Kyse on liikennevaloristeysten automatiikasta: kun motoristi pysähtyy risteykseen, ei autoille suunniteltu valoautomatiikka välttämättä havaitse moottoripyörää. Tällöin motoristi joutuisi odottamaan punaisissa, kunnes jokin isompi ajoneuvo saapuisi hänen taakseen.
Uusi laki mahdollistaa päin punaista ajon niissä tilanteissa, kun motoristi on jo joutunut odottamaan yhden kokonaisen valojen kiertosyklin. Kaikkiaan 14 osavaltiossa USA:ssa on jo olemassa tällaisen toiminnan mahdollistava laki.
Jos siis olet matkalla Yhdysvaltoihin, kannattaa selvittää, sattuuko oman reittisi varrelle päin punaisia ajamisen mahdollistavia vai estäviä osavaltioita. Ja joka tapauksessa maltti mukaan risteystilanteissa.
Suomessa käsittääksemme liikennevaloristeykset tänä päivänä on rakennettu niin, että niiden valoautomatiikka reagoi myös motoristeihin. Mikäli sinulla on päinvastaisia havaintoja, niin kerro meillekin.