä kypärähupun ja kypärän sisukset. Muistithan? Entä huivit, tuubihuivit, suojapaidat, tekniset alusasut? Villakalsarit? Viime mainitut eivät yleensä varsinkaan aitomerinovillaisina kovin herkästi ota itseensä, mutta kun se tapahtuu, et halua olla läsnä...
Ajoreissulla jostain syystä myös helposti muistaa sen, että ajoasukin kannattaa pestä. Varsinkin jos siinä on hikoiltu jossain pöpelikössä viimeisetkin nestetipat ulos kehosta ja unohdettu sen jälkeen kassiin tai suljettuun kaappiin.
Ajoasun voi pestä näinkin. Tehokkaasti ja nopeasti.
0. Se paras?
Käyttipä vakiokyytiläisesi sitten lempituoksuasi, kolinaa tai jotain muuta, tai olipa vaikka täysin tuoksuton, niin kait se on silti se paras? Vaikka tuoksusta ei voi edes puhua, tietoisuus ja tuntemus läsnäolosta riittää.
Teksti Erkki Mäki
Kuvat: Motouutisten arkisto, Eija Kyllönen, BMW