Vuonna 2018 julkistettujen uusien Jawa-mallien suosio Intiassa on ollut melkoinen, ja ne herättivät myös globaalia kiinnostusta. Kiinnostus oli jopa niin suurta, että tilauskirjat täyttyivät ennen aikojaan ja toimitusten aloittamisessa oli aikatauluongelmia.
Lisäksi yritys julkisti Perak-bobberin aiemmin tänä vuonna ja Intiassa myymälöihin ovat jo saapuneet uuden BS6-päästöstandardin mukaiset mallit.
T&k-kehityslaitoksen ovien takana yritys tutkailee myös sähkömoottoripyörän valmistusta, kertoo Autocar India.
Jawojen valmistuksesta vastaa Mahindran tytäryritys Classic Legends, joka on hoitamassa kehityön omin voimin ilman emoyrityksen apua. Mahindralla on kokemusta runsain mitoin sähköajoneuvojen valmistamisesta mukaan lukien osallistuminen Formula E -sarjaan.
Lisäksi tavoitteena on pitää valmistus niin paikallisena kuin mahdollista. Todennäköisesti akkukennot sekä elektroniset ohjausjärjestelmät se joutuu kuitenkin tuomaan ulkopuolelta.
Designin osalta kiintoisaa on se, että tavoitteena on säilyttää Jawan perinteiset linjat. Koko liketoimintamallihan nojaa Jawan perinteeseen, ainakin tässä varhaisessa vaiheessa tuotantoa.
Tietoa siitä, milloin malli tulee markkinoille, ei vielä ole, mutta on joka tapauksessa kiintoisaa nähdä, miten vahvasti se säilyttää sukuperimänsä.