Tällä kertaa tapahtuma ajetaan kaksipäiväisenä, ja se on jälleen kerran saanut huikean suuren suosion junioreiden keskuudessa, kun molempina päivinä lähes 80 kuskia lähtee pitämään hauskaa Imatran uniikille sisämotocrossradalle. Päivän aikana kuskit ajavat harjoitus/aika-ajot johon on sisällytetty legendaarisen Karkkilalaisen motocrossarin Niko Kalatien antamaa koulutusta.
Tämän jälkeen kuskit jaetaan pyöräkoon sekä vauhdin mukaan pienryhmiin, joissa iltapäivän aikana kuskit ajavat harjoituslähtöjä toisiaan vastaan. Radalla on aina siis vain samanvauhtisia kuljettajia jotta kaikille kuskeille mahdollistetaan turvallinen sekä mahdollisimman hauska ajokokemus.
– Tänä vuonna oli jälleen muutoksen aika, sillä harmittavasti JWC-konseptin luoneen Turun moottorikerhon hallirata joutui laittamaan ovet kiinni, eikä korvaavaa tilaa löytynyt. Päätimme kuitenkin jatkaa todella paljon positiivista palautetta kerännyttä 24MX JWC hallisarjaa ja tällä kertaa päädyimme panostamaan yhteen viikonloppuun. Yhdessä Imatran huikean ratatiiimin kanssa laitamme Offroad areenan radan kokonaan uusiksi, jotta se palvelisi parhaimmalla mahdollisella tavalla tapahtumaan saapuvia junioreita. Olen ylpeä että tapahtumasarjamme on kerännyt niin paljon positiivista palautetta ja sana on kiirinyt myös maamme rajojen ulkopuolle, sillä tänä vuonna kisaamaan saapuu kuljettajia myös Venäjältä sekä Virosta, kertoo 24MX verkkokaupan maajohtaja Juuso Valtakari.
Offroad areenan rata muokataan tämän vuoden JWC:tä varten kokonaan uusiksi ja muutostyöt alkoivat eilen keskiviikkona.
Viikonlopun tapahtumaan on yleisölle vapaa pääsy, koneet käynnistyvät Lauantaina klo. 10:00 ja Sunnuntaina klo 09:00.
Tervetuloa tutustumaan vauhdikkaaseen lajiin joka yhdistää perheitä sekä kuskeja ympäri Suomen.
24MX Offroad areena, Mäntyrinne 6, Imatra 55800.