SMOTOn tiedotteen teksti alla:

"Maailma on kovassa muutoksessa ja moottoripyöräily sen mukana. Kehitys on positiivinen asia, mutta ajoittain on syytä vilkuilla menneeseen ymmärtääkseen tulevaa. Moottoripyöräilyn saralla juuri nyt pitäisi sekä virkamiesten, lainlaatijoiden että harrastajakunnankin vilkuilla olan yli ja miettiä historiaa.

Historiaa

Sodan jälkeisessä Suomessa mopot ja moottoripyörät olivat välttämättömiä liikkumisvälineitä työ- ja asiointiliikenteessä. Kotimaiset valmistajat lobbasivat virkamiehiä, jotta markkinat saatiin haltuun. Kauppa kukoisti ja pyöriä tuotiin siinä määrin, mitä tuontiluvat antoivat myöten. Moottoroitu kaksipyöräinen piti yhteiskunnan pyörät pyörimässä.

1960-luvulla Suomi vaurastui ja autoistui. Mukavuudenhalu vei voiton kaksipyöräisistä. Mopoja ja motskareita jäi nurkkiin ja tallinperukoille jouten, mistä tekniikasta kiinnostuneet vauhdinnälkäiset nuoret löysivät ne.

Syntyi moottoripyöräilyharrastus.

Moottoripyöräily miellettiin tämän jälkeen lähinnä harrastukseksi sekä hyvässä että pahassa. Arkikäyttö oli unohtunut, samoin yhteiskunnan huomio herpaantunut; liikenneturvallisuutta ei juurikaan lainsäädäntötasolla mietitty, tai moottoripyöräilijöiden etuja valvottu kabineteissa.

Takaisinmaksun aika

Motskareilla ajeltiin ja niitä rakennettiin oman mielen mukaan. Onnettomuudet lisääntyivät, ajovarusteista keskusteltiin. 1970-luvulle tultaessa oli takaisinmaksun aika.

Japanilaiset moottoripyörät olivat tehokkaita ja isokokoisia, mp-kauppa kävi taas, mutta eri syistä kuin ennen. Homma lähti lapasesta, kun lainlaatijat ja harrastajat eivät ymmärtäneet toisiaan eivätkä vallitsevaa tilannetta. Vuonna 72 tuli moottoripyöräkorttiin rajoituksia, 73 nopeusrajoitukset, ja synkkänä vuonna 74 määrättiin moottoripyörille jopa 144% “tappovero”. Kypäräpakkoon päädyttiin vasta 1977.

Liikenneturvallisuus alkoi kohentua kaikissa ajoneuvoryhmissä, mutta motoristeista oli tullut syntipukkeja vuosikymmeniksi eteenpäin.

Historiasta nykyhetkeen. Yli 70% Euroopan hiilidioksidipäästöistä on peräisin liikenteestä ja konkreettisiin toimenpiteisiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi on kiireesti ryhdyttävä. Yksityisautoilua on vähennettävä, ja liikenteessä siirryttävä vähäpäästöisempiin ja energiatehokkaampiin ratkaisuihin.

Motoristi on näkymätön päättäjienkin silmissä

Yhtäkkiä olemmekin tienhaarassa, jossa moottoripyöräily nähdään ratkaisuna.

Tai se pitäisi nähdä siten, siitä on kättä pidempää: EUn Valkoinen kirja “Kohti kestävää liikennettä” vuodelta 2015 kartoittaa toimenpiteitä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen tähtäävään politiikkaan EUn alueella. Sen mukaan moottoroiduilla kaksipyöräisillä on merkittävä rooli kestävän liikenteen kannalta etenkin kaupunkialueilla. Lisäksi ne edistävät osaltaan ruuhka- ja pysäköintiongelmien ratkaisemisessa.

Suomessa on vuoden 2018 aikana valmistunut useita tutkimuksia ja strategioita liikenteen tulevaisuudesta. Viimeisimpänä niistä LVM:n liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän Hiiletön liikenne 2045, toimenpideohjelma liikenteen päästöjen poistamiseksi. 140 sivua painavaa asiaa, jossa ei mainita lainkaan sanoja “moottoroitu kaksipyöräinen”, “mopo”, moottoripyörä”.

Sitten otsikon kysymykseen. Ilman laadukasta edunvalvontaa viranomaisten ja lainlaatijoiden herättelyä todellisuuteen, moottoroituja kaksipyöräisiä ei tulla huomioimaan osana liikennejärjestelmää. Se jää -70 luvun leima otsassaan vanhenevien harrastajien sisäpiirin jutuksi, ja kuihtuu ajan mittaan pois. Nyt pitää päättää tehdäänkö ratkaisut meidän puolestamme vai meidän kanssamme. 

Edunvalvonta on välttämätöntä

Edunvalvontaa Suomessa tekee Suomen Motoristit Ry., SMOTO. Se on vuonna 1989 perustettu suomalaisten motoristien, moottoripyöräkerhojen ja järjestöjen yhteenliittymä ja yhteistyöelin, jonka tarkoituksena on valvoa ja edistää suomalaisten motoristien etuja. SMOTOn edunvalvonnan tavoite on, että moottoripyörä on oleellinen osa liikennejärjestelmää ja tasavertainen liikennemuoto muiden ajoneuvojen kanssa.

Kuten huomaat, meidän motoristien ja moottoripyörien sekä vielä mopojenkaan puolesta ei toimi kukaan muu kuin me itse: Suomen Motoristit ry. Liittymällä tuet edunvalvontatyötä ja lisäät painoarvoamme silloin, kun puhumme asiamme puolesta lainlaatijoiden, viranomaisten, poliitikkojen, asiantuntijoiden, kauppiaiden, maahantuojien ja muiden sidosryhmiemme kanssa.

Vaikuta, liity. Tue huomisen moottoripyöräilyä."

Huom: Motouutiset hoitaa SMOTOn tiedotusta toimeksiantona. Jutun väliotsikot toimituksen käsialaa.