Kenny Koskinen aloittikin lauantaina rivakasti viikonlopun ensimmäisen kisan ja hän nousi heti ensimmäisellä kierroksella seitsemänneksi. Kenny taisteli koko kilpailun sijoilla 7-12, ajaen lopulta maaliin sijalla 10 (omassa luokassaan 6).
Vertti Takalan lähtö ei mennyt lauantaina ihan nappiin ja hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 16. Kisan alkupuolella tuli pieniä virheitä ja ryhmä, missä Kennykin ajoi, karkasi juuri sen verran, että Vertti joutui ajamaan kisan lähes yksikseen. Hän oli kuitenkin maalissa sijalla 11 (omassa luokassaan 10), kolme sekuntia Kennyn takana.
Navarran viikonlopun toiseen kilpailuun lähdettiin sunnuntaina luottavaisin mielin, sillä molemmat kuskit löysivät aamun warm upissa parannuksia pyöriin. Startin jälkeen Kenny ampaisi heti kymmenen parhaan joukkoon, ollen ensimmäisellä kierroksella jo seitsemäs. Kenny taisteli hyvin läpi kisan ja kävi kovaa vääntöä top kymmenen sijoituksista. Kisan lopussa tuli vielä tärkeä ohitus Verdoijasta ja lopputuloksena uran paras sijoitus Espanjan RFME-sarjassa. Taakse jäi Verdoijan lisäksi muutama muukin WorldSSP-kuljettaja. Maaliviivan Kenny ylitti sijalla 9 (omassa luokassaan 8).
Vertin startti onnistui sunnuntain kisassa lauantaita paremmin, ja tavoite oli lähteä tekemään nousua sijalta 15. ylöspäin. Ikävä kyllä toisella kierroksella toinen kilpakumppani kaatui ja hänen pyöränsä osui Vertin ohjaustankoon, mikä oli kaataa myös hänet. Ohjaustanko kääntyi reilusti sisäänpäin, vaikeuttaen loppukilpailua ja erityisesti oikealle kääntyviä mutkia. Sitkeästi Vertti kuitenkin taisteli itsensä maaliin, ollen lopulta sijalla 18 (omassa luokassaan 12).
”Ensimmäiset RFME- sarjan 2020 kisat osoittivat sen, että taso on todella kova ja laaja tässä Supersport- luokassa. Ilman muuta tarvii olla tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin, vaikka epäonneakin mahtui mukaan”, toteaa Vesa Kallio, Kallio Racingilta.
Kenny Koskinen:
”33 asteen lämpö teki viikonlopusta vähän tuskallista, sekä pyörän että kuskin suhteen. Aika-ajoissa saatiin yksi hyvä kierros, mikä riitti 12. ruutuun, mutta kisavauhdin löytäminen oli vähän vaikeampaa, minkä takia ekassa kisassa ei pystytty haastamaan kärkikuskeja. Sunnuntain kisassa saatiin kuitenkin hyvä rytmi päälle, ja sen myötä pystyttiin pitämään parempaa sijoitusta. Itse olen ihan tyytyväinen 6. ja 8. sijaan ja koko viikonloppuun, vaikka vaikeuksiakin mahtui mukaan. Hyvät 18 pistettä saatiin kotiin. Huomenna kohti Barcelonaa ja seuraaviin kisoihin heti ensi viikonloppuna!”
Vertti Takala:
”Viikonloppu meni ongelmia korjaillessa. Sekä ajamisessa, että pyörässä oli ongelmia pitkin viikonloppua. Suurin osa saatiin korjattua, mutta silti jäätiin tavoitteista. Seuraavaan kisaan lähdetään kuitenkin uusin suunnitelmin ja pää ylhäällä.”
Espanjan RFME- sarjan kilpailukausi 2020 jatkuu Barcelonassa 31.8 – 2.8.2020.