Mansaaren kisaorganisaatio on vahvistanut tiedotteessaan, että TT Zero -luokassa pidetään kahden vuoden tauko. Päätös on tehty, koska kisaluokan pyörittäminen ja riittävän kilpailijamäärän mukaan saaminen on ollut vuosi vuodelta haasteellisempaa siitä huolimatta, että kisassa on saavutettu merkittäviä virstanpylväitä ja menestystä.
Tauko antaa kisaorganisaatiolle mahdollisuuden laajempaan keskusteluun osakkaiden, tiimien ja valmistajien kanssa luokan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Kehitystyössä voidaan hyödyntää tähänastista menestystä ja yhteistyössä alan teollisuuden kanssa laatia pitkän tähtäimen suunnitelma puhtaampipäästöisten mp-kisojen ja teknologian kehittämiseksi.
TT Zero -luokka oli ensi kerran mukana Mansaaren kisoissa vuonna 2010, ja se on tuonut muassaan täyssähköisiä moottoripyörien prototyyppejä mutta myös tuotantopyöriä kuululle radalle. Kisaamassa on ollut sekä yksityiskuljettajia, tehdas- että yliopistotalleja.
Ensimmäistä kertaa sadan mailin keskituntinopeuden saavutti sähköpyörällä Motoczysz-tiimi 2012, sen jälkeen japanilainen Mugenin tehdastiimi on vuosi vuodelta kirinyt sitä, ja nykyinen ennätyskierros on ajettu yli 121 mailin, 195 km:n keskituntinopeudella.
Kymmenen vuoden aikana monet merkittävät tiimit ovat osallistuneet tapahtumaan TT Zero -luokassa, mutta viime vuosina määrä on hiipunut siinä määrin, että kisaorganisaation täytyy pitää välivuosia, ja keskustella alan teollisuuden kanssa modernin nollapäästöluokan kisan järjestämiseksi.
Joka tapauksessa kisaorganisaation tiedotteessa todetaan, että tavoitteena on pysyä mukana ympäristövaatimusten kehityksessä, ja nollapäästöisellä kisaluokalla on merkittävä rooli tässä asiassa. Myös muut kehitystyön alla olevat teknologiat otetaan huomioon, jos näitä voidaan laajemmin ottaa mukaan nollapäästöiseen kisaan TT-radalla.
Mansaaren ajojen kisaorganisaation päätös tarkoittaa sitä, että ensi vuonna kisataan sähkömoottoripyörillä kansainvälisellä tasolla ainoastaan FIM MotoE Maailmancupissa.