51 % tutkimuksen vastaajista koki turvallisuuden olevan suurin este moottoripyöräharrastuksen aloittamiselle. Syyt juontavat todennäköisesti 70-luvulle saakka, jolloin moottoripyöräily yleistyi voimakkaasti Suomessa, mutta turvallisuusasioita ei huomioitu vielä niin monipuolisesti.
– Mielikuva harrastuksen vaarallisuudesta on jäänyt elämään ihmisten mieliin. Koko 2000-luvun ajan turvallisuus on parantunut merkittävästi, osittain harrastajien asenteiden muuttumisena sekä tekniikan kehittymisen ansiosta, Suomen Motoristit ry:n eli SMOTOn puheenjohtaja Jari Kielinen kertoo.
Liikenneturvan julkaisemien Tilastokeskuksen tilastojen mukaan kaikista tieliikenteessä menehtyneistä joka kymmenes ja loukkaantuneista seitsemän prosenttia oli moottoripyöräilijöitä. Ennakkotietojen mukaan vuonna 2019 henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia oli 3 980, joissa 339 oli sellaisia, että niissä oli osallisena moottoripyörä. Kauden pituus voi vaikuttaa vuosittaisten onnettomuuksien määriin, ja noin 20 % onnettomuuksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena ja vastaava määrä myös ajokortittomana ajavalle. Valitettavan usein molemmat tekijät ovat yhdessä syynä onnettomuuksiin.
– Tavallisesti onnettomuuksissa kuolleet eivät edusta keskivertoajajaa, sillä esimerkiksi kohtuuosa näistä on humalassa suoritettuja tapauksia, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo arvioi.
Vääristynyt uutisointi lisää turvattomuutta
Tutkimuksen mukaan 47 % vastaajista koki, että moottoroiduista kaksipyöräisistä uutisoidaan yksinomaan vain silloin, kun onnettomuuksia tapahtuu. Tämä on omiaan luomaan vääristynyttä kuvaa alasta, ja monesti moottoripyöräonnettomuudet päätyvät helposti uutisotsikoihin.
Tilastot kertovat, että moottoripyöräilijöiden loukkaantumisten määrä on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syinä ovat muun muassa liikenneturvallisuuden paraneminen, ajoneuvojen turvatekniikan ja ajajan turvavarusteiden kehittyminen sekä koulutuksen lisääntyminen. Erityisesti ABS-jarrut ovat parantaneet turvallisuutta merkittävästi.
– ABS-jarrut ovat Ruotsissa vähentäneet jopa 30 % uudempien ABS-jarruilla varustettujen pyörien onnettomuuksia, Kielinen kommentoi.
Motoristeille parempaa huomiota liikenteessä
Tutkimuksessa selvisi myös 58 % vastaajan kokevan, että moottoripyörät tulisi huomioida paremmin liikenteessä. Etenkin keväisin autoilijoita olisi hyvä muistuttaa moottoripyöräilijöiden liikkuvan jälleen liikenteessä. Tavallisimpia onnettomuuksia autoilijoiden kanssa ovat, että moottoripyöräilijät jäävät autoilijoilta huomaamatta esimerkiksi kolmion takaa kääntyessä. Moottoripyöräilijöiden valistamisella ja omalla ajoharjoittelulla on kuitenkin myös suuri merkitys onnettomuuksien estossa.
– Ajajan on tärkeää itse tiedostaa, miten hän näkyy liikenteessä esimerkiksi hyödyntämällä huomiovärejä sekä käyttäytymällä liikenteessä ennalta arvattavasti ja liikennesääntöjen mukaisesti, Kielinen kiteyttää.
Lisäksi ajajien olisi tärkeää pystyä harjoittelemaan tai ottamaan autokoulusta yksittäinen tunti, mikä on erittäin suositeltavaa aloittelevalle motoristille tai pitkän tauon jälkeen.
– Moottoripyöräily voi olla turvallinen harrastus, jos itse niin haluaa. Tilastot kertovat vain, mitä tämä voi olla pahimmillaan, Vuoristo pohtii.
Kolme vinkkiä, miksi aloittaa moottoripyöräily:
1. Turvallisuus: Moottoripyöräily on verrattain turvallinen harrastus, ja ajaja voi itse vaikuttaa suuresti turvallisuuden parantamiseen. Ajajan ajokoulutus ja -kokemus, moottoripyörän ikä sekä kunto ja ajovarusteet luovat suurimman osan ajamisen turvatoimista.
2. Ekologisuus: Moottoripyörien keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ja polttoaineen kulutus ovat kolmanneksen keskimääräistä autoa pienempiä.
3. Rentouttava harrastus: Moottoripyöräily on hyvä keino rentoutua, ja ajaessa muut asiat usein katoavat mielestä. Moottoripyöräillessä tiet ja paikat saavat monesti uuden ja erilaisen perspektiivin.
MP-Kauppiaat ry, Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaosto, Suomen Motoristit ry, Suomen Moottoriliitto ry ja Liikenneturvallisuuden Erityisasiantuntijat ry muodostavat MP-alan Yhteistyöryhmän. Nämä alan toimijat ovat sitoutuneet koko moottoroitujen kaksipyöräisten toimialaa koskevien asioiden yhteiseen käsittelyyn, alan brändin kehittämiseen ja asiantuntijatiedon tuottamiseen.