Varhain eilen torstaiaamuna asfalttikoneet saivat päällystettyä KymiRingin moottoriradan ensimmäisen asfalttikerroksen valmiiksi. Pintakerroksen levittäminen aloitetaan parin viikon kuluttua, jonka jälkeen reilu 4,5 kilometrin pituinen Grand Prix -rata on ajokunnossa. Päällystäminen sujui suunnitelmien mukaisesti ja alan ammattilaiset olivat tyytyväisiä työn lopputulokseen.
KymiRingillä on samaan aikaan käynnissä reunakivetyksen rakentaminen, joka tehdään ensimmäistä kertaa maailmassa valumenetelmällä. Kolminkertaisten turvakaiteiden asennus aloitetaan ensi viikolla, samoin kuin varikkorakennuksen pystytys. Aikataulun mukaisesti tarvittavat työt saadaan päätökseen elokuun puolivälissä 19.- 20.8. pidettäviin MotoGP-testiajoihin mennessä.
- Asfaltointi on sujunut nopeasti ja kustannustehokkaasti, tarvittavat materiaalit ovat toimitettu paikalle läheiseltä asfalttiasemalta, KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä toteaa innostuneesti.
- Valtatie 12 ja KymiRingin rataprojektissa on pystytty hyödyntämään molemminpuolisia synergiaetuja, kun konevoimaa on voitu käyttää molemmissa kohteissa tarpeen mukaan. KymiRingin töiden sujuva eteneminen on luonnollisesti upea juttu, Pietilä päättää.