1965 4-sylinterinen 125-kuutioinen Ducatin GP-raaseri. Millainenkohan moottori mahtaa olla säätää?
Vuodelta 1965 peräisin oleva Ducatin 125 cm3 nelisylinterinen GP-kisamoottoripyörä on yksi jo edesmenneen Giancarlo Morbidellin museon löytämiä ja entistämiä superharvinaisuuksia.
Pyörän rungon numero on 1400.1.601 ja moottorin numero DM125/MS2. Hinta-arvio 470 000 - 700 000 euroa on korkea, mutta todellisesta harvinaisuudesta on myös kysymys.
1965 4-sylinterinen 125-kuutioinen Ducatin GP-raaseri.
Nelisylinterinen satapiikki-Ducati jäi eräänlaiseksi "olisi-voinut-olla" kisapyöräksi, sillä sen kehitystyö kesti niin kauan, että kun se oli saatu valmiiksi, se oli jo vanhanaikainen. Yrityksen johto oli päättänyt, että menestyminen kisoissa olisi paras tapa promota aloittelevaa valmistajaa. Tämän vuoksi Ducati rekrytoi suunnittelijaksi Fabio Taglionin hoitamaan yrityksen kisa- ja kehitysohjelmia.
Aloitettuaan työt toukokuussa 1954, Taglioni suunnitteli ensimmäisen Ducatin sittemmin legendaarisen yksisylinterisen kisapyörän: 100 Gran Sportin, jonka lempinimi oli "Marianna". Pyörä teki kisadebyyttinsä 1955. Gran Sportissa oli kannen yläpuolinen nokka-akseli, pystyakseli ja kartiohammaspyörät. Rakennetta käytettiin myös Ducatin twin-cam (bialbero) ja triple-cam (trialbero) -kisapyörissä. Jälkimmäisessä käytettiin myöhemmin Taglionin kuuluisaa desmodromista venttiilinohjausta, jolla korvattiin jousin käyttö venttiilien palauttamisessa.
1965 4-sylinterinen 125-kuutioinen Ducatin GP-raaseri.
Luotettuaan alkuun yksisylinterisiin moottoreihin 125-luokassa, Ducati esitteli 125-kuutioisen twinin Monzassa 1958. Vaikka Ducatin piikit osoittivat kykenevänsä voittamaan GP-kisoja, niiltä puuttui konsistenssia haastaa luokkaa dominoivat MV Agustat. Ja kun japanilaiset valmistajat lopulta 1960-luvulla tulivat joukolla mukaan kisoihin tuoden monisylinteristä teknologiaa kevyempiin luokkiin, niin Taglioni päätti rakentaa nelisylinterisen satapiikin.
Kohdattuaan kasvavia taloudellisia vaikeuksia, Ducati vetäytyi GP-kisoista vuoden 1959 lopulla, mikä omalta osaltaan saattaa selittää sen, ettei nelisylinterisen moottorin kehitystyössä pidetty kiirettä.
Lopulta kun Ducati sai 125-kuutioisen nelisylinterisen moottorinsa valmiiksi vuoden 1965 lopulla, Hondalla oli ollut vastaava moottori käytössä jo kaksi vuotta, ja se esitteli viisisylinterisen moottorin 1966 vieden pelin kokonaan Ducatin ulottuvilta.
1965 4-sylinterinen 125-kuutioinen Ducatin GP-raaseri.
Joka tapauksessa moottori on merkittävä monella tapaa. Ensinnäkin se on Ducatin ensimmäinen nelisylinterinen moottori, ja siinä oli neljä venttiiliä per sylinteri, vaikkakin niissä käytettiin vielä jousia. Samalla tavalla kuin Hondan piikeissä, Ducatissakin oli kahdeksanvaihteinen vaihteisto.
Entinen kilpa-ajaja Franco Farne testasi pyörää radalla, mutta vaikka testit menivät hyvin, pyörällä ei koskaan kilpailtu. Sen sijaan sitä kierrätettiin näytillä touring-moottoripyöränäyttelyissä ympäri Eurooppaa.
Se, miten Ducatin 125-kuutioinen moottori päätyi aikanaan rautaesiripun taakse, on arvoitus, mutta sieltä se löydettiin vuosikymmeniä myöhemmin. Moottori löytyi Latviasta Riikan teknisestä museosta ja runko löydettiin entisen Jugoslavian alueelta.
Kun Giancarlo Morbidelli johti tehdastaan, hän matkusti laajalti ympäri Euroopan, ja tällaisilla matkoillaan hän löysi moottorin.
Rungon tarina on erilainen. Sen osti 1960-luvun lopulla Gilberto Parlotti, joka sovitti siihen toisen Ducatin moottorin. Hän ajoi sillä kilpaa Jugoslaviassa, mitä kautta runko päätyi sinne. Eräs Morbidellin ystävä osti rungon ja Franco Farne todisti sen aitouden.
1965 4-sylinterinen 125-kuutioinen Ducatin GP-raaseri.
Kun pääkomponentit oli saatettu yhteen, Morbidellin tiimi rakensi pyörän uudelleen. Polttoainetankin teki Morbidelli itse, kuten monta muutakin osaa. Museon kuraattori muistaa nähneensä Morbidellin uurastamassa osien parissa jopa joulupäivänä. Jarrut, etuhaarukka, navat jne. puolestaan ovat alkuperäistä vastaavia osia.
Moottori on ollut käyntikunnossa restauroinnin valmiiksisaamisesta asti.
Pyörä oli myynnissä jo viime lokakuussa Staffordissa, mutta jäi myymättä ilmeisesti kovan hinnan vuoksi. Nyt hintaa on vielä nostettu entisestään. Pyörä on kiistämättä arvokas pala moottoripyöräilyn historiaa, mutta viime vuonna on ollut myynnissä poikkeuksellisen paljon huippukalliita harvinaisuuksia, kun Tukholman moottoripyörämuseon ja Morbidellin museon laadukkaasti restauroituja pyöriä on ollut kaupan yhteensä satoja kappaleita.
Lisätietoja Ducatista Bonhamsin sivuilta täältä.
1965 4-sylinterinen 125-kuutioinen Ducatin GP-raaseri.