Viime kaudella enduron MM-sarjassa kilpaillut Pohjola nappasi lauantaina toisen SM-osakilpailuvoittonsa tähän kauteen. Pohjola oli SM-avauksen tapaan nopein sekä yleiskilpailussa että sitä kautta luonnollisesti omassa E2-luokassaan.

– Kangasalan SM-osakilpailu meni yhtä mallikkaasti kun ensimmäinenkin. Aamulla päästiin ensimmäinen kierros ajamaan selkeässä säässä ja pätkät olivat makeassa kunnossa. Ensimmäinen ja toinen kierros oli tasaista ajoa, mutta viikolla ollut pieni flunssa vaikutti sen verran, että viimeinen kierros alkoi olla jo aika raskasta ja voimat aikalailla loppuivat. Päivän päätteeksi tuloksissa yleiskilpailun ja oman luokan voitto, mihin saa olla tyytyväinen, Pohjola iloitsi Facebook-sivullaan.

– Nyt laitetaan katse ja valmistautuminen kohti kahden viikon päästä ajettavaa legendaarista Päitsiä!

Yleiskilpailussa toiseksi Kangasalla sijoittui Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Aleksi Jukola ja kolmanneksi Pohjolan seuratoveri Roni Kytönen. Jukola voitti E3-luokan ja Kytönen E1-luokan.

Samassa yhteydessä ajettiin alle 20-vuotiaiden U20-luokan SM-sarjan kolmas osakilpailu. Jämsän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma voitti jo kolmannen kerran tällä kaudella.

Isäntien Laankoski taisteli voitosta

Pohjolan ylivoimaisesti viemässä E2-luokassa toiseksi ajoi Sipoon Moottorikerhon Henry Olenius ja kolmanneksi Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) Jussi Arvaja.

E3-luokassa kakkossija matkasi JSMK:n Mika Tammiselle ja kolmospaikka Helsingin Moottorikerhon Henri Himmaselle.

Kytösen vierelle E1-luokan palkintokorokkeelle nousivat Salpausselän Moottorikerhon toiseksi sijoittunut Eemil Helander ja kolmanneksi ajanut Antti Hänninen.

Isäntäseura Kangasalan Moottorikerhon Niklas Laankoski haastoi Juupaluoman toden teolla jääden U20-luokan voittajasta reilun puolentoista tunnin maastokoeajoissa vain 27 sekuntia. Kolmas oli Hämeenlinnan Moottorikerhon Eetu Puhakainen.

SM-kausi jatkuu Päijänteen Ympäriajossa 16.-17. maaliskuuta.

Tulokset, yleiskilpailu

  • 1. Pohjola Eemil JSMK TM 1:28:34,30
  • 2. Jukola Aleksi RiMPKK KTM 1:29:55,95
  • 3. Kytönen Roni JSMK Husqvarna 1:30:10,11
  • 4. Helander Eemil SsMK Yamaha 1:30:54,84
  • 5. Tamminen Mika JSMK Husqvarna 1:31:14,98
  • 6. Hänninen Antti SsMK Husqvarna 1:31:38,91
  • 7. Himmanen Henri HMK KTM 1:32:30,72
  • 8. Olenius Henry SiMK TM 1:33:01,42
  • 9. Riiheläinen Riku Marjanpoimijat GasGas 1:33:53,87
  • 10. Hellsten Antti VMK Husqvarna 1:34:01,02

 

Kaikki tulokset täältä.