Yli 250 000 ihmisen odotetaan päristelevän läpi läntisen Etelä-Dakotan halki tasankojen Sturgisiin. Ongelmana on vain se, että alueen koronavirustartuntojen päivittäinen määrä on ollut kasvussa viime viikkoina. Kaupungin asukkaista ainakin osa odottaa 80:ttä Sturgis Motorcyle Rallyä pelonsekaisin tuntein.

Tapahtuma alkaa tänään, perjantaina 7. elokuuta ja päättyy 16. elokuuta. Kyseessä on maailman suurin moottoripyörien kokoontumisajo, jossa normaalisti on jopa puoli miljoonaa motoristia paikalla. Tällä kertaa se taitaa olla kautta maailman yksi suurimpia tapahtumia, mitä järjestetään missään, koska koronaviruksen pelossa tapahtumien suuruutta pyritään rajoittamaan.

Se, että tapahtuma ylipäätään järjestetään aiheuttaa vakavaa kahtiajakoa kaupungin asukkaissa. Monet kun murehtivat, että ralli aiheuttaa hallitsemattoman COVID-19-epidemian puhkeamisen.

Osa asukkaista on sitä mieltä, että on suuri, typerä virhe järjestää ralli tänä vuonna. Sturgiksen kaupunginhallituksen pitäisi heidän mielestään pitää huolta asukkaistaan. Yli 60 % kaupungin asukkaista on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että tapahtuma olisi pitänyt jättää tänä vuonna järjestämättä.

Painostusta liike-elämän taholta

Liike-elämän edustajat painostivat kaupunginhallitusta järjestämään tapahtuman.

Rallissa kävijät ovat viime vuosina kaupungin turistielinkeinon mukaan käyttäneet tapahtuman aikana rahaa yhteensä noin 800 miljoonaa dollaria. Vaikka rallin historia on täynnä väkivaltaa ja mp-jengien yhteenottoja, myös muun tyyppisiä motoristeja on alkanut ilmaantua mukaan. Sellaisia, jotka moottoripyöräilevät vapaa-aikaansa viettääkseen, ja joilla on myös mukavasti rahaa käytettävissään. 

Turisteille matkamuistoja myyvän yrityksen asianajaja painosti kaupunginhallitusta muistuttaen siitä, että tuomarin mukaan kaupunki ei yksinään omista oikeuksia ralliin, ja uhkasi haastaa kaupungin oikeuteen, mikäli kaupunki yrittää siirtää tapahtuman järjestämistä, kertoo ABC.

Toisaalta alueen suurin leirintäalue ja konserttien järjestäjä Buffalo Chip uhkasi joka tapauksessa järjestää varjotapahtuman, mikäli Sturgisin rallia ei järjestettäisi. Samaa uhkasi moni muukin toimija.

Lopulta kaupungin päättäjät totesivat, että ralli järjestetään joka tapauksessa joko ilman heitä tai heidän kanssaan. Niinpä he yrittivät rajoittaa sen kokoa perumalla kaupungin isännöimät tapahtumat ja pidättäytymällä mainostamasta rallia.

Joka vuosi tapahtuman jälkeen kaupunki arvioi rallin. Tänä vuonna se järjestää myös massakoronavirustestaukset nähdäkseen, moniko on saanut tartunnan.

Euroopan suurin mp-kokoontuminen, Faaker See Itävallassa, on peruttu tältä vuodelta koronaviruspandemian vuoksi. Se on vuosittain kerännyt noin 100 000 moottoripyöräilijää.

 

Teksti Erkki Mäki