Liikenneturvan tuore kysely osoittaa, että vain kaksi viidestä (38 %) tiesi vääräksi väitteen, jonka mukaan sähköpotkulaudalla kuljettaisiin aina kävelyn säännöillä. Myös Traficomin tutkimus kertoo, että sähköpotkulautojen käyttäjät eivät usein tunne tai välitä noudattaa liikennesääntöjä eikä palveluntuottajien antamia ohjeita.
Monelle voi olla yllätys, että sähköpotkulaudalla eli skuutilla ajettaessa noudatetaankin pyöräilyn sääntöjä.
– Kun laitteen rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h, kuten esimerkiksi kaupungeissa vuokrakäytössä olevilla sähköpotkulaudoilla, on kyseessä kevyt sähköajoneuvo. Kevyeksi sähköajoneuvoksi luettavalla sähköpotkulaudalla kuljetaan aina pyöräilysääntöjen mukaan, joten esimerkiksi jalkakäytävillä saa ajaa vain alle 12-vuotias, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Lattu.
"Tekevät kaupunkiliikenteestä turvattomampaa"
Liikenneturvan kyselyssä peräti kaksi kolmesta (67 %) oli lisäksi samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan sähköpotkulaudat tekevät kaupunkiliikenteestä turvattomamman tuntuisen. Tämä ei ole ihme, jos moni sähköpotkulautaa käyttävä ei kulje sääntöjen mukaan, vaan esimerkiksi väärässä paikassa.
– Lisäksi nopeuserot eri liikkujien välillä voivat kasvaa suuriksi, kun yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä kuljetaan jalan, pyörällä ja sähköisillä liikkumisvälineillä. On tärkeää ottaa aina muut kulkijat huomioon ja pitää nopeus riittävän alhaisena, varsinkin risteyksiä lähestyttäessä. Kaupunkiliikenteessä tapahtuu paljon ja nopeasti, joten sähköpotkulaudankin päällä on keskityttävä ajamiseen ja oltava – tietysti – selvin päin. Kypärä kuuluu niin pyöräilijän kuin sähköpotkulautailijankin vakiovarustukseen, Lattu muistuttaa.
Traficomin tutkimuksen mukaan kypärän käyttämättömyys ja päihtyneenä ajaminen olivatkin suurimmat yksittäiset tekijät sähköpotkulautailijoille tapahtuneissa onnettomuuksissa.
– Laitteeseen tottuneelle sekä liikennesääntöjä ja muita ohjeita noudattavalle käyttäjälle sähköpotkulauta on turvallinen ja näppärä tapa liikkua kaupungissa, Lattu huomauttaa.
Sähköisetkin liikennesäännöt kulkupelin mukaan
Erilaiset sähköiset liikkumisvälineet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan. Yhden niistä muodostavat jalankulkua avustavat tai korvaavat liikkumisvälineet kuten tasapainoskootterit, joiden rakenteellinen enimmäisnopeus on 15 km/h. Toisessa luokassa ovat kevyet sähköajoneuvot kuten juuri sähköpotkulaudat, joiden rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h. Kolmanteen luokkaan kuuluvat sähköavusteiset tai moottorilla varustetut polkupyörät.
– Ensin mainituilla laitteilla kuljetaan jalankulkijan liikennesäännöillä, kahden muun luokan laitteilla pyöräilysäännöillä. Onkin siis ensiarvoisen tärkeää tietää, millaisella laitteella tien päälle lähtee, siis selvitettävä sen säännöt, rajoitukset ja oikeudet. Ennen liikenteeseen menoa on myös harjoiteltava laitteen käyttöä ja perehdyttävä sen toimintaan, aivan kuten kaikilla muillakin kulkuvälineillä, kehottaa Lattu.
Liikenneturva selvitti suomalaisten liikenneasenteita ja -tietämystä touko-kesäkuussa 2020. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1003 henkilöä, joista autoilevia oli 822. Kysely toteutettiin online-kyselynä ja näyte edustaa 15-79-vuotiaita suomalaisia.