Vantaan Vauhtikeskuksen alueella ajetun kauden päätöksen yleiskilpailun voittoon ajoi Eemil Pohjola. Roni Kytönen oli toinen ja Antti Hänninen kolmas. Pohjola ajoi samalla myös E2-luokan voittoon ennen Roni Salinia ja kolmanneksi tullutta Jussi Arvajaa. Eero Remes, joka ei sunnuntain kilpailuun osallistunut, oli jo lauantaina vahvistanut luokan Suomen mestaruuden, ja Pohjola puolestaan luokan hopean. Matti Oikari varmisti sunnuntain kahdeksannella sijallaan luokan sarjapronssin nimiinsä.
Antti Hänninen sai jo lauantaina juhlia E1-luokan Suomen mestaruutta, ja ajoi juhlahumussa sunnuntain kilpailun toiseksi. Roni Kytönen kaasutti E1-kilpailun voittoon, ja kolmanneksi tullut Kytösen tiimitoveri Hugo Svärd varmisti luokan hopeasijan. Pronssille ajoi Eemil Helander.
E3-luokassa Aleksi Jukola päätti SM-kautensa parhaalla mahdollisella tavalla voittamalla luokan sunnuntain kilpailun ja sinetöimällä samalla luokan Suomen mestaruuden itselleen. Toni Eriksson oli sekä kilpailun että sarjatilaston toinen ja pronssin varmisti Mika Tamminen sijoittumalla kilpailun kolmanneksi.