Trial antaa myös vahvan pohjan ja tuen muihin moottoripyörälajeihin. Monilla muiden lajien kuskeilla on trial pyörä, jolla voi kehittää taitojaan omaa lajiaan ajatellen. Trialissa vauhti ei ole pääasia vaan itsensä ylittäminen ja hermojen hyvä hallinta.
Trial-moottoripyörät ovat kohtuuhintaisia ja matalan viritysasteensa vuoksi pitkäikäisiä. Harrastaja voi ajaa pyörällä useita ajokausia ilman vaativia ja kalliita huoltotöitä. Varaosia kuluu moneen lajiin verrattuna marginaalinen määrä.
Suomalaiset trialin maailmanmestarit ovat Yrjö Vesterinen 1976–1978 ja Tommi Ahvala 1992 sekä hallimaailmanmestari 1993.
Tessa Kallio Tervakoskelta kertoo, kuinka hän innostui trialista jo pienenä tyttönä. Tessa ajoi ensimmäistä kertaa trial mopolla noin 10-vuotiaana. Kaksipyöräiset olivat Tessalle entuudestaan tuttuja, kun crossimopolla oli jo ajellut aikaisemmin. Aluksi Tessa oli perusharrastelija, joka ajoi isänsä kanssa huvikseen ja omia reittejään. Muiden kuskien kannustus sai Tessan kuitenkin kokeilemaan vaativampia kohteita ja pian Tessa olikin jo kilpailemassa.
– Siitä lähti mun taival, toteaa Tessa.
Tessa on menestynyt hyvin lajin parissa, jopa ulkomailta myöten. 2013 c-vapaan luokkavoitto ja seuraavana vuonna c-yleisen luokkavoitto nousee mieleen kotimaan saavutuksista. 2018 Tessa osallistui ensimmäiseen EM-sarjan osakilpailuun naisten international-luokassa Belgiassa. Siltä reissulta käteen jäi hienoja kokemuksia sekä hopeamitali.
Tällä hetkellä Tessa keskittyy opiskeluun ja työntekoon.
– Onneksi pyörä on edelleen tallissa, jos vaikka tulee halu ajamaan, jatkaa Tessa.
Tessa antaa myös vinkin nuorille aloitteleville kuskeille.
– Aloittakaa hiomalla hyvä pohja koko hommalle. Treenit kannattaa aloittaa aina pienellä tasapainoilulla ja kahdeksikon ajamisella. Silloin saa heti alussa tuntuman mopoon ja hyvän otteen omaan tekemiseen.