Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Suomen osakilpailu ajetaan KymiRingillä kesällä 2021.
Järjestäjät perustelevat päätöstä sillä, että asiantuntija-arvioiden mukaan koronaviruspandemia voi kestää Suomessa pitkälle kesän yli. Näin päällimmäiseksi kysymykseksi on noussut se, voidaanko MotoGP-kisoja järjestää turvallisesti tänä vuonna.
– Meidän on kannettava tässä vastuumme. Päätös ei tietenkään ole helppo, mutta ihmisten terveys menee tässä tilanteessa kaiken muun edelle. Kisat tullaan ajamaan sovitusti kesällä 2021, toteaa Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki.
Tarvittavia järjestelyjä on tehty järjestelmällisesti perumispäätökseen asti ja tapahtuman suunnittelutyöt ovat edenneet pitkälle.
– Peruuttamispäätöksen vuoksi myös viisivuotinen sopimuksemme astuu voimaan ensi vuonna, joten kaksipyöräisten kuninkuusluokka nähdään KymiRingillä vuosina 2021-2025, toteaa KymiRing Oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä.
Heinäkuisten kisojen peruuttaminen sekä KymiRingin ensimmäisien osakilpailujen siirtyminen vuodella eteenpäin koskee useita yhteistyökumppaneita sekä noin 37 000 lipunostajaa.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 tapahtumaan. Siirrettävän tapahtuman liput voi myös halutessaan palauttaa. Lippujen palautuksesta vastaa lippu.fi. Liput voi palauttaa lippu.fi:n sivujen kautta.
Dorna Sports vahvistaa kauden 2021 kilpailukalenterin tarkemmat päivämäärät syksyn 2020 aikana.