Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2013 tapahtui 5 334 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Niissä menehtyi 258 ja loukkaantui 6 681 ihmistä. Kuolleita oli kolme enemmän ja loukkaantuneita 407 vähemmän kuin vuonna 2012.
Motoristeja kuoli 24 eli kolme enemmän kuin vuonna 2012 ja loukkaantui 504 eli 14 vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana motoristeja on vuosittain kuollut alimmillaan 16 ja ylimmillään 33 per vuosi. Korkeimmillaan kuolleisuus oli vuonna 2008. Kuten oheisesta käyrästä näkyy, lievää alenemista on havaittavissa, jota ehkä selittävät ABS-jarrut ja turvavarusteiden kehitys. On vaikea erotella esimerkiksi eri vuosien välistä ajosuoritusten määrän vaikutusta tilastossa, mutta vuoden 2008 jälkeen talous on sukeltanut, joten voi myös olla, että pelkästään ajosuoritusten määrän lasku vähentää myös kuolleisuuden määrää.
Jos katsomme kaikkien liikenteessä kuolleitten määrää 2003-2013, on määrässä selvää laskua vuoden 2007 jälkeen. Vuodesta 2003-2007 määrä on lähes muuttumaton noin 380 henkilöä vuodessa, mutta lasku alkaa vuonna 2008, ja on alimmillaan vuonna 2012 255 henkilöä, josta pienoinen nousu tähän vuoteen. Selitys löytynee autojen turvatekniikan parantumisesta: luistonesto, ajovakauden hallintajärjestelmät sekä ABS-jarrujen tulo vaikuttanevat.
Loukkaantuneet
Kaikkien liikenteessä loukkaantuneiden kokonaismäärässä on nähtävissä samanlainen trendi: vuonna 2003 määrä oli 9088 henkilöä ja vuonna 2013 enää 6681. Moottoripyöräilijöiden osalta vastaavat luvut ovat 641 ja 504. Vaikka viimemainittujen osalta kehityssuunta on myös ollut myönteinen, suunta on huomattavasti loivempi kuin kaikkien tielläliikkujien osalta.
Moottoripyörien tärkein turvallisuutta lisäävä varuste lienee edelleen kuljettaja. Mikäli tällä on asenne ja ajotaidot kohdallaan, positiivisia tuloksia on mahdollista saavuttaa paljon tämänhetkistä enemmän. Samalla pitää muistaa asianmukainen turvavarusteiden käyttö. Laadukkaat kypärä ja ajoasu sekä näiden kuljettajan näkymistä parantavat elementit vähentävät riskejä loukkaantua. Pyörien turvavarusteet kehittyvät hitaammin, mutta ABS:llä on merkitystä, smaoin sillä, että pyörä on kaikilta osiltaan kunnossa.