Death Machines of Londonin (DMOL) sivuilla kerrotaan, että "vuonna 1570 Honda Tadakatsu (Honda on sukunimi, Japanissa sukunimi kirjoitetaan ennen etunimeä), eräs Japanin kaikkein arvostetuimmista samuraikenraaleista, voitti vihollisen, joka oli lukumäärältään hänen joukkoihinsa verrattuna 50-kertainen. Sitten, vuonna 1930 Kenzo Tada vietti 40 päivää elämästään matkustamalla Eurooppaan junalla ja meritse osallistuakseen Mansaaren ajoihin. Hän oli tapahtuman ensimmäinen japanilainen kilpa-ajaja. Lopulta vuonna 1977 Honda Motor Company tuotti ensimmäiset Gold Wing GL1000:t tuotantolinjaltaan, ja tässä olemme. Niin, ja vintage-Gold Wingien ystäville: kun saimme pyörän, se oli mintunvärinen. Ehkä noin neljän minuutin ajan."
"Tapetaan se."
Alunperin pyörä rakennettiin liian lyhyessä ajassa Bike Shed -show'ta varten 2018. Sitten pyörä, vaikka olikin kiinnostava, oli valitettavasti myös kutakuinkin tarpeeton. Koska mikään tarpeeton ei voi olla todella kaunista, se tuli takaisin DMOLin työpajaan rakennettavaksi alusta loppuun uudelleen.
Joten DMOLin työnjäljen perusteella ja teemaan liittyen, voimme lainata budon ja bushidon kuvausta siitä, miten todellinen taistelu- tai itsepuolustusosaaminen saadaan aikaan: ensin opetellaan perusteet ja tekniikat. Sitten ne tapetaan. Se tarkoittaa sitä, että ne puretaan osiin. Sen jälkeen kaikki rakennetaan alusta pitäen uusiksi ja lopputulos on enemmän kuin koko prosessiin kuuluneiden osiensa summa. Tämän tietävät kaikki riittävän pitkään (vähintään 20-30 v) lajeja harrastaneet.
Samaa sanoo DMOL:in väki: "Tapoimme koneen. Teimme koneen. Tapoimme sen. Teimme uuden. Emme ole mitään, ellemme ole uskollisia nimellemme."
Kaiken frustraation tulos
Pyörä suunniteltiin uusiksi CAD:illä, mutta prosessi oli silti raskas, koska yhteen sovitettiin käsintehtyjen alumiiniosien epäsymmetriaa, komposiitteja sekä CNC-koneistettuja ja 3D-tulostettuja osia.
"Kaiken frustraation tulos on Kenzo", todetaan DMOL:in sivustolla.
Pyörän ulkonäön perustana ovat toistensa ylityöntyvät levyosat, joiden malli ja inspiraatio on varhaisissa samuraihaarniskoissa. Levyosissa on hitaita, pehmeitä kaarteita, jotka kohtaavat partaveitsenteräviä taitoksia.
Peilinkiiltäväksi kiillotettu terä, joka ympäröi etuvaloklusteria ja laskeutuu kummankin etuhaarukan tasolle on viittaus Katanaan, japanilaiseen kahden käden samuraimiekkaan. Pyörän maalipinta on talon omaa Titanium Samurai -maalausjälkeä, ja siinä on mattamustia yksityiskohtia.
Lisäpiirteinä ovat "Kenzo"-etusäleikkö, omatekoinen polttoainesäiliön korkki, työstetyt alumiinimerkit sekä perinteisellä Tsukamaki-miekkatyylillä käärityt kahvanpäällykset. Korkeatiheyksisestä vaahtomuovista CNC-työstetty istuin on päällystetty samalla tavalla kohokuvioituna nahasta kuin samuraihaarniskan alle tuleva alusvaate.
Yhteistyössä kalifornialaisen Luminitin kanssa on valmistettu maailman edistyksellisin holografinen diffuusiofilmi. Sen avulla LED-etuvalo saadaan lähtemään mahdollisimman tasalaatuisena valonheittimestä 80 asteen kulmassa ilman hot spotteja.
Kenzon käsin kaiverretussa nopeusmittarissa on taustakuvana lohikäärme, jonka kuva on löytynyt japanilaisesta 1700-luvun jalokivilaatikosta. Lohikäärme kuvastaa samalla pyörän henkeä.
Pyörän runkoa on muutettu siten, että akseliväli on 100 mm alkuperäistä pitempi ja ohjauskulma 7 astetta loivempi. Tavoitteena on ollut stabiilimpi ajokäytös kovissa nopeuksissa, mutta myös aggressiivisempi ulkonäkö.
Taakse on istutettu tuplaiskunvaimentimet, jotta takaosa olisi visuaalisesti tasapainoisempi, ja että uudelleensuunniteltu keinuhaarukka tulisi paremmin näkyviin. Iskunvaimentimet ovat päivitetyt ACOU 60 Öhlinsit, joiden jouset on pyörää varten valmistanut Hagon. Myös edessä on työstetyt Öhlinsit.
Alkuperäisiin napoihin on istutettu 18-tuuman vanteet, edessä 120/80/18ja takana 150/60/18. Renkaiksi on valittu Avonit, ja kuten kuvista näkyy, jarrutkin ovat laatuisat.
Hondan osaamista todistaa, että yli 40 vuotta vanha moottori tarvitsi hyvin vähän työtä osakseen. 1000-kuutoinen bokserikone purettiin, tarkastettiin ja huollettiin. Kaasuttimet säädettiin DMOL:in Slash Cut -vaimentimiin sopiviksi. Lisäksi moottori maalattiin satiininmustaksi ja siihen lisättiin ‘Kenzo’ -nimilaput kanji-kirjaimin: 建造.
Death Machines of Londonin sivuille pääset tästä.