Hermanni Koskinen: ”Kokonaisuutena hyvin tasapaksu viikonloppu. Lauantaina ”piikillä” onnistuin aika-ajoissa hyvin oltuani yhdeksäs, mutta erissä homma ei aivan osunut kohdalleen. Kaaduinkin kertaalleen ensimmäisessä erässä, joten eräsijat 14. ja 12. eivät olleet aivan sitä, mitä aika-ajo lupaili. Ajo kuitenkin tuntui hyvältä ja vauhtiakin oli, mutta tulokset vain jäivät laihoiksi.
Sunnuntai meni vähän samalla kaavalla. Ajo tuntui hyvältä, mutta kello ei tykännyt. Olin aika-ajoissa yhdeksäs ja molemmissa erissä kahdeksas. Molemmissa erissä sai ajaa kilpaa ihan ruutulipulle asti ja siinä oli kavereita edessä otettavissa, mutta ei vain riittänyt tällä kertaa.”
Kimi Tammi: ”Koko ajan paranee, hei! Ensimmäisessä erässä sain hyvän startin ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella onnistuin ajamaan kympin paremmalle puolelle: yhdeksäs. Toisessa erässä töpeksin sitten lähtöpuomilla ja ajoin puomiin. Siitä sitten koko porukan perään, mutta ajo kulki mukavasti ja olin maalissa 13. Tulokset ovat parantuneet kauden edetessä, joten hyvillä mielillä lähdetään viimeiseen osakilpailuun.”
SM-pisteissä Koskinen löytyy sijalta seitsemän ja Tammi sijalta 14. Kauden viimeinen SM-osakilpailu ajetaan Porissa elo-syyskuun vaihteessa: 31.8-1.9.
Alavuden tulokset: https://speedhive.mylaps.com/Events/1706910