On nimittäin niin, että varsinkin kilpamoottoripyöräilyä harrastetaan usein koko perheen voimin, ja paitsi että äitikin ajaa, tai vaikka olisi ajamattakin, hän on monella muulla tavallakin mukana harrasteessa: tekee kisa- tai treenieväät, pesee ajopuvut, hoitaa pahemmatkin raavut ja kolhut, ja tarjoaa vielä lohduttavia sanojakin tai aitoa iloa menestyksestä sekä tietenkin ruokkii itsetuntoa silloin, kun menestys ei ole ollut toivottua.
Ja moottoripyöräillessään itse tai nauttiessaan elämästään tarakkaharakkana, hän motoristiperheessä joka tapauksessa antaa lapsilleen positiivista esimerkkiä siitä, että moottoripyöräily ja siihen liittyvät asiat ovat hyviä ja hienoja sekä erinomaisen hyväksyttäviä ja käsittämätöntä nautintoa tuottavia. Se saa lapsista moottoripyöräilyn näyttämään maailman luonnollisimmalta asialta ja monet siirtymään moottoripyöräilyn pariin – jollei nyt suoraan mopoiästä niin sitten joskus myöhemmin, kun alkaa kaivata moottoreiden pärinää, ja sitä hienoa henkeä, mikä motoristiyhteisössä vallitsee.
Yhteenkuuluvuus motoristiperheissä on usein hyvin tiivis? Syyn siihen taitavat hyvin ymmärtää moottoripyöräilevät, muille sitä voi olla vaikeampi ymmärtää?
Siispä kolminkertainen hurraa-huuto Motoristiäideille erityisesti, mutta myös kaikille moottoripyöräilyyn myönteisesti suhtautuville Äideille ja ilman muuta kaikille muillekin Äideille. Vaikka olette paljosta vastuussa ja taakkanne on varmasti välillä raskas, pyydämme lapsina ja isinä, please jaksakaa edelleen olla Äitejä niin arkena kuin pyhinä. Teemme parhaamme tukeaksemme teitä asiassa, vaikka miehinä kykymme asiassa saattavatkin olla rajalliset.
Hyvää Äitien ja Motoristiäitien päivää!